Luikaus
Luottopelaaja
- Viestejä
- 3 884
Nuhaa on aina liikkeellä tähän aikaan ja tämä väkisinkin näkyy jossain määrin näissäkin. Minulle ei ole ainakaan kantautunut tietoa mistään loukkaantumisista. Luultavasti vain nuhaa/pikku vaivaa.
Ilveksen juniorikiekkoilu
- Viestiketjun aloittaja oulu
- Alkaa
Iki-Ilves77
Rivipelaaja
- Viestejä
- 12
Tärkeä voitto U18 joukkueelle tänään K-Espoosta 5-4 rankkarien jälkeen.
Vastakkain oli kaksi hyvin erilaista pelitapaa, Espoo yritti kontrolloida kiekkoa ja lähtemään lyhytayötöillä omista kun taas Ilves yritti repiä kenttää pitkillä avauksilla ja riistää kiekkoja.
Peli oli jo kääntymässä vieraille kolmannessa erssä, muttta voiton takuumies maalivahti Guylai torjui pari läpiajoa ja avopaikkaa 3-4 tilanteessa. Ilves tasoitti alivoimalla upealla Oliver Niemen maalilla ja otti Guylain jhdolla rankkareista voiton.
Muista onnistujista Oliver Rinne oli todella näkyvä ja eriryisesti hyökkäypäässä alati vaarallinen.
Sarjataulukossa Ilves nousi jo tasapisteisiin HIFK:n kanssa ja perjantaina on mahdollissuus nousta jo putoamisviivan yläpuolelle. Tästä on hyvä jatkaa!
Vastakkain oli kaksi hyvin erilaista pelitapaa, Espoo yritti kontrolloida kiekkoa ja lähtemään lyhytayötöillä omista kun taas Ilves yritti repiä kenttää pitkillä avauksilla ja riistää kiekkoja.
Peli oli jo kääntymässä vieraille kolmannessa erssä, muttta voiton takuumies maalivahti Guylai torjui pari läpiajoa ja avopaikkaa 3-4 tilanteessa. Ilves tasoitti alivoimalla upealla Oliver Niemen maalilla ja otti Guylain jhdolla rankkareista voiton.
Muista onnistujista Oliver Rinne oli todella näkyvä ja eriryisesti hyökkäypäässä alati vaarallinen.
Sarjataulukossa Ilves nousi jo tasapisteisiin HIFK:n kanssa ja perjantaina on mahdollissuus nousta jo putoamisviivan yläpuolelle. Tästä on hyvä jatkaa!
wunderveba
Vakiokokoonpanossa
- Viestejä
- 326
Kaikki voitti tänään. Naiset, miehet, U20 ja U16. Hiano päivä.
mielipideautomaatti
Tulokas
- Viestejä
- 9
Ilves ry:n jääurheilutoiminta: yhtä suurta Ilves-perhettä vai sisäpiirin ehdoilla toimiva yhteisö?
Ilveksen juniorijääkiekon toimintakulttuuri on herättänyt jo pitkään keskustelua niin pelaajien vanhempien kuin seuratoimintaa läheltä seuraavien keskuudessa. Keskusteluissa toistuvat samat teemat: tasapuolisuuden puute, epäselvät valintaperusteet, sisäpiirien vaikutusvalta sekä ristiriita seuran julkisten tavoitteiden ja käytännön toiminnan välillä.
Ilves korostaa viestinnässään yhdenvertaisuutta, pitkäjänteistä pelaajakehitystä ja jokaisen juniorin mahdollisuutta edetä omien edellytystensä mukaisesti. Vanhemmille kerrotaan, ettei nuorten pelaajien tulevaisuutta voida ennustaa varhaisessa vaiheessa eikä ketään pitäisi asettaa muita parempaan asemaan liian aikaisin. Myös Alen on tuonut vanhempaintilaisuuksissa esille oman kehityspolkunsa esimerkkinä siitä, kuinka pelaaja voi nousta huipulle vasta myöhemmällä iällä.
Käytännön toiminnasta välittyy kuitenkin paikoin toisenlainen kuva.
Onko toiminta pelaajakehitystä vai valikoitujen yksilöiden järjestelmällistä suosimista?
Ilveksen juniorijoukkueissa on havaittavissa toimintamalli, jossa tiettyjen pelaajien asemaa vahvistetaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Nuoria, vielä NHL-varausikää saavuttamattomia pelaajia nostetaan näkyvästi esille, samalla kun nuoremmissa ikäluokissa muodostetaan ryhmiä, joiden sisällä etenemismahdollisuudet näyttävät jakautuvan epätasaisesti.
Seuran toiminnassa puhutaan pelaajien kierrättämisestä, tasapuolisista mahdollisuuksista ja yksilöllisestä kehityksestä. Käytännössä ryhmäjaot saatetaan kuitenkin vahvistaa jo alkusyksystä, minkä jälkeen muutokset ovat vähäisiä.
Samalla mukana pidetään suuri joukko pelaajia, joiden mahdollisuudet edetä vaikuttavat rajallisilta. Heidän osallistumisensa on kuitenkin merkittävä osa toiminnan taloudellista perustaa. Huolestuttavaa on, että joidenkin seuratoimijoiden kerrotaan käyttävän näistä pelaajista nimitystä mahdollistajat.
Ryhmien välinen eriarvoisuus näkyy myös valmennusresurssien jakautumisessa. Tietyissä ikäluokissa ylemmän tasoryhmän harjoituksissa saattaa olla paikalla viisi valmentajaa, kun seuraavan tasoryhmän harjoituksista vastaa vain kaksi. Ero on huomattava, etenkin kun seura samaan aikaan korostaa jokaisen pelaajan yksilöllistä kehittämistä ja tasapuolisia mahdollisuuksia.
Jos parhaiksi arvioiduille pelaajille tarjotaan jo varhaisessa vaiheessa selvästi enemmän valmennusresursseja, lähtökohdat kehittymiselle eivät ole yhdenvertaiset. Tällöin vaarana on, että alkuvaiheen tasoerot kasvavat entisestään juuri seuran omien valintojen seurauksena.
On myös aiheellista kysyä, miksi kaikkien perheiden odotetaan osallistuvan toiminnan rahoittamiseen, jos valmennukseen käytettävät resurssit jakautuvat näin epätasaisesti.
Jos osa junioreista nähdään ensisijaisesti muiden pelaajien kehityksen rahoittajina, on perusteltua kysyä, vastaako toimintamalli seuran julkisesti esittämiä arvoja.
Valmentajien lasten asema herättää kysymyksiä. Yksi toistuvista keskustelunaiheista liittyy valmentajien omien lasten asemaan joukkueissa.
Juniorijääkiekossa vanhempien osallistuminen valmennukseen on tavallista, eikä siinä itsessään ole mitään ongelmallista. Eturistiriitojen mahdollisuus syntyy kuitenkin silloin, kun valmentaja osallistuu oman lapsensa pelilliseen asemaan tai etenemiseen vaikuttaviin päätöksiin.
Ilveksen toiminnasta on vuosien varrella noussut esiin kokemuksia, joiden perusteella joidenkin pelaajien etenemistä pidetään vaikeasti perusteltavana suhteessa heidän pelillisiin näyttöihinsä. Vastaavasti osa vahvoiksi arvioiduista pelaajista on jäänyt ilman vastaavia mahdollisuuksia.
Keskustelua herättävät myös tilanteet, joissa pelaajan perhesuhteilla tai sisaruksen asemalla epäillään olevan vaikutusta ryhmävalintoihin. Yksittäisten ratkaisujen perusteita on ulkopuolelta vaikea arvioida, mutta juuri tästä syystä valintaperusteiden pitäisi olla mahdollisimman avoimia.
Jokainen perusteettomasti myönnetty mahdollisuus voi samalla tarkoittaa, että joku toinen jää ilman ansaitsemaansa näyttöpaikkaa.
Erityisen paljon kysymyksiä herättää toiminta U13–U15-ikäluokissa. Kyseessä ovat pelaajien kehityksen kannalta merkittävät vuodet, jolloin tasapuolisilla mahdollisuuksilla, onnistumisen kokemuksilla ja valmennuksen laadulla on suuri merkitys.
Kuluvalla kaudella keskustelua on herättänyt esimerkiksi otteluohjelmien ja pelaajien osallistumisen yhteensovittaminen. Hallikeskusteluissa on esitetty väitteitä siitä, että ottelusiirtoja olisi suunniteltu tiettyjen pelaajien pelimäärien maksimoimiseksi eri joukkueiden välillä.
Järjestelyjen tarkoituksena kerrotaan olleen mahdollistaa valikoiduille pelaajille osallistuminen useamman joukkueen otteluihin siten, ettei heidän tarvitsisi jättää väliin kummankaan joukkueen pelejä. Toimintatapa on herättänyt huomiota myös muiden joukkueiden ja vanhempien keskuudessa.
Jos otteluohjelmia todella sovitetaan ensisijaisesti yksittäisten pelaajien tarpeisiin, on syytä arvioida, toteutuuko kaikkien joukkueen jäsenten tasapuolinen kohtelu.
Vastaavanlaisia kysymyksiä liittyy myös pelaajien etenemiseen alueellisiin ja valtakunnallisiin tapahtumiin. Erään pelaajan kohdalla kerrotaan pyrityn järjestämään osallistumista Pohjola-leirille vuotta tavanomaista aikaisemmin. Tavoite ei kuitenkaan saanut tukea sen enempää Ilvekseltä kuin Jääkiekkoliitoltakaan, eikä asiaa haluttu edistää kummankaan organisaation taholta.
Tapaus osoittaa, että yksittäisten pelaajien erityisjärjestelyille on mahdollista asettaa rajat. Samalla se herättää kysymyksen siitä, miksi vastaavaa johdonmukaisuutta ei aina näytä löytyvän seuran sisäisissä pelaajavalinnoissa ja muissa järjestelyissä.
Toinen merkittävä huolenaihe liittyy valmennuksen laadun arviointiin sekä siihen, miten seura reagoi ongelmatilanteisiin.
Jo aikanaan Kangasniemen valmennustoiminnasta esitettiin vakavaa kritiikkiä. Entisten pelaajien kokemusten perusteella valmennusympäristö on joidenkin kohdalla vaikuttanut kielteisesti motivaatioon ja suhteeseen koko lajiin. Eräs entinen junioripelaaja on kuvannut kokemustaan kertomalla alkaneensa pelätä ja vihata jääkiekkoa.
Yksittäinen kokemus ei sellaisenaan kerro koko valmennustoiminnan laadusta, mutta tällaisia viestejä ei pitäisi sivuuttaa. Erityisesti lasten ja nuorten urheilussa seuralla on vastuu turvallisesta ja kannustavasta toimintaympäristöstä.
Myös nykyisen U16 Akatemian valmentajan Laitisen edellisen kauden toimintaa U18 Akatemiassa on arvosteltu. Keskusteluissa on viitattu joukkueen osallistumisaktiivisuuden merkittävään heikkenemiseen, jonka on väitetty laskeneen jopa noin 50 prosenttiin.
Näiden tietojen paikkansapitävyys ja mahdolliset taustasyyt edellyttäisivät tarkempaa selvittämistä. Samalla herää yleisempi kysymys siitä, millä perusteilla valmennuksen onnistumista arvioidaan ja miten mahdolliset epäonnistumiset vaikuttavat tuleviin tehtäviin.
Seurayhteisön luottamuksen kannalta olisi tärkeää, että myös valmentajien toimintaa arvioitaisiin avoimesti ja johdonmukaisesti.
Ilveksen organisaatiossa työskentelee paljon osaavia ja sitoutuneita ihmisiä. Tämä ei kuitenkaan poista tarvetta tarkastella kriittisesti johtamiskulttuuria, päätöksentekoa ja toiminnan kustannusrakennetta.
Seuran suuri koko tuo mukanaan merkittäviä mahdollisuuksia, mutta samalla se voi synnyttää hallinnollista raskautta ja etäisyyttä varsinaiseen junioritoimintaan.
Ilves käyttää näkyvästi asemaansa Suomen suurimpana seurana. Vanhempien keskusteluissa tähän on kuitenkin liitetty myös toisenlainen määritelmä: Suomen kallein seura.
Kun harrastamisen kustannukset ovat korkeita, vanhemmilla on perusteltu oikeus odottaa laadukasta valmennusta, avointa päätöksentekoa ja lasten tasapuolista kohtelua.
Erityisen ongelmalliseksi tilanne muodostuu, jos perheet kokevat maksavansa toiminnasta, jossa heidän lastensa kehitykseen ei kiinnitetä riittävästi huomiota.
Myönteisiä muutoksia on myös tapahtunut Kaikki palaute ei kuitenkaan ole kielteistä.
Vuonna 2014 syntyneiden ikäluokassa toteutettu valmennuksen uudistaminen on esimerkki muutoksesta, jonka vaikutuksista on saatu myönteisiä kokemuksia.
Aikaisemmin ikäluokan toimintaa kuvattiin vahvasti kärkipelaajien ehdoilla rakentuneeksi. Valmennusmuutosten jälkeen toimintakulttuurin kerrotaan kehittyneen huomattavasti tasapuolisempaan suuntaan.
Vanhempien ja toimihenkilöiden kokemusten perusteella ilmapiiri on parantunut ja pelaajien viihtyvyys lisääntynyt.
Tämä osoittaa, että toimintatapoihin voidaan vaikuttaa. Seuran sisällä on osaamista ja mahdollisuuksia rakentaa ympäristö, jossa kilpailulliset tavoitteet ja lasten hyvinvointi eivät ole ristiriidassa keskenään.
Ilves on monille perheille paljon enemmän kuin pelkkä urheiluseura. Se on osa identiteettiä, perinteitä ja yhteisöllisyyttä.
Juuri tästä syystä pettymys seuran toimintaan voi olla erityisen voimakas.
Keskusteluissa on kuultu vanhemmilta hyvin jyrkkiäkin näkemyksiä. Monet pitkään Ilvestä kannattaneet vanhemmat ovat kuvannut ristiriitaa seurarakkauden ja junioriorganisaatiota kohtaan tuntemansa pettymyksen välillä. Toiset ovat kertonut menettäneensä luottamuksensa seuran toimistoon lähes kokonaan.
Tällaiset kokemukset kertovat siitä, kuinka syväksi kuilu seuran edustamien arvojen ja joidenkin perheiden kokemusten välillä on kasvanut.
Ilveksen vetovoima perustuu osaltaan siihen, että lapset haluavat pelata juuri Ilveksessä. Tätä asemaa ei kuitenkaan pitäisi pitää itsestäänselvyytenä.
Juniorijääkiekko vaatii perheiltä huomattavia taloudellisia ja ajallisia panostuksia. Vastineeksi odotetaan muutakin kuin tunnettua seuratunnusta.
Jos kokemus toiminnan laadusta, oikeudenmukaisuudesta tai lasten kohtelusta jää toistuvasti heikoksi, seurauksena voi olla luottamuksen rapautuminen ja pelaajien siirtyminen muihin seuroihin.
Pirkanmaalainen juniorijääkiekko hyötyisi tasaisemmasta kilpailusta.
Pirkanmaalla on aikaisemmin ollut tilanne, jossa useat seurat pystyivät tarjoamaan kilpailukykyisen joukkueen aina U15-ikäluokkaan asti.
Tällainen toimintaympäristö tukisi sekä pelaajien kehitystä että alueellista juniorijääkiekkoa kokonaisuutena. Kaikkien lupaavien pelaajien ei tarvitsisi siirtyä samaan organisaatioon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Ilveksen nykyiseen toimintakulttuuriin kohdistuva tyytymättömyys voi osaltaan vauhdittaa kehitystä tähän suuntaan. Mikäli perheet alkavat entistä useammin arvioida seuravalintojaan valmennuksen laadun, ilmapiirin ja tasapuolisuuden perusteella, muiden pirkanmaalaisten seurojen kilpailukyky voi vahvistua.
Se voisi pitkällä aikavälillä olla hyvä asia koko alueen juniorijääkiekolle.
Ilveksen kannalta keskeinen kysymys on kuitenkin yksinkertainen.
Haluaako seura rakentaa toimintansa kaikkien junioreidensa kehityksen ympärille vai ylläpitää järjestelmää, jossa mahdollisuudet jakautuvat jo varhaisessa vaiheessa valikoidulle joukolle?
Suuren seuran asema tuo mukanaan myös suuren vastuun. Sen pitäisi näkyä ennen kaikkea siinä, miten seura kohtelee lapsia ja nuoria, riippumatta heidän pelillisestä tasostaan, sukunimestään tai perheensä asemasta seurayhteisössä.
Ilveksen juniorijääkiekon toimintakulttuuri on herättänyt jo pitkään keskustelua niin pelaajien vanhempien kuin seuratoimintaa läheltä seuraavien keskuudessa. Keskusteluissa toistuvat samat teemat: tasapuolisuuden puute, epäselvät valintaperusteet, sisäpiirien vaikutusvalta sekä ristiriita seuran julkisten tavoitteiden ja käytännön toiminnan välillä.
Ilves korostaa viestinnässään yhdenvertaisuutta, pitkäjänteistä pelaajakehitystä ja jokaisen juniorin mahdollisuutta edetä omien edellytystensä mukaisesti. Vanhemmille kerrotaan, ettei nuorten pelaajien tulevaisuutta voida ennustaa varhaisessa vaiheessa eikä ketään pitäisi asettaa muita parempaan asemaan liian aikaisin. Myös Alen on tuonut vanhempaintilaisuuksissa esille oman kehityspolkunsa esimerkkinä siitä, kuinka pelaaja voi nousta huipulle vasta myöhemmällä iällä.
Käytännön toiminnasta välittyy kuitenkin paikoin toisenlainen kuva.
Onko toiminta pelaajakehitystä vai valikoitujen yksilöiden järjestelmällistä suosimista?
Ilveksen juniorijoukkueissa on havaittavissa toimintamalli, jossa tiettyjen pelaajien asemaa vahvistetaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Nuoria, vielä NHL-varausikää saavuttamattomia pelaajia nostetaan näkyvästi esille, samalla kun nuoremmissa ikäluokissa muodostetaan ryhmiä, joiden sisällä etenemismahdollisuudet näyttävät jakautuvan epätasaisesti.
Seuran toiminnassa puhutaan pelaajien kierrättämisestä, tasapuolisista mahdollisuuksista ja yksilöllisestä kehityksestä. Käytännössä ryhmäjaot saatetaan kuitenkin vahvistaa jo alkusyksystä, minkä jälkeen muutokset ovat vähäisiä.
Samalla mukana pidetään suuri joukko pelaajia, joiden mahdollisuudet edetä vaikuttavat rajallisilta. Heidän osallistumisensa on kuitenkin merkittävä osa toiminnan taloudellista perustaa. Huolestuttavaa on, että joidenkin seuratoimijoiden kerrotaan käyttävän näistä pelaajista nimitystä mahdollistajat.
Ryhmien välinen eriarvoisuus näkyy myös valmennusresurssien jakautumisessa. Tietyissä ikäluokissa ylemmän tasoryhmän harjoituksissa saattaa olla paikalla viisi valmentajaa, kun seuraavan tasoryhmän harjoituksista vastaa vain kaksi. Ero on huomattava, etenkin kun seura samaan aikaan korostaa jokaisen pelaajan yksilöllistä kehittämistä ja tasapuolisia mahdollisuuksia.
Jos parhaiksi arvioiduille pelaajille tarjotaan jo varhaisessa vaiheessa selvästi enemmän valmennusresursseja, lähtökohdat kehittymiselle eivät ole yhdenvertaiset. Tällöin vaarana on, että alkuvaiheen tasoerot kasvavat entisestään juuri seuran omien valintojen seurauksena.
On myös aiheellista kysyä, miksi kaikkien perheiden odotetaan osallistuvan toiminnan rahoittamiseen, jos valmennukseen käytettävät resurssit jakautuvat näin epätasaisesti.
Jos osa junioreista nähdään ensisijaisesti muiden pelaajien kehityksen rahoittajina, on perusteltua kysyä, vastaako toimintamalli seuran julkisesti esittämiä arvoja.
Valmentajien lasten asema herättää kysymyksiä. Yksi toistuvista keskustelunaiheista liittyy valmentajien omien lasten asemaan joukkueissa.
Juniorijääkiekossa vanhempien osallistuminen valmennukseen on tavallista, eikä siinä itsessään ole mitään ongelmallista. Eturistiriitojen mahdollisuus syntyy kuitenkin silloin, kun valmentaja osallistuu oman lapsensa pelilliseen asemaan tai etenemiseen vaikuttaviin päätöksiin.
Ilveksen toiminnasta on vuosien varrella noussut esiin kokemuksia, joiden perusteella joidenkin pelaajien etenemistä pidetään vaikeasti perusteltavana suhteessa heidän pelillisiin näyttöihinsä. Vastaavasti osa vahvoiksi arvioiduista pelaajista on jäänyt ilman vastaavia mahdollisuuksia.
Keskustelua herättävät myös tilanteet, joissa pelaajan perhesuhteilla tai sisaruksen asemalla epäillään olevan vaikutusta ryhmävalintoihin. Yksittäisten ratkaisujen perusteita on ulkopuolelta vaikea arvioida, mutta juuri tästä syystä valintaperusteiden pitäisi olla mahdollisimman avoimia.
Jokainen perusteettomasti myönnetty mahdollisuus voi samalla tarkoittaa, että joku toinen jää ilman ansaitsemaansa näyttöpaikkaa.
Erityisen paljon kysymyksiä herättää toiminta U13–U15-ikäluokissa. Kyseessä ovat pelaajien kehityksen kannalta merkittävät vuodet, jolloin tasapuolisilla mahdollisuuksilla, onnistumisen kokemuksilla ja valmennuksen laadulla on suuri merkitys.
Kuluvalla kaudella keskustelua on herättänyt esimerkiksi otteluohjelmien ja pelaajien osallistumisen yhteensovittaminen. Hallikeskusteluissa on esitetty väitteitä siitä, että ottelusiirtoja olisi suunniteltu tiettyjen pelaajien pelimäärien maksimoimiseksi eri joukkueiden välillä.
Järjestelyjen tarkoituksena kerrotaan olleen mahdollistaa valikoiduille pelaajille osallistuminen useamman joukkueen otteluihin siten, ettei heidän tarvitsisi jättää väliin kummankaan joukkueen pelejä. Toimintatapa on herättänyt huomiota myös muiden joukkueiden ja vanhempien keskuudessa.
Jos otteluohjelmia todella sovitetaan ensisijaisesti yksittäisten pelaajien tarpeisiin, on syytä arvioida, toteutuuko kaikkien joukkueen jäsenten tasapuolinen kohtelu.
Vastaavanlaisia kysymyksiä liittyy myös pelaajien etenemiseen alueellisiin ja valtakunnallisiin tapahtumiin. Erään pelaajan kohdalla kerrotaan pyrityn järjestämään osallistumista Pohjola-leirille vuotta tavanomaista aikaisemmin. Tavoite ei kuitenkaan saanut tukea sen enempää Ilvekseltä kuin Jääkiekkoliitoltakaan, eikä asiaa haluttu edistää kummankaan organisaation taholta.
Tapaus osoittaa, että yksittäisten pelaajien erityisjärjestelyille on mahdollista asettaa rajat. Samalla se herättää kysymyksen siitä, miksi vastaavaa johdonmukaisuutta ei aina näytä löytyvän seuran sisäisissä pelaajavalinnoissa ja muissa järjestelyissä.
Toinen merkittävä huolenaihe liittyy valmennuksen laadun arviointiin sekä siihen, miten seura reagoi ongelmatilanteisiin.
Jo aikanaan Kangasniemen valmennustoiminnasta esitettiin vakavaa kritiikkiä. Entisten pelaajien kokemusten perusteella valmennusympäristö on joidenkin kohdalla vaikuttanut kielteisesti motivaatioon ja suhteeseen koko lajiin. Eräs entinen junioripelaaja on kuvannut kokemustaan kertomalla alkaneensa pelätä ja vihata jääkiekkoa.
Yksittäinen kokemus ei sellaisenaan kerro koko valmennustoiminnan laadusta, mutta tällaisia viestejä ei pitäisi sivuuttaa. Erityisesti lasten ja nuorten urheilussa seuralla on vastuu turvallisesta ja kannustavasta toimintaympäristöstä.
Myös nykyisen U16 Akatemian valmentajan Laitisen edellisen kauden toimintaa U18 Akatemiassa on arvosteltu. Keskusteluissa on viitattu joukkueen osallistumisaktiivisuuden merkittävään heikkenemiseen, jonka on väitetty laskeneen jopa noin 50 prosenttiin.
Näiden tietojen paikkansapitävyys ja mahdolliset taustasyyt edellyttäisivät tarkempaa selvittämistä. Samalla herää yleisempi kysymys siitä, millä perusteilla valmennuksen onnistumista arvioidaan ja miten mahdolliset epäonnistumiset vaikuttavat tuleviin tehtäviin.
Seurayhteisön luottamuksen kannalta olisi tärkeää, että myös valmentajien toimintaa arvioitaisiin avoimesti ja johdonmukaisesti.
Ilveksen organisaatiossa työskentelee paljon osaavia ja sitoutuneita ihmisiä. Tämä ei kuitenkaan poista tarvetta tarkastella kriittisesti johtamiskulttuuria, päätöksentekoa ja toiminnan kustannusrakennetta.
Seuran suuri koko tuo mukanaan merkittäviä mahdollisuuksia, mutta samalla se voi synnyttää hallinnollista raskautta ja etäisyyttä varsinaiseen junioritoimintaan.
Ilves käyttää näkyvästi asemaansa Suomen suurimpana seurana. Vanhempien keskusteluissa tähän on kuitenkin liitetty myös toisenlainen määritelmä: Suomen kallein seura.
Kun harrastamisen kustannukset ovat korkeita, vanhemmilla on perusteltu oikeus odottaa laadukasta valmennusta, avointa päätöksentekoa ja lasten tasapuolista kohtelua.
Erityisen ongelmalliseksi tilanne muodostuu, jos perheet kokevat maksavansa toiminnasta, jossa heidän lastensa kehitykseen ei kiinnitetä riittävästi huomiota.
Myönteisiä muutoksia on myös tapahtunut Kaikki palaute ei kuitenkaan ole kielteistä.
Vuonna 2014 syntyneiden ikäluokassa toteutettu valmennuksen uudistaminen on esimerkki muutoksesta, jonka vaikutuksista on saatu myönteisiä kokemuksia.
Aikaisemmin ikäluokan toimintaa kuvattiin vahvasti kärkipelaajien ehdoilla rakentuneeksi. Valmennusmuutosten jälkeen toimintakulttuurin kerrotaan kehittyneen huomattavasti tasapuolisempaan suuntaan.
Vanhempien ja toimihenkilöiden kokemusten perusteella ilmapiiri on parantunut ja pelaajien viihtyvyys lisääntynyt.
Tämä osoittaa, että toimintatapoihin voidaan vaikuttaa. Seuran sisällä on osaamista ja mahdollisuuksia rakentaa ympäristö, jossa kilpailulliset tavoitteet ja lasten hyvinvointi eivät ole ristiriidassa keskenään.
Ilves on monille perheille paljon enemmän kuin pelkkä urheiluseura. Se on osa identiteettiä, perinteitä ja yhteisöllisyyttä.
Juuri tästä syystä pettymys seuran toimintaan voi olla erityisen voimakas.
Keskusteluissa on kuultu vanhemmilta hyvin jyrkkiäkin näkemyksiä. Monet pitkään Ilvestä kannattaneet vanhemmat ovat kuvannut ristiriitaa seurarakkauden ja junioriorganisaatiota kohtaan tuntemansa pettymyksen välillä. Toiset ovat kertonut menettäneensä luottamuksensa seuran toimistoon lähes kokonaan.
Tällaiset kokemukset kertovat siitä, kuinka syväksi kuilu seuran edustamien arvojen ja joidenkin perheiden kokemusten välillä on kasvanut.
Ilveksen vetovoima perustuu osaltaan siihen, että lapset haluavat pelata juuri Ilveksessä. Tätä asemaa ei kuitenkaan pitäisi pitää itsestäänselvyytenä.
Juniorijääkiekko vaatii perheiltä huomattavia taloudellisia ja ajallisia panostuksia. Vastineeksi odotetaan muutakin kuin tunnettua seuratunnusta.
Jos kokemus toiminnan laadusta, oikeudenmukaisuudesta tai lasten kohtelusta jää toistuvasti heikoksi, seurauksena voi olla luottamuksen rapautuminen ja pelaajien siirtyminen muihin seuroihin.
Pirkanmaalainen juniorijääkiekko hyötyisi tasaisemmasta kilpailusta.
Pirkanmaalla on aikaisemmin ollut tilanne, jossa useat seurat pystyivät tarjoamaan kilpailukykyisen joukkueen aina U15-ikäluokkaan asti.
Tällainen toimintaympäristö tukisi sekä pelaajien kehitystä että alueellista juniorijääkiekkoa kokonaisuutena. Kaikkien lupaavien pelaajien ei tarvitsisi siirtyä samaan organisaatioon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Ilveksen nykyiseen toimintakulttuuriin kohdistuva tyytymättömyys voi osaltaan vauhdittaa kehitystä tähän suuntaan. Mikäli perheet alkavat entistä useammin arvioida seuravalintojaan valmennuksen laadun, ilmapiirin ja tasapuolisuuden perusteella, muiden pirkanmaalaisten seurojen kilpailukyky voi vahvistua.
Se voisi pitkällä aikavälillä olla hyvä asia koko alueen juniorijääkiekolle.
Ilveksen kannalta keskeinen kysymys on kuitenkin yksinkertainen.
Haluaako seura rakentaa toimintansa kaikkien junioreidensa kehityksen ympärille vai ylläpitää järjestelmää, jossa mahdollisuudet jakautuvat jo varhaisessa vaiheessa valikoidulle joukolle?
Suuren seuran asema tuo mukanaan myös suuren vastuun. Sen pitäisi näkyä ennen kaikkea siinä, miten seura kohtelee lapsia ja nuoria, riippumatta heidän pelillisestä tasostaan, sukunimestään tai perheensä asemasta seurayhteisössä.