Vs: Vincent Manngard haluaa ideoita juuri SINULTA
Hyvä Vincent Manngard:
Tämä kirje on pitkä, mutta toivon teidän lukevan sen. Se on myös tunteikas, mutta tarkoitukseni ei ole olla tahattoman pateettinen vaan tuoda esiin niitä ajatuksia ja ideoita, joita olen paitsi viime päivinä, myös viime vuosina läpikäynyt.
En ala käymään omaa kannattajahistoriaani läpi, mutta se on kestänyt kohtuullisen pitkän ajan. Me molemmat varmasti tiedämme sen hienon euforisen tunteen kun Ilves laittaa kiekon vastustajan maaliin, Hakametsän jäähalli pamahtaa huutamaan ja ”We are the Kings”-maalilaulu alkaa soida. Samaten tiedämme sen pohjattoman tyhjyyden tunteen kun vastustaja tekee maalin ja ärsytyksen mikä tulee vastustajan ja sen fanien maalin juhlimisesta. Edelliset vuodet ovat olleet meille molemmille raskaita huonon urheilullisen menestyksen ja Ilves-kiekkoilun tulevaisuuden aiheuttaman epävarmuuden vuoksi. Siksi uskon että koska meillä on yhdistävä tekijä, pystyn kirjoittamaan teille suoraan.
Ilveksen taival pääsarjatasolla on kestänyt yli 80 vuotta. Jokaisella ajalla on omat haasteensa, mutta uskon ja toivon että nyt elämme Ilveksen historian synkintä aikaa. Nykyisyyttä ei voi ymmärtää, ellei tunne historiaa. Kriisit tulevat yleensä aikalaisille yllätyksenä, mutta kun niiden kehitystä tarkastelee pidemmällä ajanjaksolla, on niille ollut selkeät syyt ja linjat. Ilveksen nykyisen kriisiin syyt johtuvat mielestäni ainakin seuraavista asioista:
- Päätöksenteon linjattomuus: Vuosien mittaan Ilveksessä on lanseerattu lukuisia strategioita, pitkän tähtäimen suunnitelmia ja visioita kuten ”Poika ja Ilves”, ”Ilves-akatemia”, ”Strategia 2010” ja entisen urheilutoimenjohtaja Seppo Hiitelän tavoitteena oli tehdä omista junioreista kilpailukykyinen joukkue vuoteen 2014 mennessä. Näistä suunnitelmista ei ole kuitenkaan jaksettu tai haluttu pitää kiinni ja ne ovat kaatuneet joko kärsivällisyyden puutteeseen tai huonoon toteutukseen.
- Rikkinäiset henkilösuhteet: Ilveksen operatiivisessa johdossa ovet ovat käyneet viime vuosina tiuhaan. Risto Jalo, Juha Hautamaa, Esa Honkalehto, Seppo Hiitelä, Ville Raunio, Hannu Meskanen, Jyrki Lumme, Kari ”Epe” Helenius ja nyt viimeksi keskiviikkona eroanomuksensa jättäneet seuran hallitus, vt. valmennuksen johtaja, toimitusjohtaja ja seuran strateginen johtoryhmä. Kaikki ovat jättäneet seuran enemmän tai vähemmän riitaisissa tunnelmissa. On vaikea uskoa että kaikki edellä mainitut olisivat vain luovuttajia, vaikeita ihmisiä tai kyvyttömiä tehtäviinsä. Olennaista olisi kysyä, miksi Ilveksessä eivät ihmiset tule toimeen keskenään? Mistä johtuu huono työskentelyilmapiiri seurassa ja miksi ihmiset eivät sitoudu tekemään töitä tavoitteiden eteen?
- Huonot valmentajavalinnat: 2000-luvulla Ilveksellä on ollut 12 vuoden aikana 10 eri valmentajaa (Heikki Mälkiä x 2, Ari-Pekka Selin, Teijo Räsänen, Vaclav Sykora, Curt Lindström, Kari Eloranta, Sakari Pietilä, Juha Pajuoja, Seppo Hiitelä, Raimo Helminen). Näistä ainoastaan Heikki Mälkiän 1. kausi ja Sakari Pietilän kausi ovat olleet sellaisia että valmentaja on saanut valmentaa sopimuskautensa loppuun. Onko tosiaan niin, että Ilveksessä on joku kirous joka saa hyvätkin valmentajat epäonnistumaan, vai tehdäänkö valmentajasta vain syntipukki operatiivisen johdon huonoille valinnoille?
- Huono taloudenpito: 2000-luvulla Ilves pelasi keskinkertaisia kausia, joiden taloudellinen tulos oli lievästi voitollinen tai vain niukasti tappiollinen. Kesällä 2008 rakennetun joukkueen kanssa Ilves otti tietoisen riskin, joka realisoitui ikävimmällä tavalla. Tämän jälkeen Ilves-Hockey on tehnyt yhteensä julkisuudessa olleiden tietojen mukaan 1, 6 miljoonan euron tappiot. Ihmetystä nostaa se, että mihin nämä rahat ovat menneet, sillä joukkueet ovat tämän jälkeen olleet suhteellisen halpoja eikä suuria tähtiä Ville Koistista lukuun ottamatta ole Ilveksessä näkynyt.
- Urheilullinen alisuorittaminen: Johtuen pitkälti edellä mainitusta syystä ei Ilvekseen ole myöskään voitu hankkia ulkopuolelta varsinaisia vahvistuksia tai tähtipelaajia joilla olisi valmius henkilökohtaisesti ratkaista otteluita. Tämän ja muiden em. syiden vuoksi Ilves on vajonnut SM-liigassa kategoriaan ”ynnä muut” jolla tarkoitetaan lähinnä kunniasta pelaavaa joukkuetta, jolla ei kuitenkaan ole menestymismahdollisuuksia. Tätä tukee myös se, että Ilves joutui lähtemään kuluvaan kauteen SM-liigan pienimmällä pelaajabudjetilla. Tämä taas aiheuttaa noidankehän jossa Ilves ei ole urallaan eteenpäin aikovalle pelaajalle mikään vaihtoehto. Ilves ei pysty tarjoamaan kilpailukykyistä palkkaa ja menestysmahdollisuuksia, eikä tällöin seuraan tule pelaajia jotka voisivat sitä omalla panoksellaan auttaa menestymään. Sivutuotteena Ilves ei pysty pitämään myöskään omista kasvateistaan kiinni vaan kasvattaa liigapelaajia lähinnä muiden joukkueiden käyttöön. Tämän vuoksi tällä hetkellä joukkueemme koostuu muiden joukkueiden jämämiehistä ja A-junioreista. Tappara-pelissä ykkössentterinä pelannut Kai Kantola saattaisi juuri ja juuri mahtua Tapparan kokoonpanoon.
Korostan että nämä kaikki ovat henkilökohtaisia näkemyksiäni ja tulkintojani. Ne perustuvat paitsi tosiasioihin, myös siihen tietoon mikä julkisuudessa on annettu. Kun Ilveksen toimintaa katselee taaksepäin 2000-luvulla, on mielestäni perusteltua sanoa sen eläneen kriisistä kriisiin. Tämä kriisi on ollut joko urheilullinen, taloudellinen tai henkilöstöllinen kriisi. Nyt, kuluvana hetkenä, käynnissä oleva kriisi on sekoitus kaikkia näitä, tai voisi sanoa, että kaikki kriisit ovat samaan aikaan päällä.
Entä mikä on Ilves-fanin asema tässä yhtälössä? Me Ilves-fanit olemme näiden vuosien aikana joutuneet kuulemaan lukuisan määrän lupauksia ja vakuutteluita paremmasta tulevaisuudesta ja urheilullisesta menestyksestä, kaikki ovat myöhemmin osoittautuneet katteettomiksi. Olemme uskoneet, luottaneet, kannustaneet, pysyneet tukena, huutaneet ja nielleet tappioita ja turhautumista. Ennen kaikkea olemme odottaneet. Odottaneet sitä palkintoa tästä kaikesta kärsimyksestä jota ei kuitenkaan koskaan ole tullut. Vuosien mittaan naiivi lapsenusko siitä, että menestystä tulee kyllä kun sitä vain jaksaa tarpeeksi kauan odottaa, on vaihtunut karuun realismiin siitä, ettei Ilves voi menestyä, koska se on Ilves. Miksi taas Ilves ei voi menestyä johtuu mielestäni paljon edellä mainituista asioista. Mutta Ilvestä ei myöskään voi jättää koska se on Ilves. Seura johon on aikanaan rakastunut, jonka kanssa on elänyt ja kasvanut ja joka edelleen antaa elämään niin paljon sisältöä hyvässä kuin pahassa ja jota kaikesta huolimatta vain rakastaa. Koska olette itse sanoneet aiemmin olevanne pohjimmiltanne vain sydämensä Ilvekselle menettänyt fani, uskon että tämän asian ymmärrätte.
Valitettavasti suuri osa siitä turhautumisesta mitä Ilves-fanit tällä hetkellä kokevat henkilöityy juuri teihin, arvoisa Vincent Manngard. Olette olleet suuressa osassa Ilveksen 2000-luvun toiminnassa ja oikeastaan ainoa yhdistävä tekijä kaikille 2000-luvun kriiseille. Tilannetta pahentavat myös julkisuuteen antamanne ristiriitaiset viestit ja ennen kaikkea kannattajille annetut katteettomat lupaukset. Esimerkkeinä mainittakoon että olette luvanneet että Ilveksen menestys ei jää rahasta kiinni, mutta silti Ilveksen pelaajabudjetti on liigan pienimpiä vuodesta toiseen. Olette myös luvanneet olevanne valmiit luopumaan enemmistöosakkuudestanne, mikäli sopiva ostajaehdokas löytyy mutta silti yritykset kaatuvat siihen, ettei(vät) ostaja(t) ole tarpeeksi ”Ilves-henkisiä”, pyydätte osakkeista ylihintaa tai uusin yritys kaatui teidän ja hallituksen välisiin erimielisyyksiin. Kun aina löytyy tekosyitä vetäytyä kaupasta, alkaa lupauksenne näyttää varsin omituiselta. Ette ole myöskään kaupparekisterin mukaan luopunut lupauksestanne huolimatta Ilves-Hockey Oy:n hallitustyöskentelystä. Näiden ja muiden asioiden ja ennen kaikkea viime päivien tapahtumien vuoksi teidän ja fanien kesken vallitsee mielestäni tila, jota voi kuvailla sanalla: luottamuspula.
Luottamus rakentuu pitkältä ajalta, se on helppo menettää mutta vaikea enää hankkia takaisin. Kun useat teidän ja muiden henkilöiden antamat lupaukset ovat osoittautuneet katteettomiksi, on luottamus operatiiviseen johtoon tällä hetkellä hyvin heikko. Kun säännöllisin väliajoin operatiivisessa johdossa vaihdetaan ihmisiä, mutta silti tuloksia ei vain synny, tulee luottamuksen rakentaminen fanien ja johdon välillä kerta kerralta vaikeammaksi. Vanha suomalainen sanonta kuuluu, ettei kannettu vesi pysy kaivossa. Tämä tarkoittaa sitä, että menestys ja luottamus eivät ole ostettavissa rahalla. Fanien luottamusta ei osteta, vaikka siirtäisitte 10 miljoonaa euroa Ilveksen tilille saman tien. Luottamus hankitaan toimimalla linjakkaasti, tekemällä töitä yhdessä, näyttämällä että seuralla on toiminnassaan selkeät arvot joihin se voi nojata, myöntämällä tehdyt virheet rehdisti ja tarvittaessa kantamalla niistä vastuuta ja ennen kaikkea olemalla rehellisiä fanien suuntaan. Vasta kun nämä asiat ovat kunnossa, voi luottamusta rakentaa. Ketä tahansa uuteen hallitukseen valitaankaan, omalla kohdalla mittani on tullut täyteen enkä pysty tämän hallituksen lupauksiin uskomaan. Olen aiemmin selittänyt teille mitä Ilves minulle merkitsee. Aikaisemmin eronnut johto otti linjauksekseen, ettei yksikään henkilö voi olla suurempi kuin Ilves. Mielestäni tällä hetkellä Ilves on jotain mikä on olemassa vain omistajiaan varten ja jossa omistaja(t) on seuraa suurempi.. Seura pystyy menestymään jos sen kaikki työntekijät ovat sitoutuneet menestykseen ja tekemään töitä sen eteen yhdessä. Tämän ovat näyttäneet SM-liigassa mm. Kärpät, JYP, Pelicans ja KalPa. Tällainen yhteisöllisyys ja sitoutuminen ovat mielestäni Ilveksestä puuttuneet. Miksi?
Kysymys ei ole vain johdon ja fanien välisestä luottamuksesta. Huono urheilullinen menestys ja ikävä julkisuus ovat aiheuttaneet sen, että Ilveksen uskottavuus on SM-liigassa heikko. Ilvestä ivataan ja haukutaan avoimesti jääkiekkoa käsittelevässä mediassa ja sen pudottamista suoraan Mestikseen on esitetty Urheilulehdessä. Entinen kapteeni Hannu Mattila sanoi perjantain Helsingin Sanomissa suoraan, ettei Pirkanmaalla ole enää ketään niin ”hullua” että lähtisi Manngardin vetämään Ilvekseen. Tämäkin uskottavuus voi parantua vasta, kun seuraan saadaan oikeita muutoksia, joita jo eronnut johto peräänkuulutti.
Arvoisa Vincent Manngard: Olette olleet vuodesta 1993 Ilvekselle tuttu isähahmo, Amerikan setä. Ilves on teille varmasti tärkeä ja nykymuotoinen Ilves-Hockey Oy teille rakas kuin oma lapsi. Lapsi ei kuitenkaan ole vanhemman oma, se on hänellä vain lainassa. Lasta ei voi estää kasvamasta ja kehittymästä. Lapsi ei myöskään opi kävelemään ellei hänestä välillä päästetä irti. Ei uimaan ellei häntä uskalleta päästää veteen eikä kantamaan teoistaan vastuuta ellei hänelle anneta mahdollisuutta oppia teon ja seurauksen suhdetta. Lapsi ei pysty itsenäistymään ellei jossain vaiheessa ole hänestä valmis päästämään irti. Onko teidän isänrakkautenne Ilvestä kohtaan muuttunut vuosien mittaan mustasukkaiseksi omistushaluksi?
Vetoan teihin Vincent Manngard, päästäkää viimein Ilveksestä irti! Antakaa Ilvekselle oikea tilaisuus seistä omilla jaloillaan ja päästä kehittymään. Nykyinen tie on kuljettu loppuun ja sen päässä odottaa vain Ilveksen tippuminen korkeimmalta pääsarjatasolta, näin uskallan väittää. Vetoan myös että yrittäisitte vielä kerran palata pöytään jo kertaalleen eronneen johdon kanssa ja yrittäisitte saada sopua aikaiseksi. Tuo johto aloitti kesällä hyvän työn ja antoi seuralle paljon uskottavuutta. Mielestäni se on liian hyvää jäädäkseen tähän. Muistakaa että nyt on kysymys Ilveksestä!
Me Ilves-fanit tiedämme että olette kaksi kertaa pelastaneet seuran konkurssilta ja senkin jälkeen kuitanneet tappioita useiden satojen tuhansien eurojen edestä. Se on teko jota me arvostamme syvästi. Mikäli luovutte osakkuudestanne Ilveksessä, se ei vähennä teidän tekonne arvoa millään tavalla. Päinvastoin, historia kiittää niitä, jotka ovat astuneet esiin vaikeilla hetkillä ja jos vielä näemme Ilveksen menestyksen päivät, kiitos siitä kuuluu myös ehdottomasti teille. Mutta mikäli haluatte pitää kiinni seurasta, haluatteko todella tulla muistetuksi henkilönä joka lopetti Tampereen Ilveksen tarun?
