Ne joukkueet jotka panostavat naisten jalkapalloon tulevat ensi kaudenkin jälkeen pääsarjassa pelaamaan.
Todennäköisesti näin. Mitä se panostaminen tarkoittaa käytännössä? Puhutaanko nyt rahasta vai mistä? Tässä on lainattuna päättyneeseen kauteen lähdettäessä julkaistut Kansallisen Liigan joukkueiden budjettitiedot:
Joukkue | Kokonaisbudjetti | Pelaajabudjetti | Viime kauden sijoitus |
---|
KuPS | 480 000 € | 250 000 € | 1. |
Åland United | 323 300 € | 178 000 € | 3. |
HJK | 270 000 € | 65 000 € | 2. |
Ilves | 185 000 € | 52 000 € | 8. |
HPS | 157 240 € | 52 000 € | 6. |
PK-35 | 136 394 € | 17 000 € | 5. |
ONS | 120 000 € | 11 000 € | 9. |
PK-35 Vantaa | 117 000 € | 54 000 € | 4. |
Honka | 115 000 € | 50 000 € | 7. |
TPS | 90 000 € | 32 000 € | sarjanousija |
Ilveksellä oli kaudella 2023 Kansallisen Liigan neljänneksi isoin kokonaisbudjetti ja pelaajabudjetti oli jaetulla viidennellä sijalla. Niillä jäätiin sarjataulukossa sijalle 7. Neljänneksi eniten pelaajille maksanut PK-35 Vantaa (sarjataulukossa 5.) käytti heihin 2000 € enemmän ja seitsemänneksi eniten maksava FC Honka (sarjataulukossa 4.) 2000 € Ilvestä vähemmän.
Minkä perusteella voidaan sanoa, että esimerkiksi FC Honka, jonne Armi Heikkilä siirtyi tänä syksynä, panostaa enemmän naisten joukkueeseen? Sen kokonaisbudjettikin oli 2/3 Ilveksen budjetista. Tuota selittänee osittain myös matkustaminen, mutta ei se sentään kaikkea selitä. Jopa hopeaa juhlineen HJK:nkin pelaajabudjetti oli vain 13 000 € isompi, vaikka kokonaisbudjetti olikin huomattavasti isompi. Sielläkin pelasi viime kaudella avainrooleissa kolme entistä Ilves-pelaajaa.
Täällä aiemmin kirjoitettiin, että pelaajien pitäisi suunnitella urakehityksensä sen mukaan, mikä olisi paras sarjan voimasuhdetasapainon mukaisesti. No ei todellakaan pidä, vaan pelaajien pitää mennä sinne, missä on paras mahdollisuus kehittyä.
Tällä viitataan ilmeisesti minun viestiini ja koska sen sisältö on tiivistetty yhdellä virkkeellä hieman tarkoittamaani erilaiseksi, niin liitän sen vielä tähän lainauksena.
Vaikka pelaajien ura on lyhyt ja siinä pitää ajatella omaakin kehittymistä, niin silti pokaalien jahtaamisen sivussa toivoisi heiltä vähän laajempaakin näkökulmaa, miten heidän siirrot heilauttavat joukkueiden voimasuhteita. Todennäköisesti Ilveksessäkin olisi mahdollista palkkakuittia lukuun ottamatta lähes yhtä hyvä mahdollisuus jatkaa huippupelaajaksi kehittymistä, vaikka Tampereella ei pääsisikään nostamaan pokaaleja. Tai ainakaan tuolla tavalla menestyminen täällä ei toteudu ikinä, kun läpimurron tekevät pelaajat kiittävät annetusta vastuusta siirtymällä saman sarjan sisällä kilpailijoihin. Ainakin voisi sitten lopettaa lässyttämisen jostain paremmista olosuhteista ja sanoa ihan rehellisesti, että toisessa seurassa maksetaan enemmän (tai ylipäätään jotain) ja siellä voi voittaakin jotain.
Tämän lähes joka kauden jälkeen toistuvan päiväni murmelina koittaessa tuntuu itsestäkin todella hölmöltä, että mitä järkeä on mennä kotipeleihin kannustamaan tai reissata pitkin Ahvenanmaata, Porvoota, Jyväskylää jne. tukemassa joukkuetta, kun pelaajat nostavat heti kytkintä, jos siihen on vain mahdollisuus. On minulla parempaakin käyttöä rajalliselle ajalleni. Kai siellä joku heiluttaa jotain Tulevaisuuden tähdet -läpsytintä, vaikka kukaan kylähullu ei tulisikaan varta vasten tekohengittämään olematonta kannustuskulttuuria.
En väitä, että pelaajien pitäisi suunnitella urakehityksensä sarjan voimasuhdetasapainon mukaisesti. Kirjoitan tuossa, että pelaajien pitäisi tajuta ottaa huomioon heidän siirtojen vaikutukset siihen. Siinä on selvä ero merkityksessä.
Miksi Ilves kelpaa pelaajille niin kauan, että heistä kehittyy pääsarjatason pelaajia ja sitten ruoho alkaakin vihertää aidan toisella puolella? Sitten Ilves aloittaa taas saman projektin seuraavan pelaajan kohdalla, joka kiittää vastuusta lähtemällä parin vuoden päästä saman sarjan kilpailevaan seuraan, joka panostaa mahdollisesti euromääräisestikin vastaavan määrän joukkueeseen. Tässä ei siis puhuta kupseista ja ålandeista, jotka ovat pystyneet lyömään pöytään enemmän rahaa, vaan hongista, peekoista yms. periaatteessa saman kaliiperin joukkueista. Onko kyse vaan siitä, että noilla joukkueilla on oma kiva pikku piirileikki pääkaupunkiseudulla? Vai mitä Ilveksessä tehdään väärin, että pelaajat nostavat kytkintä?
Tuo ilmiö kun jatkuu vuodesta toiseen, niin Ilves ei saa koskaan kasaan yhdelle kaudelle riittävän kokenutta ja tasokasta runkoa, kun ne ydinpalaset siirtyvät jonnekin muualle. Jos pelaajat eivät olisi heti siirtymässä, niin Ilveksellä voisi joskus ehkä ollakin useimmilla pelipaikoilla se riittävän kova runko, jossa pelaajat voivat tavoitella myös menestystä. Tarkoittaako riittävä panostaminen sitä, että Ilveksen pitäisi Kehä Kolmosen magneettisen houkutuksen voittaakseen painia namusetä-KuPSin ja paratiisisaari-Ålandin painoluokassa, että pelaajat eivät karkaisi pelaamaan suuren osan kaudesta metroderbyjä?
Toivottavasti Ilveskin saa kannustimia kehittää toimintaansa. Sitten kun se on vetovoimainen joukkue niin parhaat kyvyt tulevat sinne, eivätkä lähde muualle, kuten nykyään.
Millä se vetovoima saadaan aikaan?
Rahallako? Kuinka paljon enemmän pitää maksaa kuin nyt?
Kenties hyvällä pelaajarungolla, jolla voi menestyä ja joka houkuttelee muita pelaajia? Miten pidetään ne hyvät pelaajat, että menestyvä runko ehtii muodostua?
Yksilöiden tehtävänä on optimoida oma urakehitys ja organisaatioiden tehtävänä on tarjota yksilöille parhaat mahdollisuudet optimoida oma urakehitys.
Periaatteessa olen ihan samaa mieltä, mutta näin kannattajan sielunmaisemasta katsoen, kun rakastan yhtä seuraa, enkä vaihda aina siihen, joka tarjoaa minulle parhaan mahdollisuuden menestykseen ja urakehitykseen, näen kyllä pelaajilla myös jonkinlaista kiitollisuudenvelkaa niille seuroille, jotka ovat antaneet pelaajille mahdollisuuden kehittyä pääsarjatason pelaajiksi. Niin omilla kasvateilla kuin muualta juniorina Ilvekseen saapuneillakin. Nyt syksyllä muualle siirtyneistä kukaan ei ollut tuolla tasolla ensimmäisen kerran Ilves-paidan pukiessaan ja ihan joka pelissä se vastuun antaminenkaan ei ole aina kannattanut, kun pelaajan kehittymisestä on maksettu niin henkilökohtaisella kuin joukkueenkin tasolla oppirahoja. Pelaajien pitäisi jollain tasolla ymmärtää, että he eivät kehitä pelkästään itseään, vaan he ovat avainpalasia koko Kansallisen Liigan ja suomalaisen naisten jalkapallon kehitykselle.
Pelaajat tottakai kertyvät luontaisesti sinne, missä voi menestyä ja kehittyä. Jälkimmäinen on monesti kuitenkin vähintään osittain myös jargonia – sitä ympäripyöreää puppua, mitä ladellaan haastatteluissa. Vastuu kehittää yleensä eniten ja sitä on luvassa kyllä Kehä Kolmosenkin ulkopuolella niin kauan kun sarjassa on joukkueita myös täällä susirajan takana.
Kansallisen Liigan osalta minua huolettaa joukkueiden keskittyminen pääkaupunkiseudulle ja sarjan kärjen ylivoimaisuus, joka laskee mielenkiintoa edes seurata sarjaa. Ilveksen kannattajana toki oma suosikkiseurani on tuossa myös tulilinjalla ja siten asia kiinnostaa erityisesti.