Oon vähän miettiny, että kuinka suuri vaikutus valmentajalla näin lyhyissä turnauksissa edes on? Eihän tuossa ajassa ehdi mitään tiettyä pelitapaa edes harjoitella saati sisäistää sitä. Vai onko nää maajoukkuepelaajat vaan niin kovia, et muutamassa päivässä imastaa pelikirja sisään?
Valmentajan merkitys on varmasti isossa kuvassa hyvin pieni, joskin kun puhutaan näin kovan tason peleistä niin se pienikin ero suuntaan tai toiseen voi lopulta vaikuttaa siihen onko joukkue mitalipeleissä vai putoaako puolivälierissä. Toki niin paljon kohinaa tässä tulee lyhyessä turnauksessa, että mitään selkeää prosenttiosuutta joukkueen menestyksestä on mahdotonta antaa.
Mitä tulee jälkimmäisiin kysymyksiin niin maajoukkuepelaajat ovat niin kovia, että pystyvät muutamassa päivässä imaisemaan pelikirjan sisään, mutta rajoitetusti. Esimerkiksi joku karvauspeli, keskialueen puolustaminen ja avauspeli pystytään varmasti käymään läpi pääperiaatteiltaan ihan parissa treenissäkin niin, että se näkyy peleissä, kun puhutaan NHL:n huippupelaajista.
Se mistä haluan kuitenkin kommentoida on, että Suomella ja muillakin Euroopan jääkiekkomailla on ollut järjestäen se ajatus ettei pelitapaa harjoitella parissa päivässä vaan sitä peli-identiteettiä aletaan lyömään takaraivoon jo nuorisomaajoukkueista lähtien, jotta maajoukkueen pelitapa on kaikille tuttu kun lähdetään pelaamaan lyhyttä turnausta. Esimerkkinä nyt vaikka Jukka Jalosen Suomen pelitapa oli jokaisella katsojallakin tiedossa ennen ainuttakaan peliä, jolloin se on ammattilaisille lähinnä "muistuttelua" eikä uuden oppimista. Siitä mediassa Pendo onkin saanut paljon rapaa niskaan, että Suomi tuntuu lähtevän jokaiseen turnaukseen erilaisille pelitavalla, jolloin tuo maajoukkueen identiteetistä hankittu kilpailuetu syödään pois ihmeellisellä poukkoilulla.
Mitä tulee eiliseen otteluun niin kyllähän Suomen avauspeli oli eilen aivan luokattoman huonoa ihan alusta alkaen kun Sveitsin keskialueen trapia alettiin purkamaan pitkillä pystysyötöillä keskialueella seisoville laitureille, josta kiekko pelattiin Sveitsin päätyyn ilman minkäänlaista vauhtietua tai liikkuvia pelaajia, jotka olisivat ehtineet päätykiekkoihin antamaan painetta. Onneksi kolmannen erän lopussa Suomi sai purettua Sveitsin trapin pariin kertaan, joista ensimmäisessä Granlund sai erinomaisen maalipaikan ja Aho laittoi toisesta kiekon reppuun. Kuinka paljon tästä menee Pendon piikkiin ja kuinka paljon pelaajien piikkiin, on täysin mahdotonta sanoa, mutta eilen Suomi voitti mielestäni nimenomaan erinomaisilla yksilösuorituksilla silloin kun tätä eniten tarvittiin, eikä varsinaisesti pelitavallisella edulla. Mutta niin kauan kun taululla olevat lukemat ovat suosiolliset, ei sillä ole mitään merkitystä kenen syytä on jos pelitapa ei ole optimaalisella tasolla.