Mario Lemiux'n mukaan on nimetty erityinen hattutemppu, jonka saa tekemällä samassa ottelussa normi-maalin, av-maalin ja yv-maalin. Pennanen Hat Trickin puolestaan saa sulamalla, jäätymällä ja pakenemalla samassa ottelussa.
Terapiaympäristössä pitkään työskennelleenä uskallan työntää pitkän tikun tähän haisevaan läjään. Olen asiassa pelilähetyksessä näkemäni sekä mediatietojen varassa ja rajaan arvioni lähinnä viimeisen pelin lopputunnelmiin. Olen vakuuttunut, että käsillä olevan vyyhdin keskipisteessä on Pennasen henkinen kantti, tarkemmin sanottuna sen hajoaminen. Kättely-gaten ytimessä tapahtui voimakkaan häpeän aiheuttama romahdus (johon voi ja todennäköisestikin liittyy aiempaa samansävyistä henkilöhistoriaa), sen seurauksena reaktiona lähes "depressiivinen" lamaantuminen ja vetäytyminen kokonaan pois ahdistavasta vuorovaikutuksesta ja ihmisten silmien alta. Tätä häpeää hän haastattelussa heijastaa myös lapsiinsa mikä saa sen vielä tuntumaan raadollisemmalta ja vaikeammalta kestää. Kuka isä ei haluaisi lastensa ylpeää ihailua myötähäpeän sijaan? Tilanteesta välittömästi hieman toivuttuaan hän on kääntänyt häpeänsä raivoksi ulospäin, pyrkien "tuhrimaan" jopa omaa pesäänsä julkisuudessa. Vika on muissa jotka ovat hänet pettäneet.
Häpeän monitahoisesta myrkyllisyydestä kiinnostuneet voivat lukea vaikka artikkelin:
https://www.duodecimlehti.fi/duo40053
Eli jatkossa kasvaakseen maju-valmentajana tehtävänsä vaatimusten tasalle ja myös ihmisenä soisin, että Antti totuttelee peilin edessä työskentelyyn, omien pimeiden nurkkien rohkeaan tonkimiseen ja varoo ulkoistamasta "muille" kohtaamiaan vastoinkäymisiä.
En ole myöskään yhtään yllättynyt, jos on käynyt niin, että liian heppoisin ammatillisin (viittaukset epämääräisiin tietoihin "yliopistotasoisiin opintoihin") perustein käytetyt kevytpsykologiset termit ja ideat eivät olekaan uponneet pelaajiin saaden lopulta aikaan jopa vastarinnan ja valmentajan arvovallan mitätöimisen (mikä näkyisi esim. ilottomana haluttomana pelinä ja "ei pelata valmentajalle"-ilmiönä). Asiassa on kovin helppo lähteä mestaroimaan ja luennoimaan ilman että huomioidaan jokaikisen pelaajan omaa kypsyyttä ottaa asiaa vastaan - ja vielä kovin eri tahtiin. Veltto Virtanen saattaisi vielä osata kertoa omasta kokemuksesta. Myös JYPissä on tiukkaa osaamista tällaisesta joukkueen hämmentämisestä.
Kaukaa haettua ei myöskään ole se, että pehmeää, empaattista, ihmisläheistä ja ymmärtävää ilmapiiriä rakennettaessa sivuutetaan tietynlainen vaativuus, "kovuus" tai nykyään toksiseksikin määritelty "äijjjämäisyys", jota kuitenkin kas kummaa fyysisessä kilpasarjassa varsinkin playoff-vaiheessa tarvittaisiin. Ei se mitään että hävittiin, hyvä peli, hyvä peli! Näin muistelen omat säälittävät junnufutisvalmennuskokemukseni jossa kaikilla piti olla mahdollisimman hyvä mieli.
Vaclav Sykora romahti syksyllä 2004 toisella tapaa kun ei saanut kuritonta ja heikohkoa Ilves-joukkuetta pelaamaan tahtomallaan tavalla. Pennasen romahtamisessa on osittain inhimillistä samankaltaisuutta, mutta tapa jolla hän on tilanteeseen toistaiseksi reagoinut ei anna odottaa hyvää maajoukkueemme osalta.
Sitten eteenpäin kohti positiivisen mutta vaativan valmennuksen aikakaudelle. In Hoeloe we trust.