Kauden aikana on tosiaan kuulunut huhuja, että HIFK:n päättyneen kauden joukkue hajoaa palasiksi. Hieman on silti yllätys, että seuralle näyttäisi riittävän kaksi mestaruutta kymmenen vuoden järjestelmällisen ja nousujohteisen tekemisen jälkeen. Pohjat ovat sen verran vahvat, että jo akatemia ja omat juniorijoukkueet tuottavat liigatason pelaajia, vaikka niillä ei mestaruudesta taisteltaisikaan.
Mielenkiintoista nähdä, ketä Pirkkolaan siirtyy muista seuroista. Sitäkin liikettä nähdään varmasti, sillä pääkaupunkiseutu on vetovoimainen alue ja kamratien maksuton pelaaminen on edelleen jotain, mitä suurin osa muista joukkueista ei ole pystynyt viime kausillakaan tarjoamaan.
Sarjan kannalta on tietysti huono asia, että muitakin joukkueita korkeampiin panostuksiin ajanut HIFK ottaa askelia taaksepäin esikuvan asemasta. Toisaalta sarjan tasaisuuden kannalta tämä saattaa olla hyväkin asia. Se tosin riippuu siitäkin, kuinka pahasti pelaajien pako ulkomaisiin sarjoihin rokottaa joukkueita ja kuinka tasaisesti jäljelle jäävät kärkipelaajat jakautuvat eri joukkueisiin.
Sinänsä tuo tällä kertaa HIFK:n kohdalla nähty joukkueen totaalinen hajoaminen on surullinen ilmiö Naisten Liigassa. Näitä on nähty ennenkin jopa mestarijoukkueiden kohdalla, kun esimerkiksi tappiottoman kauden pelannut JYP hajosi täysin kauden 2016 jälkeen ja luopui sarjapaikasta. Kun pääosa sopimuksista on yksivuotisia, joukkueiden voimasuhteita heilauttaa kausien välillä isostikin tapahtumat, joissa ilmeiset kaveriporukat päättävät keskittyä seuraavalle kaudelle johonkin seuraan. Myös Ilves on historiansa aikana ollut niin hyötyjän kuin kärsijän roolissa näissä "ryhmäsiirroissa". Tuolla aiemmin mainitulla kaudella 2016 Ilveksestä siirtyi Hämeenlinnaan kuusi kärkipelaajaa. Ymmärtääkseni tuossa oli taustalla jotain riitoja valmennuksen kanssa, joka menikin talvella uusiksi, kun jäljelle jäänyt joukkue joutui taistelemaan ensimmäistä kertaa koskaan sarjapaikasta karsintojen kautta.
HIFK:n mestaruuksia ennen kaudella 2021–22 nähtiin hieman näitä muistuttanut ilmiö, kun Espooseen kertyi lähes kymmenkunta maajoukkuepelaajaa ikikuopiolaista Elisa Holopaista myöten.
En tiedä, mikä on esimerkiksi Karoliina Rantamäen siirron tausta, mutta näyttää hieman nololta, että jollain tavalla yksi HIFK:n paluun näkyvimmistä kasvoista ja kapteeninakin toiminut pelaaja siirtyy Espooseen nyt, kun rahahanojen virtaus kääntyykin pienemmälle. Toki hänellä on todella pitkä historia espoolaisena ikonina, mutta ainakin omissa silmissä hän luopui tuosta kaikesta, kun Venäjältä Suomeen palatessa pukikin päälleen HIFK:n kilpipaidan. Nyt kun helsikiläisjoukkue ei olekaan enää taloudellisesti ylivertainen vaihtoehto, kelpaa näköjään taas myös espoolaisten voittamisen kulttuuri.
www.jatkoaika.com
