Vs: Ex-Ilvekset maailmalla
Tilanne on pelaajan näkökulmasta kaksijakoinen. Toisaalta rämpivässä joukkueessa on mahdollisuus saada peliaikaa paremmin kuin mestaruuskanditaatissa, mutta kärkijoukkueissa voi onnistuessaan saada paikan kovien kavereiden rinnalta ja tehdä nimeä tulevia sopimusneuvotteluja varten.
Olennaista kaikessa on kuitenkin valmennuksen kyky kehittää nuoria pelaajia. Ilveksen näytöt tämän osalta ovat olleet suurista puheista huolimatta heikkoja viime vuosina. Nuoria on liigaringissä tungokseksi asti, mutta eturivin suorittajia ei ole noussut esiin lainkaan (ellei Jokipakkaa tällaiseksi lasketa).
Ilveksen maine nuorten pelaajien kehittäjänä rajoittuukin tällä hetkellä juniori tuotantoon. Liigajoukkueen maineessa vilahtelevat termit surkea kesäharjoittelu, harjoitusten alhainen vaatimustaso ja pelitavan sopimattomuus Ilveksen pelaajamateriaalille. Yksilöllisen kehittämispolun rakentamisessakaan ei ole onnistuttu.
Antosen ratkaisu oli tässä valossa ymmärrettävä. Hänelle ei olisi löytynyt ensi kaudella Ilveksessä liigapeliaikaa ja tämä haluaa urallaan eteenpäin. JYP tuskin oli ainoa vaihtoehto, vaan se on kyennyt tarjoamaan parhaan kokonaispaketin.
Ilveksessä on perinteisesti toitotettu omavaraisuuden perään, mutta voi kysyä, onko se nykypäivänä paras strategia ainakaan liian putkinäköisesti toteutettuna? Rusinat toisten pullasta -malli on toinen ääripää, eikä se ole tuottanut naapurillekaan auvoisia aikoja, joten sielläkin on päädytty välimalliin - pidetään parhaista kiinni ja hankitaan joukkueeseen sopivimmat palaset ulkopuolelta, jos oma tuotanto ei anna tähän sopivaa. Esimerkiksi Lukossa katsomossa istunut Kivimäki meni kertarysäyksellä Ilveksen juniorien ohi nokkimisjärjestyksessä ja on potentiaalisin kärkiketjun laituripaikan lunastaja haastajajoukosta.