Vs: Ilveksen kokoonpano 2016-2017
Ensi kauden joukkuetta kootaan varmaankin aika pitkälti Karri Kiven toiveiden mukaisesti, toki talouden reunaehtojen puitteissa. Toisin sanoen, Kiven suunnitteleman pelitavan pitäisi määrittää ensi kauden kokoonpanoa ja pelaajamateriaalia.
Kivi tuskin tekee mitään suurta pelitavallista vallankumousta, joten siinä mielessä joukkue näyttäisi muodostuvan aika odotetunlaiseksi.
Itse olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että Ilveksen pitäisi yrittää nousta kotimaisen jääkiekkoilun innovaatiotehtaaksi. Eli niin, että valmennuksellisesti ei vain seurattaisi modernin pelitavan trendejä, vaan kuljettaisiin aallonharjalla luomassa uutta. Sellainen asettaisi myös joukkueen rakentamiselle ihan uudenlaisia haasteita.
Jääkiekkoilun seuraava suuri muutos tulee olemaan pelipaikkojen sekoittuminen tai toisiinsa sulautuminen. Liukkaalla pelialustalla tulee tapahtumaan samaa kuin jalkapalloilussa 1970-luvun alkupuolella, jolloin etenkin hollantilaiset toivat vihreälle veralle "totaalijalkapallon" käsitteen.
Jääkiekkoilussa se tarkoittaa ensi vaiheessaan sitä, että puolustajien täytyy pystyä tukemaan hyökkäyksiä vieläkin voimakkaammin kuin nykyään, ja sen täytyy sujua molemmilta pakkiparin pelaajilta. Viisikkojen pitää operoida vieläkin tiiviimpinä ja liikkuvampina kokonaisuuksina kuin nyt. Myös kiekollisen puolustajan malli on murroksessa. Sellaiset "kiekolliset puolustajat" mallia Nummelin, Koistinen tai Kessel, jotka nostavat pikkumustan jalalla punaviivalle ja lyövät sen sitten päätyyn tukahduttaen viisikkopelin virtauksen, voidaan jättää historian hämärään. Myös vaatimattomasti liikkuvat stay at home -puolustajat käyvät tarpeettomiksi, vaikka pystyisivätkin antamaan lyhyen avaussyötön alhaalta hakevalle sentterille. Iso koko on toki jääkiekkoilussa aina eduksi, mutta se ei saa tapahtua liikkuvuuden, luistelunopeuden ja käden taitojen kustannuksella. Molempien puolustajien tulisi tukea ketjua tiiviisti, ja paineettoman puolen puolustaja voisi jopa edetä ketjun mukana, jolloin kolmen miehen rintamahyökkäys muuttuisi neljän pelaajan rintamahyökkäykseksi.
Kun peli on saatu hyökkäysalueelle, pelaajien pitäisi pystyä vaihtamaan paikkaa nopeasti ja kulloiseenkin tilanteeseen reagoiden. Vanha kuvio, jossa puolustajan noustessa siniviivalta kyseisen puolen laituri menee viivalle seisoskelemaan, ei enää voi olla ainoa malli. Aktiivisilla paikanvaihdoilla voidaan vastustajan puolustus sekoittaa ja luoda hetkellinen alueellinen miesylivoima, pelasi vastustaja sitten paikkaa päädyssä tapahtuvine ylimiehityksineen tai sitten miesvartiointia.
Ylivoimapeliä tulisi pelata 1-2-2 -muodostelmalla, joka sekin asettaa pelaajatyypeille omat vaatimuksensa. Lähtökohtaisesti kentällä olisi yksi puolustaja ja neljä hyökkääjää, mutta käytettävissä olevista pelaajista riippuen puolustajia voi olla enemmänkin tai sitten ei yhtään. Perinteinen tapa pelata ylivoimaa on vaatinut yhtä maestroa ja yhtä maskipelaajaa sekä kätisyyksiltään sopivaa pakkiparia. 1-2-2:ssa kaikilta pelaajilta vaaditaan kiekollista osaamista, mutta toisaalta kenenkään ei tarvitse olla Raimo Helmisen kaltainen ylivertainen ja yksinomainen pakkopelin pyörittäjä. 1-2-2:ssa takakolmion takamiehen kätisyydellä ei luonnollisestikaan ole väliä. B-pisteen takakaarella operoivista hyökkääjistä toisen olisi hyvä olla right ja toisen left, koska ensisijainen kuvio kuitenkin on poikittaissyöttö puolustusneliön läpi ja laukaus suoraan syötöstä. Maalin lähellä operoivat pelaajat tekevät tarvittaessa maskia, mutta heidän pitää myös olla valmiita ja kykeneviä liikuttamaan kiekkoa, jos se pelataankin maalin kulmille. 1-2-2.ssa Byersin kaltaiset perinteiset maalineduspelaajat ovat siis jokseenkin hyödyttömiä.
Tällainen pelitapa asettaisi luonnollisesti pelaajamateriaalillekin ihan uudenlaisia vaatimuksia. Esimerkiksi peruspuolustaja mallia Mikko Kuukka alkaisi olla katoava luonnonvara. Sama koskisi kädettömiä ja hitaita hyökkääjiä. Sen sijaan tarvittaisiin toisaalta monipuolisia ja kokonaisvaltaisia pelaajia, mutta myös sellaisia, joilla on poikkeuksellista kiekollista osaamista.
