Pelaajista urheiluseurojen omistajia?
Tero Luoma
Kirjoittaja tekee väitöskirjaa omistamisesta.
Voisiko nykyisistä palkkapelaajista tulla seuraansa omistavia yrittäjiä? Kirjoittajan mukaan se sitouttaisi pelaajia seuransa taloudelliseen ja urheilulliseen menestykseen.
Urheiluseuran omistajana voi tehdä pienen omaisuuden, mutta yleensä on aloitettava suurella. Menestyvän urheiluseuran omistaminen on monen entisen pelaajan ja manageripelejä pelanneen pikkupojan unelma.
Pelaajien siirteleminen pelimerkkeinä, voittoisan paletin rakentaminen, suuren yleisön kiinnostuksen saavuttaminen sekä urheilun jännityksen aistiminen tekevät urheiluseuratoiminnasta erityisen kiinnostavan kokonaisuuden.
Kuitenkin urheiluseuran pyörittäminen on sekä meillä että maailmalla ollut omistajilleen enemmänkin päänvaiva ja kallis harrastus kuin kannattavaa liiketoimintaa.
Urheiluseuran omistaminen eroaa merkittävästi yrityksen omistamisesta.
Yritystoiminnan tarkoitus on yleisesti varsin yksinkertainen: sen on määrä tuottaa voittoa omistajilleen.
Urheiluseurassa sen sijaan tulisi aivan ensimmäiseksi määrittää toiminnan tarkoitus. On päätettävä, onko seuran toiminta harrastustoimintaa, huippu-urheilua vai liiketoimintaa.
Tämä valinta määrittää sekä seuran toimintamuodon että toimintatavan. Talkootyötä ja voiton maksimointia on vaikea saada mahtumaan samaan yhtälöön.
Jos seuran päämääränä on harrastustoiminta, on rekisteröitynyt yhdistys yleisin toimintamuoto.
Tällöin seuran rooli on toimia jäseniensä yhteenliittymänä ja mahdollistaa harrastuksen tuottama mielihyvä jäsenilleen. Toiminta tapahtuu lajin ehdoilla ja jäsenet vastaavat kustannuksista.
Huippu-urheilussa sekä yhdistys että yritys ovat toimintamuotoina mahdollisia. Raja amatööri- ja ammattihuippu-urheilun välillä on veteen piirretty viiva ja se riippuu sekä lajista että sarjatasosta.
Huippu-urheilun erottaa harrastustoiminnasta kolme tekijää.
Ensinnäkin toiminta on huippu-urheilussa tavoitteellista ja kilpailuhenkistä siten, että vain parhaat pelaavat.
Toiseksi kustannukset kasvavat huippu-urheilussa sen verran suuriksi, että urheilijat eivät pysty toimintaa pelkästään omasta pussistaan rahoittamaan, joten tarvitaan siis ulkopuolisia rahanlähteitä.
Kolmanneksi seuran ja huippu-urheilijan tavoitteet erkanevat toisistaan. Seuran tavoitteena on menestyä omassa ympäristössään eli muita seuroja vastaan. Huippu-urheilijan ensisijaisena tavoitteena on saavuttaa paras mahdollinen pelipaikka ja toissijaisena tavoitteena on auttaa seuraa menestymään. Tämän seurauksena syntyy pelaajamarkkinat.
Jos urheiluseuran tarkoituksena on liiketoiminta, on osakeyhtiö luonnollinen toimintamuoto.
Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön tarkoituksena on tuottaa voittoa omistajilleen. Urheilumaailmassa on kuitenkin yleisesti pidetty realistisempana tavoitteena tappioiden minimoimista.
Liiketoimintaa harjoittavan urheilu seuran tärkein strateginen valinta on päättää, missä liiketoiminnassa se on mukana. Yleisiä vaihtoehtoja on viisi.
Urheiluviihdebisneksessä urheilu on ydin ja palvelun tarkoituksena on tuottaa yleisölle elämyksiä. Lipputulot ja fanituotteet ovat pääasiallisin tulonlähde.
Kasvattajaseurabisneksessä liikeideana on kasvattaa pelaajia parempiin seuroihin ja saada palkkio kasvatustyöstä.
Mainosbisneksessä liikeideana on hyödyntää seuran ja pelaajien huomioarvo mainos- ja televisiosopimuksina.
Ravintolabisneksessä urheilutapahtuma toimii sisäänheittäjänä ja varsinainen raha tehdään suurelle väkijoukolle myytävistä ruoka- ja juomapalveluista.
Viides vaihtoehto on kaikkien edellisten yhdistelmä.
Useat esimerkit osoittavat, että urheilullinen menestys ei takaa seuran taloudellista menestymistä, eikä taloudellisella ylivoimalla voi ostaa mestaruuksia.
Kuitenkin urheiluseuroissa yleisesti uskotaan siihen, että mitä enemmän resursseja toimintaan sijoitetaan, sitä parempi on seuran urheilullinen menestys. Tämä pätee erityisesti urheiluseurojen suurimpaan kuluerään eli pelaajabudjettiin.
Epäselvää kuitenkin on, kuinka paljon kustannusten kasvattaminen esimerkiksi pelaajabudjetin osalta tuottaa seuralle taloudellisesti.
Tästä seuraakin urheiluseuran omistajan dilemma: jos pitäisi valita urheilullinen menestys tai taloudellinen menestys, kumpi kannattaisi valita?
Pelaajat ovat urheiluseuroille sekä tärkein menestystekijä että suurin kuluerä.
Pelaajien rooli seurojen taloudellisessa menestyksessä on kuitenkin jäänyt vähäiseksi. Pelaajat ovat keskittyneet maksimoimaan oman palkkansa pelaajamarkkinoilla.
Seurojen taloudelliseen tilanteeseen nähden pelaajien palkkiot ovat ylittäneet seurojen maksukyvyn. Tämä toiminta on voinut jatkua, koska seurojen omistajat ovat olleet valmiita kaivamaan takataskustaan lisää rahaa seuran tappioiden paikkaamiseksi.
Konkurssin partaalla on mitattu seuran kannattajien ja sidosryhmien kykyä kantaa oma kortensa kekoon.
Toiminnan tervehdyttämiseen on olemassa kolme polkua.
Ensinnäkin seura voi palata juurilleen ja keskittyä toimimaan jäsentensä yhteisönä ilman taloudellisia tavoitteita. Urheilullista menestystä ja mielihyvää voi saavuttaa myös talkoovoimin.
Toisena vaihtoehtona on seuran liiketoiminnan kehittäminen kannattavaksi ja pyrkimys omistaja-arvon kasvattamiseen. Seuran johtaminen tapahtuu taloudellisten periaatteiden pohjalta ja urheilutoimintaan sijoitetaan taloudellisen kannattavuuden rajoissa. Urheilullista menestystä ei haeta hinnalla millä hyvänsä.
Kolmas kehityspolku on kiinnittää pelaajat kiinteämmin osaksi seuran menestystä tekemällä pelaajista omistajia. Malliesimerkki tästä on jääkiekkoilija Sami Kapanen, joka on edustamansa seuran KalPan merkittävä omistaja.
Omistajina pelaajilla olisi pitkäaikainen intressi siihen, että seura menestyy sekä urheilullisesti että taloudellisesti. Tämä olisi omiaan kasvattamaan seurauskollisuutta. Se myös vähentäisi pelaajapalkkioiden ylilyöntejä ja toisi suoran tulospalkkioelementin avainhenkilöille.
Palkkapelaajan sijasta urheilija voisi hyvinkin olla myös omistava yrittäjä.