Kuopioon matkustellessani väkisinkin ajatukset pyörivät tässä puolivälieräsarjassa, vaikka muuta puuhaa yrittäisi itselleen kehitellä. Ne pyörivät edelleen sekä tuossa ensimmäisessä ottelussa, että tietysti tulevissa otteluissa. Samalla vaivalla sen ajatusmaailman voisin nyt kaiketi yrittää "paperille" jäsennellä.
Lyhyesti voisi todeta, että edelleen sinänsä vahvaa luottamuksen signaalia ovat torstaista asti onnistuneet tietyt seikat ja tapahtumat häiritsemään. Osa näistä ajoittaista ahdistusta aiheuttavista tekijöistä ovat itsestäänselviä ja ymmärrettäviä, osa kenties turhiakin.
Juurisyy poukkoilevaan mielialaan kaiken taustalla lienee se, että lähihistoriasta löytyy tietysti hyviä esimerkkejä suosikkiasemassa välieriin etenemisestä - kerran vähän vaikeamman kautta, kerran aavistuksen kivuttomammin. Mutta samalla kuitenkin olan takana piruilee se paljon, ehkä liikaakin, käsitelty pitkäaikaisen historian Belsebub. Nolla mestaruutta todistaneena 80-luvun lopun tuotoksena en vain yksinkertaisesti kykene pääsemään eroon ajatuksista "Taasko?" tai "Eikö tälläkään kertaa?" Järjellä ajatellen, olemme kuitenkin hyvin kaukana kauden päättymisestä ennenaikaisesti. Silti, välittömästi tämän todetessani alkaa jyskyttää takaraivossa ajatus: "vai olemmeko sittenkään niin kaukana?" Kertoo karua kieltään vuosikymmeniä kestäneestä murheen alhossa vaeltamisesta.
Pakkovoitoltahan tämä illan ottelu siis alkaa jo väkisin tuntua. Ei ehkä tuntuisi, jos ensimmäisen osaottelun tappio olisi tullut 79 minuutin umpitasaisen nuhjaamisen jälkeen. Moni muukin sen on todennut, että tapa jolla ensimmäinen tappio tuli, oli se ydinongelma. Nyt joka tapauksessa ollaan tilanteessa, missä kärjistetysti sanottuna kuopiolaisilla on varaa hävitä, Ilveksellä ei välttämättä niinkään.
No, on kyseessä "pakkovoitto" tai ei, lienee mielekkäämpää pohtia sitä, voittaako Ilves tänään Kuopiossa, eittämättä kuitenkin tiukassa paikassa? Pääsemme ajatuksenjuoksussa siihen osaan, että mikä luottamusta sitten herättää? Minä uskon, että Ilves luistelee tänään kaukaloon jykevänä ja väkevänä. Paikallinen yleisö pääsee kyllä kerran tai kaksi älähtämään Sweet Carolinen lomassa "Kuo-pi-joo!", mutta illan päätteeksi, jos jostakin syystä tuon laulun säveliä hyräillään, se tapahtuu Jakub Málekin torjuman voiton merkiksi. Saa se voitonsävel minun puolestani toki olla myös Dirlanda, jos niikseen tulee.
Odotukset perustuvat lähinnä siihen, että mielestäni tämän kauden Ilves on osannut olla monesti parhaimmillaan silloin, kun sitä ei ole aina ehkä edellisen otatuksen perusteella varauksettomasti osannut odottaa. Pelaajamateriaalin laadusta suhteessa vastustajaankaan lienee turha yhtä virkettä enempää mainita. Mainitsen nyt toki lisäksi, että ymmärrän myös henki vs. materia -ajattelun ja sen vaikutukset. Ja juuri siitä puheenollen, en usko että Ilvestä on vielä millään tavalla lyöty henkisesti, vaikka oma uskoni välillä horjuukin matkan varrella. Se kaikista olennaisin seikka onkin juuri se, että kaikesta kannattajakunnan pirujenmaalailusta tai yhtälailla horjumattomasta itseluottamuksesta huolimatta, se on joukkue joka kantaa tai on kantamatta ylisuuria paineita 0-1 -tappioasemasta. Matkalla mahdolliseen mestaruuteen tulee suurella todennäköisyydellä vastaan vielä suurempiakin vuoria kiivettäväksi, kuin 0-1 -tappioasema puolivälieräsarjassa. Tämän vastoinkäymisen Ilves selvittää ja tuonnempana nähdään, millaisia haasteita voitettavaksi jatkossa eteen ilmestyy.
Jatkan siis luottavaisin mielin matkaani kohti Kuopiota, samalla kuitenkin silloin tällöin havahtuen ylimääräisiin sydämentykytyksiin, kun "entä jos?" -ajatus on hetkellisesti päässyt häiritsemään edelleen pääosin vahvaa luottamuksen signaalia.