Nyt operoidaan jo niin suurella tunteella, että seuraava teksti ehtii käsitellä peliesityksiä käytännössä vasta kappaleessa numero 11. Siihen asti tekstiä värittää taas oman pessimismiin kallistuvan, mutta samalla lapsenomaisesti uudelleen ja uudelleen toiveikkuuteen heräävän kannattajasielunmaisemani kautta kuvattu osaottelu numero 3.
Sunnuntaiyön ja maanantaiaamun aikana luotto palasi. Sauma oli jo ohenemaan päin, mutta se oli kiistatta olemassa. Usko siihen, että Ilves tuohon saumaan osuu, alkoi vahvistua. Ilmoitin itsevarmasti tässä vaiheessa jo puolueettomana loppukautta seuraavalle työtoverilleni, että kyllä tänään voittosarakkeen ensimmäinen merkintä otetaan. Areenalle lähtiessä, rappukäytävässä hissiin astuessani toki huomasin, että leposyke alkoi olla aavistuksen kohollaan. Kuuluu asiaan. Luottoa kuitenkin oli, vaikka jännittikin.
Ottelun ensimmäistä maalia, Simon Stránskýn slaavilaista hävyttömyyttä ja Joona Ikosen viimeistelyerotiikkaa, ihastelin TV-ruudun uusinnasta käytävällä. Hetkeä aiemmin katsomosta vessaan poistuessani olin todennut, että jos johtomaali sen maksaa, etten sitä omin silmin näe, niin kuseskelen kyllä ilomielin. Ja iloisesti kuseskelinkin! Seinän läpi kantautuneesta huudosta tiesi heti tarkalleen, miksi huudetaan. Stránský kasvaa silmissä yhä suuremmaksi osaksi tätä palapeliä, siinä missä Iksan soturisielun on tiedetty olevan yksi pelin kulmapalasista jo pitkään.
Tasoitusmaalia todistin valitettavasti ihan aitiopaikalta. Omassa kulmauksessani maalia edelsi päivänselvä kampitus, ja tyypilliseen tapaan juuri Mikko Kaukokarin 1,5 metrin etäisyydeltä huomiotta jättämän rikkeen tekijä sen maalin iski. Tyypillistä lienee sekin, että kyseessä oli Ilvestä alhovuosina edustanut Saku Salmela. Salmela, joka varmasti parhaansa teki täälläkin pelatessaan, mutta jollaisista pelaajista väkisinkin tätä nykyä ajattelee, että täällä tuo ei mahtuisi edes kokoonpanoon, mutta siellä se meitä pitää pilkkanaan. "Sakusalmeloihinko tässä kaadutaan?" oli tässä kohtaa päällimmäinen ajatus. Tuomariston virheitäkin oli kolmanteen osaotteluun mennessä tottakai suuntaan ja toiseen jo nähty, mutta onko niiden aina realisoiduttava maaliksi juuri meitä vastaan? Siltä se tuossa vaiheessa tuntui.
Vierailijan 1-2 -johtomaalin kohdalla aiemmissa teksteissä mainitsemani perkeleen eri olomuodot eivät enää pelkästään painaneet hartioitani hieman kasaan - ne suorastaan tanssahtelivat kanveesissa lukua ottavan sieluni yllä. "Aikaa on vielä", oli ainoa ajatus mikä esti luvunlaskua ehtimästä kymmeneen. Ja joukkuekaan ei luojan kiitos koskaan sitä pyyhettä kehään heittänyt.
Kolmatta ottelua alkoi kuitenkin olla pelikellossa jo lähes 50 minuuttia, enkä enää tiennyt mihin katsoa. Kentälle? Lattiaan? Kattoon? Tyhjyyteen? Vai haudatako vain katse kämmeniin ja odottaa armonlaukausta. Lähdin mukaan osaston rytmeihin, mutta henkinen tila oli lievästi sanottuna poissaoleva, kun kellossa jäljellä oleva aika tuntui omassa mielessä huomattavasti lyhyemmältä, kuin se todellisuudessa olikaan. Sitten hyökkäyspään aloitukseen kyyristyi varsin klassinen kevään karvaperseketju. Jo kanadalaiskaksikon naamaa vilkaisemalla tietää, että ne perseet ovat karvaisia. Kaksikko on muuten toistaiseksi ollut niitä ehkä harvojakin melko varauksettomasti onnistujiksi laskettavia kenttäpelaajia. Keväisen raikkauden tuulahduksen tuojaksi tuohon ketjuun oli nostettu kokoonpanon ulkopuolelta suuren Ilves-sydämensä jo monesti näyttänyt Santeri Virtanen. Riittävän karvainen perse varmasti hänelläkin. Ja mies, jolle onnistumisen soisi ehkä suopeammin, kuin kenellekään muulle.
Hyvin pian aloituksen jälkeen, kuin kevään ensimmäisenä salamana Nokia Arenan kirkkaalta valotaivaalta todistimme kevään toistaiseksi suurinta Ilves-maalia. Jérémy Grégoire kuiskutteli mitä romanttisinta ranskaa yleisön korviin esityöllään ja Virtasen millisekunnintarkasti ajoitettu kiekonhukkaaminen vapautti Ilves-perheen illan ensimmäiseen orgastiseen pauhuun.
Rehellinen ollakseni: en voi väittää, etteikö kolmannen erän päättävä summeri olisi taas hieman tuntunut siltä, että joko toisessa ottelussa peräkkäin se olisi vierasjoukkueen pelastava enkeli. Päätöserän loppu oli jälleen vahva, mutta tuskallisen tehoton. Maksaisimmeko jälleen yhdestä jatkoerässä tapahtuvasta virheestä kohtuuttoman suuren hinnan?
Joukkueella oli kuitenkin täsmäresepti valoon astumiseen ja pimeyden olentojen karkottamiseen. Sen reseptin ainesosat ovat keuruulais-vegasilainen rokkitähti, sekä mies, jolla katse on jääkylmä ja rasvaprosentti 2,4%. Oliver Kapanen haroi vielä Oula Palven pakenevien pakaroiden perään, kun Kädetön Möyrijä jo tälläsi täydellisesti ajoitetun takapatjareboundin verkon perukoille. Orgastinen pauhu numero kaksi. Juuri ne nimet, joiden perään oli parin ottelun verran ehditty jo huolestuneena huudella, herättivät Ilveksen, Nokia Arenan ja kiekkokevään 2024 eloon. Nyt mennään, saatana!
Tunnelmointiosio päättyy. Siirryn ajatuksiin, joita minulla ottelusarjan tähänastisista tapahtumista sekä mahdollisista tulevista tapahtumista on. Ikään kuin tällä tunneskaalalla olisi mitään kovin kaksisia huomioita pelitapahtumista onnistunut tekemään, mutta yritän.
Keskiviikkona Ilveksellä on edelleen edessä varmasti tiukka paikka. Tiettyjä osuvia valintoja maanantain otteluun tehtiin, kirkkaimpana niistä mielessä Virtasen nosto mukaan kokoonpanoon. Edelleen, korjattavaakin vaikuttaisi olevan. On luotettava osaavan valmennuksen käsiin tulevatkin valinnat. Itselleni esimerkiksi Nymanin aseman arviointi on vaikeaa. Missään nimessä kuitenkaan Nymanin tulivoimapotentiaalia en kokoonpanosta tyystin poistaisi. Mieluiten näkisin, että ilman suurempia kokoonpanomuutoksiakin voitto avaisi eittämättä olemassaolevia solmuja.
Omat arvioini jatkoonmenoprosenteista päivitän nyt aiempia arvioitani hieman korkeammiksi. Perustelen tätä sillä, että lopulta tapa jolla voitto tuli, oli mielestäni parempi, kuin niin sanottu "suvereeni voitto". Sellaisen vuoro voisi olla tulevaisuudessa. Kuopio vielä taisteluvoittona ja perjantaina jo vastustaja kunnolla köysiin, jos sallitaan hienoinen asioiden edelle kiirehtiminen. Olkoot prosentit nyt 49,9% - 50,1%. Tuon 0,2% eron verran arvotan KalPan edelleen olemassaolevaa johtoasemaa ja sitä, että ovathan he olleet oikeasti hyviä. Ansiokkaasti ovat iskeneet niihin asioihin, joilla runkosarjan aikana Ilves tasaisemmistakin väännöistä pisteitä keräsi. Etunenässä ylivoimapeliin. Sen suhteen kuitenkin odotan jo keskiviikkona Ilvekseltä jotakin uutta. Taululle on pakko alkaa ylivoimallakin päästä.
Ilves pelaa keskiviikkona Niiralassa itselleen hienot asetelmat pääsiäisviikonloppuun, tavalla tai toisella. Ilveksen tuntien, ei todennäköisesti sillä helpoimmalla, mutta sitäkin hienommalla.
