Hysteria keskustelupalstalla tai medioiden otsikoissa ei tarkoita sitä, että hysteriaa olisi itse ammattilaisten keskuudessa. Kymmenen vuotta sitten koottiin yhteen ”viisaiden kokous”, eikä tuon jälkeen ole vastaavaan tapahtumaan nähty tarvetta.
Kun Kummola ja Westerlund vuonna 2009 järjestivät valmentajien tapaamisen Vierumäellä, huolenaiheena oli se, että kotimainen järjestelmä ei enää tuottanut taitopelaajia, vaan "maailman parhaita kolmosketjun laitureita." Westerlund oli tahollaan tullut synnintuntoon, koska vallitseva tilanne oli hyvin pitkälle hänen aikaansaannostaan. JyPissä Westerlund laittoi 1980-luvun lopulla vierimään lumipallon, joka paisui suomalaisen jääkiekkoilun suurimmaksi syöväksi eli kahvakiekoksi, ja saatuaan potkut Lukosta Westerlund alkoi Jääkiekkoliiton tutkijankammiossa näperrellä surullisenkuuluisan pelianalyysinsä parissa, jonka pohjalta hän kehitti 1990-luvun lopulla ajan ja tilan jääkiekon. Westerlund oli huomannut, että ainakin kahvakiekon oloissa suurin osa maaleista syntyi hyökkäysalueen kiekonriistoista ja sitä varmemmin, mitä lähempänä vastustajan maalista kiekko voitettiin. Ajan ja tilan jääkiekossa kiekollisesta vaiheesta tuli pelkästään väistämätön paha, jonka aikana peliväline piti toimittaa vastustajan päätyyn ja vastustajan haltuun, jotta sitä päästiin karvaamaan. Ihannepelaajiksi nousivat Jarkko Ruudun ja Juha Ylösen kaltaiset pelaajat. Kunnianhimoiset uravalmentajat veivät ajan ja tilan jääkiekon myös juniori-ikäluokkiin.
Oleellinen muutos tuossa vuoden 2009 palaverissa oli se, että nyt junioreissa painopiste siirrettiin joukkuevalmentamisesta yksilöiden valmentamiseen. Pelitaitojen ohella panostettiin myös nuorten henkisiin ominaisuuksiin. Juniorivalmennukseen panostettiin sekä maajoukkue- että seuratasolla.
Jos ajatellaan tämän päivän tilannetta ja tapaa pelata jääkiekkoa, niin olellista tuossa suunnanmuutoksessa oli se, että muutos nojautui vahvasti Meidän peliin, jota liiton huippu-urheilujohtajina ensin Rautakorpi ja sitten Urama veivät seuratasolle.
Usko Meidän peliin alkoi joutua koetukselle vuoden 2016 paikkeilla, kun Pittsburgh, Kanadan maajoukkue ja USAn nuorten maajoukkueet olivat esitelleet uudenlaisen tavan pelata jääkiekkoa, äärimmäisen nopean pystysuunnan pelin, jota oli alettu laajasti toteuttaa myös Ruotsissa. Kriisi oli valmis, kun Marjamäen johtama Suomen joukkue nahjusteli syksyn 2016 World Cupissa. Monet näkivät etenkin Pohjois-Amerikan yhdistetyn joukkueen esittämän pelitavan olevan jääkiekkoilun definitiivisen tyylin, ja samalla monilta jäi huomiotta, että World Cup oli oikeasti keskenkuntoisten ja kurittomien NHL-tähtien kesähöntsyturnaus, eikä Pohjois-Amerikan yhdistetty joukkue edes päässyt lohkostaan jatkoon.
Suomessa alettiin laajalti kritisoida Meidän peliä ja lajin valmentajakeskeisyyttä. Pelikirjavalmentaminen piti korvata "selkäydinjääkiekolla" ja "vaistoilla pelaamisella"; oli "palautettava peli pelaajille." Viivelähdöt piti korvata mahdollisimman nopeilla suunnanmuutoksilla ja alivoimaisena hyökkäämisellä. Liigan orjamaisen viisikkopelaamisen ja keskialueen trapin ei katsottu valmistavan suomalaisia pelaajia NHLään, jossa nopeus oli noussut kaiken keskiöön. Iso kaukalokaan ei antanut kilpailuetua, koska peli oli muka passiivisempaa verrattuna pienen kaukalon peliin, jossa kaikki tapahtuu nopeammin. Liigasta on tullut kasvattajasarja ja sen taso on pudonnut, koska se ei enää houkuttele pelaajia.
Hysteria sai ehkä alkunsa ensin mediassa, mutta on kyllä levinnyt viime vuosina kiekkoväenkin keskuuteen. Yksi vahva osoitus siitä oli 2017 U20-kisat, kun pelaajat saivan kangettua Rautakorven pois päävalmentajan paikalta. NHL-pelaajien vastarinta Meidän peliä kohtaan on näkynyt kieltäytymisinä Marjamäen ja Jalosen aikana. On kuvaavaa, että jopa sukupolvensa ehkä arvostetuimmat valmentajat, Jukka Jalonen ja Rautakorpi, ovat joutuneet alistumaan julkiseen itsekritiikkiin. Käytäntö on toki osoittanut, ettei kumpikaan ole toden teolla lähtenyt tinkimään omista periaatteistaan, mutta se, että he ovat verbaalisesti luvanneet uudistua, on osoitus siitä, kuinka yksisilmäistä suomalaisen jääkiekkoilun tilasta käyty keskustelu on viime vuosina ollut. Voitaneen sanoa, että liigatason valmentajista ainoastaan Ville Nieminen on esiintynyt johdonmukaisesti Meidän pelin puolustajana.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, käytäntö on osoittanut joksenkin kaikki viime vuosina esitetyt väitteet suomalaisen jääkiekkoilun tilasta vääriksi.
Vaikket ammattilainen olekaan, olet kuitenkin ollut sitä mieltä, että Liigan taso on huonontunut. Minä taas olen esittänyt, että Liigan taso nousee koko ajan, kun peli kehittyy, ja samaan aikaan nuoret pelaajat ovat aina vaan valmiimpia pelaajia entistä nuorempina. Pidän Liigaa maailman toiseksi vaativimpana sarjana, ja joiltakin osin se on jopa maailman ykkössarja. Sami Kapasen yritys menestyä pystysuunnan jääkiekolla koki haaksirikon, kun taas Liiga voitettiin maailman edistyneimmällä pelitavalla, joka nojautui vahvasti Meidän pelin jatkumoon.
Maailmanmestaruuden voittamiseen riitti Meidän pelin arkiversio, kun NHL-tähdet pelasivat "selkäydinjääkiekkoa."
Tämä kausi osoitti osaltaan oikeaksi näkemykseni Marjamäen aikakaudesta maajoukkueen päävalmentajana. Häntähän syytettiin siitä, että vaikka hän yritti tehdä maajoukkueen pelistä aktiivisempaa ja osin onnistuikin siinä, ratkaisupeleissä hän turvautui vanhaan hitaaseen Meidän peliin. Minä taas olin sitä mieltä, että Marjamäen suurin virhe oli nimen omaan siinä, että hän kuunteli ympäristön vaatimuksia sen sijaan, että olisi pysynyt uskollisena itselleen luontaiselle tyylille. Pelaamalla koko ajan Meidän peliä Marjamäen Suomi olisi todennäköisesti saavuttanut paljon enemmän.
Kun kultahuuma vähitellen haihtuu, luultavasti myös Meidän pelin ja ylipäänsä pelievoluution arvostelijat hiipivät piiloistaan. Todennäköisesti saamme tulevaisuudessa kuulla ja lukea ainakin kahdenlaisia selittelyjä: ensinnäkin yritetään uskotella, että MM-kullan takana ei ollut niinkään Meidän peli, vaan pelaajien taistelutahto ja joukkueen yhtenäisyys. Toisekseen Suomen joukkueen pelistä yritetään löytää sellaisia ominaisuuksia, joita siellä ei tosiasiassa ollut.
