Joona oli hyvä nelosen sentteri jo nöösipoikana kaudella 17-18.
Koppanen teki aikoinaan virheen lähdettyään tavoittelemaan paikkaa jenkkilän yliopistoista ja sitä kautta Tarunhohtoisessa. Varaus tuli ja Boston halusi nuorukaisen pikkuisen aikaisemmin isoille areenoille. Mutta tässä kohtaa Koppanen oli jo heittänyt kauden, jopa ylikin hukkaan kehitysvaiheessa. Yliopistourheilijoilla, kun ei saa olla ammattilaispelejä.
Kun Joona sitten ottikin toisen suunnan uralleen, mitä piti, oli esimerkiksi samaa ikäluokkaa oleva toinen hujoppi, Otto Koivula, ehtinyt totuttelemaan nöösipoikana liigavauhtiin ja raavaiden miesten hien hajuun jo hetken aikaa. Siinä, missä Otto jo tiesi, mitä tulee ja mitä kikkoja voi koittaa liigassa, oli Joona taas nimen omaan nöösipoika sillä ainoalla kaudella, kun pelasi liigaa. Mutta tässäkin kohtaa pitää muistaa, että Joona pelasi SM-liigatasolla nimenomaan sentterin paikkaa eikä laidassa, missä usein lahjakkaita nuoria sentterinalkuja ajetaan sisään.
Siinä missä Koivula pääsi jo pelaamaan kakkoskentässä ylivoimavastuuta unohtamatta, Joona vasta totutteli liigavauhtiin. Ja hyvin pelasikin. Tehoja ei tullut, mutta Koppasen peli oli nöyrää ja ennen kaikkea logolle pelaamista, siinä missä jo Koivula huusi paikallisessa pääaviisissa olen valmis pelaamaan olympialaisissa. Mutta kuten nuoren pelaajan kohdalla aina, kehitys ei ole lineaarista ja Otto ei päässyt Leijona-paitaan edes EHT:n höntsyissä.
Nuoren Koppasen peli ei ollut tehokasta, mutta todella kypsää ikäisekseen. Ja mitä näki Koppasen pelaavan B- ja A-junnuissa puhutaan peliälyltään aivan eriluokan pelaajasta kuin Koivula. Tosin ikäluokasta -98 Koppanen ei ole peliälyltään ja työmäärältään se paras pelaaja, mutta toisin kuin kaksoistornit, Koppasen etunimikaima pelaa tälläkin kaudella Ilveksen paidassa.