Toivottavasti jokainen oppii elämänsä aikana, että aina se oma fiilis ja oma mielipide ei ole juuri tässä ja nyt se maailman tärkein asia vaan pitää osata kunnioittaa myös muita. Jos paikan päällä on yli 8000 ihmistä, jotka haluavat iloita joukkueen voitosta sekä kunnioittaa erityisesti heille tärkeitä koko uransa tai Ilves-uransa päättäviä pelaajia, niin onko mun oma fiilikseni niin hemmetin tärkeä, että mulla on oikeus yrittää pilata noiden tuhansien muiden ihmisten ilta ja kokemus.
Kun pelaajat päättävät upeita toistakymmentä vuotta kestäneitä uriaan, he tekevät sen vain kerran, juuri tuona iltana, juuri tuona hetkenä. Kun pelaajat päättävät, Langhamerin ja muiden tavoin Ilves-matkaansa, haluaa yleisö kunnioittaa noita hetkiä ja tarjota pelaajallekin hyvät viimeiset muistot Ilveksestä. Keskisormen heiluttelu tai mauttomat huudot eivät kuulu niihin ja onneksi yleisö edessä ja vieressä toivottavasti peitti kaiken tuon. Katsojat edessä ja ympärillä olivat kyllä todella raivoissaan ja häpeissään tuosta touhusta koko illan ajan.
Raipe ja Lasse Laukkanen päättivät kauden hymyillen. Lopputulos ei ollut sitä mitä he, joukkue, seura tai kannattajat halusivat, mutta tämä mitali oli parasta mitä tuona iltana oli tarjolla. Kun Raipe ja Sir Lasse hymyilevät kauden päättyessä kenelläkään ei ole oikeutta tai meriittejä yrittää pilata tuota hetkeä. Raipe pelasi Ilveksessä 16 kautta ja lisäksi hän on toiminut valmentajana Ilveksessä viidellä kaudella. Raipe on siis pelannut ja valmentanut koko sydämestään ja sielustaan Ilveksessä 21 kaudella ja tämä oli neljäs kerta, kun hän sai päättää kauden voittoon. Kukaan ei tiedä onko hän osa Ilveksen joukkuetta enää koskaan. Jokainen tietää myös Sir Lassen loppumattoman uurastuksen tämän seuran puolesta ja sen kuinka monta kertaa se on antanut hänelle mahdollisuuden hymyillä kauden viimeisen pelin jälkeen. Kun siis nämä herrat hymyilevät kauden päättyessä, yleisö ei voi olla mitään muuta kuin iloinen heidän puolestaan ja kunnioittaa tuota hetkeä.
Seura on suuri, seura on vanha. Kunnioittakaamme seuraa, joukkuetta ja muita kannattajia. Lukemattomat ihmiset ovat olleet olleet osa seuraa ja työskennelleet intohimolla sen hyväksi seuran 92-vuotisen vaiherikkaan historian aikana. Nytkin yleisö on täynnä lapsia, jotka oppivat miten seuraa ja joukkuetta tuetaan ja kannustetaan niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina ja toisaalta ihmisiä, jotka ovat koko sydämeltään eläneet Ilveksen matkassa viisikymmentä, kuusikymmentä tai seitsemänkymmentä vuotta ja nähneet kaiken mahdollisen. Kenelläkään ei ole meriittejä pilkata joukkuetta, seuraa ja muita kannattajia, vaikka kuinka juuri itseä harmittaisi. Kukaan ei ole seuraa suurempi.
Ilveksen vahvuus on ollut yhteisöllisyys, joka on uskomattomasti kantanut myös yli tuskaisten vuosien ja vuosikymmenten. Vaikeudet ovat kasvattaneet myös ylpeyttä siitä, että tässä kaupungissa olisi ollut helpompikin tie, mutta me olemme aina pitäneet sydämessä vain yhden seuran. Kun näemme kaupungilla Ilves-pipon tai - huivin tai tarran auton takalasissa voimme nyökätä tai ainakin hymyillä sisäisesti, kun tiedämme olevamme samaa maata - vaikeuksien kautta voittoon. Yhteisöllisyys ja rakkaus omaan seuraan, joka on säilynyt kaikkina tuskan aikoina tulee varmasti säilymään, kun olemme hämmästyttävästi nousseet taas suurseurojen joukkoon ja tulevaisuus on valoisa. Ollaan kuitenkin nöyriä toisiamme kohtaan ja kunnioitetaan sitä matkaa miten tähän on tultu. ”Kyllä Ilves on Ilves, ja me muut olemme muita vain.”