kilpaurheilussa kaikki haluavat voittaa kaiken mahdollisen.
Onhan se tosiaan omituista, että kilpaurheilijoita kuvaa yleensä hieman stereotyyppisestikin, että mitään peliä ei koskaan haluta hävitä, vaikka se olisi sitten Kimble-peli oman lapsen kanssa.
Sitten tullaan ammattilaisjääkiekkoilijoihin ja pronssipeliin, niin jostain syystä tämä ei enää pidäkään paikkaansa, vaan kovalla työllä itsensä ammattilaiseksi repineet tyypit pelaavatkin krapulassa puolivaloilla ja haluaisivat olla ryyppäämässä lisää. Omituinen paradoksi mielestäni.
Väitän, että jos pelaajat todellakin ajattelevat noin pronssipelistä, niin se on todennäköisesti lajikulttuurissa tai "koodistossa" opittu asia, josta pitäisi hiljalleen oppia pois. Todennäköisesti tämäkin asia on apinoitu Pohjois-Amerikan urheilukulttuurista.
Ilveksen kohdalla puhutaan yhteisöstä ja perheestä. Pelaajat ovat osa sitä ja mielestäni heillä on todellakin velvollisuus yhteisön keskipisteessä lyhyemmän tai pidemmän ajan vieraillessaan kerätä pettymyksenkin jälkeen ammattiylpeytensä ja antaa koko yhteisölle vielä kerran kaikkensa kaukalossa.
Jos vaikka Tapparan tai HIFK:n kulttuuriin kuuluu tulla "äijämäisesti" krapulassa pronssipeliin tai tehdä karalahdet, niin sitten kuuluu. Ilveksen veijari ja virtuoosi -kulttuurista huolimatta odotan jokaisen pelaajan antavan viimeisessäkin pelissä kaikkensa logolle ja kannattajilleen.