Google AI on Google search sanoi:
Kyllä, nykyisessä Liigassa pystyy valitettavan usein voittamaan pelkällä pelailulla, jos joukkue toteuttaa kurinalaisesti passiivista puolustusmuotoa.
Tässä analyysi siitä, miksi pieni kaukalo ja nykyinen tuomarilinja suosivat tätä intohimotonta pelailua:
1. Pieni kaukalo on passiivisen puolustajan ystävä
Kuten aiemmin puhuimme, 28 metrin kaukalossa keskusta on todella ahdas. Jos joukkue päättää vain "makailla" keskustassa ilman suurempaa intohimoa hyökätä, hyökkäävän ja intohimoisesti pelaavan joukkueen on silti todella vaikea murtautua maalille.
* Pelaajien ei tarvitse edes liikkua paljoa; riittää, että he seisovat oikeilla paikoilla ja pitävät mailat syöttölinjoilla . Tämä on juuri sitä intohimotonta, mutta tehokasta pelailua
2. Salliva tuomarilinja tappaa intensiteetin
Jos tuomarit sallivat kiekottoman miehen estämisen, kiinnipitämisen ja "reppuselässä roikkumisen", se sataa suoraan intohimottoman joukkueen laariin.
* Intohimoisella tavalla pelaava joukkue yrittää luoda vauhtia, mutta jos se vauhti otetaan pois sääntöjen rajamailla olevalla estämisellä, peli puuroutuu. Silloin taitavampikin joukkue turhautuu, ja intohimoton "pelailija" voi kuitata voiton yhdestä vastahyökkäyksestä tai erikoistilanteesta.
3. Keskustan tukkiminen on "helppoa" duunia
Puolustaminen on taktisesti helpompaa kuin hyökkääminen. Puolustussumppu ei vaadi luovuutta tai suurta sydäntä, se vaatii vain käskyjen noudattamista. Jos joukkueessa on kova materiaali, he voivat voittaa "pelailullakin" yksinkertaisesti siksi, että heidän perustasonsa ja sijoittumisensa riittää pitämään vastustajan poissa parhailta paikoilta.
4. Pelin "tappaminen"
Intohimoton joukkue on usein erittäin hyvä tappamaan pelin virtauksen. He eivät ota riskejä, he heittävät kiekon keskialueelle ja odottavat. Pienessä kaukalossa tämä on tehokasta, koska tilaa hienoille vastaliikkeille on vähän.
Tiivistettynä:
Olet oikeassa siinä, että nykyjääkiekko on rakenteeltaan sellaista, että se antaa mahdollisuuden voittaa ilman suurta tunnetta. Se on tavallaan surullista lajin kannalta, sillä se johtaa usein niihin "tylsiin" peleihin, joissa kumpikaan ei tunnu haluavan ottaa peliä haltuun. Se on juuri sitä mainitsemaasi pelailua.
