Vs: Liigakausi 2017-2018
Ilveksenmiäs sanoi:
Kyllä minä sen ainakin ymmärrän, mutta se vaatii tietyn tasoiset pelaajat. Parikymmentä puukättä/-silmää ei sitä pelitapaa pyöritä.
Kaikkihan pelaisivat kuten Kärpät, jos kyse olisi pelkästään pelitavasta.
On siis kaksi mahdollisuutta..
Luoda joukkueelle sopiva pelitapa, tai hankkia oikeat pelaajat pelitapaan.
Eivät kaikki pelaisi kuten Kärpät, ei sinne päinkään. Tapparan materiaali on kuin luotu pelipaikattomuuteen ja on sitä silmällä pitäen kasattukin, mutta kun Rautakorpi ei vaan uskalla tai osaa. Toki aika ajoin Tappara on toteuttanut pelipaikattomuutta varsin mallikkaasti.
Eikä jääkiekkoa - tai jalkapalloa sen puoleen - enää nykyään pidä pelata sillä tapaa, että ensin valmentaja katsoo, millaisia pelaajia hänellä on, ja sitten laatii näille sopivan pelitavan, tai sitten hän ensin sommittelee pelitavan ja vaatii sen jälkeen seurajohtoa hankkimaan pelitapaan sopivia pelaajia.
Jääkiekko on nykyään viisikkopeliä. Se, miten viisikko pelaa ja millaista peliä se pelaa, on aina enemmän kuin yksilöidensä summa. Tai ainakin sen pitäisi olla.
Ja kuten jalkapallo on ollut jo pidemmän aikaa, myös jääkiekko on entistä enemmän valmentajien peli, vaikka yksi jos toinenkin puhuu "pelin palauttamisesta pelaajille" ja "selkäydinlätkästä" ja vaikka etenkin nuoret pelaajat agentteineen täällä Suomessa yrittävät vaikuttaa joukkueidensa pelitapaan.
Kysymys on siitä, että ensin valmentaja kehittää pelitavan, jolla hän pystyy päihittämään vastustajansa, eikä mitä tahansa vastustajaa, vaan nimen omaan vastapuolen valmentajan ja tämän pelitavan. Ja sitten valmentaja opettaa pelitavan pelaajille. Kädestä pitäen, pienintä yksityiskohtaa myöten niin, että pelaajat jokaisessa tilanteessa tietävät, mitä heidän pitää tehdä, miten heidän pitää sijoittua ja minne heidän pitää liikkua osana saumatonta vsiisikkopeliä. Selkäydinlätkä ei ole luovuutta, vaan luo epätietoisuutta.
Ja hyvä valmentaja opettaa kaiken tämän vaikka höntsyporukalle.
Tietenkin pelipaikattomuuden vaatimukset on huomioitava jo joukkuetta kasattaessa. Sellaisessa joukkueessa ei ole tilaa Joe "antaa helpon ensimmäisen syötön" Piskulalle, ei Juuso "tykkää hyökätä, mutta pelaa laput silmillä" Pullille tai Julius "painaa laitaa pitkin hyökkäyskulmauksesta puolustusalueen kulmaukseen" Valtoselle. Pitää olla pelirohkeita kavereita, jotka osaavat tehdä jotakin pikkumustan kanssa.
Ilta-Sanomissa on tämä asia ymmärretty:
Kyse on puolustajien aktiivisuudesta ja osallistumisesta hyökkäyspeliin – ja nimenomaan syvällä hyökkäyspäässä. Kärppien ”pelipaikattomuus” voi koska tahansa näyttäytyä tilanteena, jossa vastustajan maalin takana möyrii puolustaja ja maalin eteen syöksyy toinen pakki haistelemaan maalipaikkaa. Tämä ei ole mitään uutta nyky-Kärpille. Mutta se on, että homma toimii finaaleissakin. Juuri tällainen pelaamisen rohkeus on aivan omiaan synnyttämään Jani Hakanpään kehityskaaren kaltaisia tarinoita, mutta siellä sykkivät myös Teemu Kivihalme, Shaun Heshka, Miika Koivisto ja niin edelleen, kukin vuorollaan hyökkäyksen kärkenä.