Olisi mielenkiintoista tietää, minkälainen energia kentällä on näissä perhepeleissä. Kun on siis sunnuntaipeli, aloitusajankohta alkuiltapäivästä, varta vasten on myyty lippuja perheille ja jaeltu lapsille.
Muistaako joku, onko Tampereen paikallista pidetty sunnuntain perhepelitapahtumana koska viimeksi? Ne kun myyvät muutenkin aina melkein loppuun, joten taloudellisesti se ei ehkä olisi edes viisasta jakaa jotain koululaislippuja. Mutta ehkä se toinen syy on siinä, että se peli (tunnelma, aikuisten käytös) ei ole välttämättä lasten katseltavaa?
On paljon puhuttu yleisön ja kannatuksen merkityksestä joukkueelle. Mutta lähinnä vain aikuisfanien sitoutuneisuus, meteli, laulut ja muu. Entä lapsikatsojat ja ns. esimerkin näyttäminen, tutustuttaminen lajiin, sitouttaminen joukkueeseen?
Jäin miettimään, että jos olisin nyt tuohon Tappara -HPK -peliin vienyt vaikka jonkun vähän jo omaa tahtoa ja mielipiteitä omaavan lapsen (6-10v) jota aidosti sitouttaisin joukkueeseen, mitä jäisi lapselle muistijäljeksi? (Toki siis on lapset ja lapsenlapset olleet kuulokkeet korvilla jo rintaruokintaikäisenä katsomossa, mutta tuskin vielä mielipidettä muodostaneet).
Jos olisin siis Tappara-perheen lapsi, käteen jäisi:
-Isot miehet tappelee
-Missä ne maalit on? Hienot ilmaveivit ja muut joita ollaan videoilta katseltu?
-Katsomo alkaa tyhjentyä ennen pelin loppua
-iskään ei saa kontaktia, koska se on koko ajan vihainen
-Tappara-paitaiset kannattajat viheltävät omalle joukkueelle
-Iskää vituttaa koko kotimatkan
-iskä ei vastaa yhteenkään kysymykseen, esimerkiksi siihen, että "Eikös Ilves olisi kuitenkin parempi?" ja sanoo seuraavan kerran jotain ensi viikon keskiviikkona.
Tai sitten siellä on ollut vain mukavaa. En tiedä. Enkä tarkoita sitä, että oman joukkueen pitäisi aina voittaa, jotta olisi mukavaa. Ipalaisena se nyt on ihan päivänselvää.
