Vs: Liigan veikkausketju 2017-2018
Jos sitä taas kirjoittaisi vähän jokaisesta jotain
1. Tappara - Mitä tavoitellaan enää kun kaikki on voitettu?
Dynastia. Yhtään vähempi sana ei riitä kuvaamaan peräti viisi kertaa putkeen finaalissa pelannutta tamperelaisryhmää. Kun Tappara voitti 7. pelissä pahimman vastustajansa Kärpät 2016, ei sille ole löytynyt liigasta pysäyttäjää. Edellinen kausi oli pelkkää paraatimarssia mestaruuteen alusta loppuun saakka, Ilves pystyi tahtia vähän hidastamaan muttei pysäyttämään ja lopuksi ei parhaasta joukkueesta jäänyt mitään epäselvyyttä.
Eikä mikään osoita että tahti olisi hiipumaan päin. Päinvastoin. Tappara on sellainen tähtisikermä ettei vastaavaa ole nähty sitten Kärppien dynastia-ajan. Neloskenttään asti on pelaajia jotka jossain toisessa liigajoukkueessa olisivat 1-2 kentän vakiopelaajia. Tämän lisäksi Rautakorven "koulussa" on perinteisesti siemenet olleet karvaita mutta hedelmät makeita ja näitä lähtee nyt tavoittelemaan Jarno Kärki ja Niko Ojamäki. Hyökkäyksessä on niin paljon tulivoimaa että moni fani ei voi kuin katkerana katsoa tuota nimilistaa. Kuusela, Zaborsky, Peltola, Karjalainen, Nurmi, Järvinen ja puolustuksessa avauksessa on pelkästään EHT-tason pakkeja eli Elorinne, Vittasmäki, Mikkola ja Lehtonen. Ja tuon tason puolustuksen takana kyllä kuka tahansa maalivahti voisi loistaa, mutta kyllä Dominick Hrachovina ihan omilla ansioillaan on maalille noussut.
Liigan tehokaksikko Leinonen & Rautakorpi on onnistunut rakentamaan Tapparasta sellaisen paketin ettei sille ole ennakkokaavailuissa edes kunnon haastajaa ja tätä vasten kaikki muu paitsi mestaruus on pettymystä. Rautakorven joukkueissa kun ei urheilullisuudesta tingitä ja siksipä sinne pitää tulla pelkästään vain voittamaan, rahan perässä juoksijat painukoon muualle. Tappara on julmetun hyvä. Ainoa kysymysmerkki onkin se, onko porukka jo liian hyvä? Miten Rautakorpi onnistuu jakamaan peliaikaa niin että kaikki pysyvät suhteellisen tyytyväisinä eikä sooloilua esiinny? Tai kuten kevään yleisömääristä näkyy, on kannattajia kyllästetty jo niin paljon menestyksellä ettei oikein mestaruuskaan tahdo enää riittää. Miten onnistuu välittämään viestin joukkueelle ettei mitään ole vielä voitettu, jokainen mestaruus vaatii julmetun määrän työtä, hikeä, verta, joskus kyyneleitäkin ja pikkuriikkisen onneakin.
2. JYP - Vielä kerran, pojat?
Siitä on nyt kymmenen vuotta kun Jukka Seppänen päätti lähteä toteuttamaan hullua ideaansa, mitä jos JYP:kin voisi joskus voittaa Suomen mestaruuden. Sitten lähdettiin hakemaan tähän sekä rahaa että pelaajia ja tuon jälkeen JYP on jäänyt vain kaksi kertaa neljän parhaan ulkopuolelle. Jyväskylässä luotetaan omaan konseptiin ja pystysuunnan kiekkoon. Vaikka Marko Virtasen asemasta keskusteltiin viime kaudella, tarvittiin kuitenkin slovakki Michel Miklik avaamaan pelillisiä solmuja ja olikin loppukausi lähes pelkkää voittokulkua.
Kolme kertaa peräkkäin kuitenkin on välierissä tullut takkiin ja tähän haluaa varmasti niin seurajohto kuin fanitkin muutosta. Ison paineen tästä kantaa Jyväskylään paluun tehnyt Jarkko Immonen ja muutenkin JYP:n monivuotisilla luottoratsuilla alkaa olemaan viimeiset hetket voittaa yhdessä jotain suurta. Mikko Kalteva, Mikko Mäenpää, J-P Hytönen, Jani Tuppurainen, Ossi Louhivaara ja Miika Lahti ovat sen ikäisiä ettei pelivuosia enää hirveästi ole edessä ja jossain vaiheessa JYP:ssä on edessä sukupolvenvaihdos. Joonas Nättinen, Juuso Puustinen sekä Antti Suomela lienevät hankittu juuri tätä varten että joukkueessa olisi pysyvyyttä. Juho Olkinuora pelasi itsensä viime kaudella ykkösvahdiksi ja osoitti että pystyy kantamaan joukkuetta vaikeilla hetkillä.
JYP on hoitanut asiansa sen verran hyvin että tuskin tarvitsee isommin panikoida vaan keväällä se on jälleen isoimmissa peleissä mukana yhtä varmasti kuin joulu tulee joka vuosi.
3. HPK - Tiiviydestä voimaa
Varmasti herättää ihmetystä. Ai pikkuseura HPK top 4: ssa, mutta toisaalta, miksi ei. Jo viime kaudella Pennanen osoitti miten vaatimatonkin materiaali voi riittää paljoon kun vain viisikko on tiiviinä ja jokainen hoitaa oman osansa ja kaiken lisäksi pelaajat luottavat valmentajiin ja toisin päin. Lisäksi Kerho ei ole koskaan kuulunut liigan ennakkosuosikkeihin mutta aina se vain sinne itsensä jotenkin kampeaa pienten välivaiheiden jälkeen. Valmentaja ei ole vaihtunut ja joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa. Juuri nämä asiat indikoivat menestystä.
Joonas Lehtivuori on noussut pikkuhiljaa koko liigan top puolustajiin ja tulitukea tulee taitavalta ja raamikkaalta Mathias Porselandilta. Hyökkayksessä löytyy paljon potentiaalia kuten esim. Otto Paajanen, Oula Palve sekä Juho Keränen. Maajoukkueen monivuotinen sotaratsu Niko Kapanen lopetti viime kauteen ja nyt konkarihyökkäjä Janne Lahden odotetaan olevan se johtava pelaaja joka näyttää nuoremmille työnteon mallia ja miten kuuluu asioita ja itseään hoitaa jos haluaa pelata vielä yli 30-vuotiaana.
Maalilla Kerho luottaa tasaisuuteen, sekä Ukko-Pekka Luukkosella että Emil Larmilla on mahdollisuus ottaa ykköstorjujan paikka.
4. Lukko - Virran värisuora, joko nyt onnistuu
Monen Dufvamaisen pelivuoden jälkeen Lukossa haluttiin eroon prosenttikiekosta ja nopeuttaa peliä sekä pelata aktiivista ja iloista hyökkäyskiekkoa. Tulos oli täysi susi. Juha Vuori oli täysin väärä mies tätä ideologiaa toteuttamaan ja potkuthan siitä tuli. Kari Heikkilä korjasi minkä pystyi mutta pettymys tuli viime kaudesta.
Pekka Virta tuli tämän jälkeen muuttamaan kurssia. Virta osoitti KalPan kanssa että kiekkokontrolli voi olla muutakin kuin jätön-jätön-jättöä vaan kiekolla voi pelata myös ylöspäin. Virran on kuitenkin osoitettava että hän pystyy valmentamaan muuallakin kuin KalPassa, muista länsirannikon joukkueista TPS:sta ja Ässistä ei ole tullut mairittelevia tuloksia.
Virta saa kyllä kohtalaiset työkalut uuden nousun rakentamiseen. Janne Niskala on edelleen erinomainen hyökkäävä puolustaja ja Jyri Marttinen taas liigassa kaiken kokenut ja voittanut. Lisäksi Virta saa Raumalle omat luottopelaajansa eli Janne Keräsen ja Arttu Ilomäen. Edelleen Lukon menestykselle suuri tekijä on Ville Vahalahti joka nakuttaa vuosi toisensa uskomattoman tasaista sarjaa eikä osoita merkkejä vanhenemisesta ja Damien Fleury ihastutti pari vuotta sitten Sportissa. Kaapo Kähkösen on onnistuttava maalilla sillä korvaajaa ei ole tiedossa ellei Lukko lähde kaupoille.
Lukolla on maine joukkueena jolla rahaa kyllä olisi, muttei minkäänlaista taitoa sitä käyttää. Sekä Virralla että utj:na aloittaneena Kalle Sahlstedtilla on paljon pelissä sillä kurssi on muutettava ja Lukon todistettava että pärjää se ominkin voimin liigassa.
5. Kärpät - Aika Junnon jälkeen
Eihän se mennyt sinne päinkään. Tietysti kun mestaruutta tavoittelevasta joukkueesta lähtee peräti 18 pelaajaa on selvää että tilanne on valmentajan kannalta vähintään haasteellinen, mutta 3,2 miljoonan euron budjetilla 9. sija ja putoaminen 1. kierroksella on häpeällinen suoritus. Kai Suikkanen oli jo valmiiksi tekemättömän paikan edessä ja pelkällä vittusaatanan huutamisella menetti lopullisesti pelaajien arvostuksen. Kärppien kausi oli täysi pannukakku ja totaalikatastrofilta sen pelasti vain se, että Mika Pyörälä pelasi elämänsä kauden vielä 35-vuotiaana. Lisäksi Jussi Rynnäs onnistui kannattelemaan joukkuetta sen verran ettei nyt ihan jokainen veto sisälle mennyt.
Tästä ei voi enää kuin parantaa ja sitä Kärpät lähteekin tekemään. Ongelmana lienee eniten se, että Kärppien johto halusi nopeuttaa ja aktivoittaa peliä Marjamäen käsijarrukiekon jälkeen, mutta yhtenäistä pelisysteemiä ei tahtonut löytyä.
Kapteeni Lasse Kukkonen kantaa suuren vastuun siitä että joukkue ostaa menestyksen ideologian ja on sitoutunut tekemään töitä joukkueen eteen. Puolustus on melko laadukas mutta hieman tasapaksu. Shaun Heshka on puolustuksessa viivapelote ja Miika Koivistolta odotetaan isoja minuutteja nappikauden jälkeen.
Hyökkäyskään ei vilise samalla tavalla tähtiä kuin joskus muinoin. Charles Bertrand on hankittu maalintekijäksi ja Mikael Ruohomaalta odotetaan väkevämpää panosta mönkään menneen viime kauden jälkeen. Muuten katse kohdistuu jälleen kerran omaan juniorityöhön ja odotuksiin siitä että omat kasvatit ottavat paikkansa hyökkäyksestä. Saku Mäenalanen, Julius Junttila ja Ville Leskinen ovat niitä joilta odotetaan että nämä maksavat takaisin siitä juniorikasvatustyöstä mitä ovat Kärpissä saaneet nauttia.
Menestyvä liigajoukkue ei ole koskaan pelkkä yhden miehen show, mutta halusi tai ei, menestys henkilöityy aina johonkuhun. Tapparalla se on Rautakorpi-Leinonen kaksikko, JYP:lla Jukka Holtari ja Kärppien suurin menestyksentekijä on ollut Juha Junno. Siksi Kärpät on varsin mielenkiintoisessa tilanteessa organisaationa, miten säilyttää oululaisuus, kova vaatimustaso ja näkyvyys niin ettei Kärpät valahda pikkuseuraksi. Työtä riittää myös konttorin puolella.
Jatkuu
se on se HPK ku hakee sen häpee hopeen. 
