Niin mitä se nuorten pelaajien kehittäminen sitten tarkoittaa ja miten se sovitetaan mestaruuden tavoitteluun? Onhan onnistuneita projekteja, joissa dynastiat on rakennettu oman junnutuotannon ympärille, kuten Jursinovin TPS, jolloin Koivu, Kiprusoffit, Vahalahdet, Aallot, Kiviharjut, Tuokot, ym. toivat Tepsille kunniaa ja mainetta.
Myös Kärpät ovat onnistuneet tällä vuosituhannella menestymään ja kasvattamaan junnuja samanaikaisesti. Ilveksen junnutuotanto ei vaan taida olla ihan edellä mainittujen esimerkkien tasolla, vaikka ilvesläiset niin kovasti haluavatkin uskoa.
Ilvesläisillä tuntuu olevan kohtuuttomat odotukset valmentajien suhteen erityisesti tässä kasvatustyössä.
Jursinovin TPS:n kohdalla on ehkä aika kullannut muistot, koska ei noiden vuosienkaan menestys millään omavaraisuudella syntynyt.
Joukkue rakentui Jursinovin vuosina 1992-1998 erittäin kokeneiden pelaajien ympärille (mm. Keskinen, Titov, Smirnov, Summanen, Mäkelä, Virtanen, Kakko, Vuori, Vilander, Jalonen, Virta, Torgajev, Harila, Mikkolainen, Alatalo, Fanduls, Mettovaara, Kudashov, Ahola, Sahlstedt, T. Virta ja P. Virta). Tätä kokenutta ja kovatasoista runkoa täydennettiin nuorilla talenteilla (Lehtinen, Timonen, Haapakoski, Pirjetä, Sihvonen, Grönman, Hyvönen, Rintanen, Miettinen jne.), joita rekrytoitiin ympäri Suomea.
TPS:n omista junioreista kokoonpanoon murtauduttiin vasta lähes "valmiina pakettina" (Koivu, Kiprusoffit, Aalto, Nummelin, Norrena). Esim. Berg ei ennen NHL-reissulle lähtöä mahtunut pelaamaan TPS:n liigajoukkueessa kuin rotaatiopelaajana ja Kai Nurmisenkin piti käydä voittamassa ensin silloisessa 1-divisioonassa maalikuninkuus ennen kuin pääsi SM-liigan puolelle edes vajaaksi kaudeksi. Koivunkaan ei tarvinnut opetella liigan tavoille missään junnuketjussa, vaan rinnalla oli heti NHL-kokemusta.
Niko Mikkola teki Jursinovin vuosina yhteensä 3 pistettä marginaalisessa roolissa. Sami Salokin teki vasta Jokereissa läpimurtonsa ja siirtyi NHL:n puolelle. Kiviharju oli kahdella Jursinovin kaudella rotaatiopelaajana nelosessa. Vahalahti pelasi Jursinovin valmennusvuosina vielä junioreissa kuten myös Marco Tuokko eli eivät olleet mukana tässä dynastiassa kuin katsojina. Tästä hyvin vaikeasta läpimurron tekemisestä pääsi myös Ilves nauttimaan, kun Mikko Eloranta ei tuohon kokoonpanoon mahtunut ennen läpimurtoaan liigatasolla nappikaudellaan Ilveksessä. Tom Koiviston piti puolestaan lähteä etsimään itselleen kunnollista roolia HPK:ssa, missä nousi liigan viivapakkien eliittiin.
Tuolloin myös NHL:ssa oli yli 200 kokoonpanopaikkaa vähemmän, ei ollut KHL:ää imuroimassa liigan parhaimmistoa ja SM-liigaseurat olivat resurssiensa puolesta suhteellisen kilpailukykyisiä Ruotsiin verrattuna. NHL:sta tultiin takaisin Eurooppaan suomalaisella tai ruotsalaisella maitojunalla, eikä hypätty Siperian pikajunaan. Näin ollen kärkiseurojen kokoonpanot olivat kauttaaltaan melkoisia tähtisikermiä nykyvalossa. Ennen Bosman-säännön tuomia muutoksia oli myös mahdollista rajata kovilla siirtokorvauksilla pelaajien siirtymistä toisiin seuroihin.
Nyky-Kärpät on parempi esimerkki johdonmukaisesta omavaraisesta pelaajatuotannosta ja jotain se tekee oikein, kun sen riveistä eivät nuoret lupaukset juurikaan lähde Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin. Juniorituotannon ja kovien lupausten rekrytoinnin merkitys on myös kasvanut, koska laadukkaita pelaajia saa helpommin tekemällä niitä itse. SM-liigastahan on tullut aiempaa selkeämmin nuorten pelaajien kasvualusta kovempiin sarjoihin. Aiempaa suurempi määrä kotimaisia nuoria pääsee nuorempana pelaamaan kovia pelejä aikuisten sarjassa, mikä on mielestäni myös yksi tekijä nuorten maajoukkueiden menestyksen ja jatkuvan NHL-pelaajavirran takana.