kiitos - hyvä analyysi
Fedaynin tai Fossan tilannetta on kuitenkin kaikkinensa aika haastavaa verrata tähän. Se mikä monille näyttäytyy naurettavana riepujen varastamisena, pitää kansainvälisessä alakulttuurissaan sisällä asioita, joita Suomen skenessä ei ole, ei tule koskaan olemaan. Merkittävin ero on ympäristössä, ja se mitä Fedaynille tai Fossa dei Leonille on tapahtunut bannereiden menetyksien seurauksina, ei lopulta ole kovinkaan vertailukelpoinen Suomen tapahtumiin. Mainitsemistasi tapauksista siis ei voi juuri tehdä johtopäätöskiä sen suhteen, mitä Sinikaartille tapahtuu.
Suurissa kaarteissa on käynnissä jatkuva hegemoniataistelu, joka ei anna tilaa virheille. Jos ryhmä tahraa maineensa, kunniansa, niin sen tilalle, samalla sektorille, samoille paikoille 'settore ospitissa' vieraskatsomossa kyllä löytyy ottajansa. Usein muistetaan painostus skenen sisällä, mutta on ymmärrettävä myös painostus kaarteen sisältä, mikä on ympäristössään luonnollista, sillä ryhmän kokema häpeä on väistämättä häpeä koko kaarteelle. Esimerkiksi AS Roman kohdalla puhutaan jo kymmenistä ryhmistä. Montako TamU:lla on? En ainakaan henkilökohtaisesti millään usko, että minkäänlaista painostusta ryhmän nimen vaihtamiseen / ryhmän lakkauttamiseen tulisi TamU:n kannattajien sisältä. Joka tapauksessa jokaisen bannerin menttämisen seuraukset ovat tapauskohtaisia, koska todellisuudessa minkäänlaista yhtä ja oikeaa koodistoa ei ole olemassa.
Lisäksi näissä piireissä vaikuttaa suuria määriä valtaa ja rahaa, määrittäen kaarteen sisäistä bisnestä mutta myös kannatuksen organisointia, jota pyöritetään kannattajaryhmien johdolla. Aidosti puhutaan melko isoista summista rahaan, minkä vuoksi ryhmätunnuksen rahallinen arvo voi nousta helposti viisinumeroisiinkin summiin.
Fossa dei Leonin tapauksessa myös Milanin kaarteen sisältä tietyt ryhmät olivat täysin sinut sen kanssa, että koko kulttuurille ääriviivat luonutta ryhmää ei Milanon Curva Sudissa vastaavaisuudessa nähtäisi; ja erikoinen suhde oli jo pitkään ollut
Brigate Rossonereen, joka edusti Fossan kanssa erilaista poliittista linjaa (BRN oikealla, FdL vasemmalla). Milanon kaltaisella massiivisella piazzalla puhutaan kannattajaryhmiin yhteydessä olevasta laajasta ulkoparlamentaarisesta poliittisesta aktivismista, isolta osin äärioikeistolaisesta sellaisesta, josta Fossa erosi merkittävästi. Vaikka ultras-ryhmät ovat ensisijaisesti kannattajaryhmiä ja sitten vasta - jos ovat - poliittisesti sitoutuneita, vaikkuttavat poliittiset erimielisyydet voimakkaasti kaarteessa ryhmien väliseen tasapainoon. Tampereella ei taida poliittiset suuntaukset näkyä katsomoissa ihan samalla tavalla.
Myös
Fedaynin tulevaisuuden asemaan (toistaiseksi ryhmä on paikalla, mutta esiintyy ilman nimeä ja tunnuksia) vaikuttaa poliittiset lähtökohdat, sillä AS Roman Curva Sud on nykypäivänä suurelta osin äärioikeistolainen kaarre, jossa nykyään apoliittinen ja ennen vasemmistoradikalismiin kallellaan ollut Fedayn on oman tiensä kulkija, outolintu. Kuten totesit, Italiassa Delijen raukkamainen hyökkäys on tuomittu ultras-piireissä laajasti: sen teki jopa interin Curva Nord virallisella communicatolla sekä ss lazion - niin hyvässä kuin pahassakin - maineikkaan ex-pääryhmä
Irriducibilin yksi entisistä johtoahahmoista Yuri Alviti.
Solidarietà on siis sen verran voimakas skenen sisällä, ettei se helposti horjuta Fedaynin asemaa, mutta kuten todettua mahdollinen uhka voi tulla myös kaarteen sisältä. Fedayn on niitä ryhmiä, jotka vaalivat 'mentalità ultraa' - ehkä bergamolaisten ohella - intohimoisemmin kuin juuri kukaan muu. On siis täysin mahdollista, ettei Fedayn myöskään itse halua palata samalla nimellä, koska kokisivat toimivansa omia periaatteitaan vastaan, olevansa tekopyhiä.
Suomen skenessä on paljon kyse ryhmästä itsestään, siitä millaisia periaatteita he haluavat kunnioittaa, koska kovaa painostusta tuskin ulkopuolisilta tulee; sitähän ei saanut edes Klubipääty, vaikka he menettivät pääbannerinsa paikallisvastustajalle (joskin kyseenalaisin keinoin). Myös tällaisesta löytyy esimerkki ultras-kulttuurin emämaasta, Italiasta: mieleen tulee Toron 'Ragazzi della Maratona' -ryhmä, joka menetti nimenomaan
vierasbannerinsa paikallisvastusjalle, juventuksen torinolaiselle Fighters-ryhmälle vuonna 2003. He itse lopettavansa toimintansa, ilmoittaen pysyvänsä johdonmukaisena ultras-maailman kirjoittamattomille säännöille. Tämä tapaus - toisiin kuin Fossan tai Fedaynin tapaukset - ei mielestäni enää eroa niin paljon Sinikaartin kokemasta. Vaikka kaikki on tapauskohtaista, niin helposti jonkinlainen yleislinja syntyy määrittelemään sen, mikä tahraa ryhmän maineen ja mikä ei. Sinikaarti osaltaan vaikuttaa nyt siihen, minkälainen linja Suomi-skenessä on joskus mahdollisesti muodostumassa.
Korjataan vielä se, että Fossa dei Leonin banneria ei koskaan poltettu vaan
Viking juve vaihtoi sen takaisin kahteen varastettuun lippuun. Molemmat siis saivat tunnuksensa takaisin, ja milanolaisen Viking-ryhmän arvostus juventuksen - vuonna 2005 melko tulenarassa tilanteessa eläneessä - kaarteessa lähinnä nousi entisestää, sillä he olivat kukistaneet maailman merkittävimmän kannattajaryhmän. Ei ole mitään skenekoodistoa, joka olisi suoraan kertonut, että Viking säilyttää maineensa mutta Fossa ei, vaan voimakkain painostus fossalaisille tuli etenkin Milanin kaarteen sisältä. Kyseinen Fossan legendaarinen banneri vilahtaa joskus edelleen kaartessa, mutta vanhan kaartin jäsenillä ei ole sinne asiaa; ainakin milanolaislehti Corriere della Seran näkemys on ollut se, että Fossa dei Leonin myytin, joka kannatajapiireissä edelleen äärimmäisen suurena elää, avulla pyritään kasvattamaan kävijöiden määrää ja siten kaarteessa esiintyvää huumebisnestä - tiedä sitten tästä.
Bannerin polttaminen on lähinnä rituaali. Syyt nimen vaihtamiseen tai lakkauttamiseen johtuu bannerin menettämisestä, sillä ryhmälle omat tunnukset ovat pyhiä, joita on pyrittävä suojelemaan. Ryhmä, joka ei kykene suojelemaan omaa banneriaan, on lähtökohtaisesti liian järjestäytymätön tai ei suhtaudu omaan banneriin sen vaatimalla vakavuudella. Sen takia ultras-skenen sisällä bannerin menettäminen viholliselle on suuri häpeä. Se mikä monille näyttäytyy - ymmärrettävästikin - naurettavana ja lapsellisena lipunryöstönä, määrittää ryhmien valtaa ja olemassaoloa tietyissä maissa, mutta sen syyt ovat moni-ilmeisiä, kuten tänne asti lukeneet ovat varmasti ymmärtäneet.
!
Täältäkin moni ilmeisesti pitää ultria lähinnä ali-ihmisinä ja säälittävinä väkivallan himoisina larppaajina, mutta voin kertoa, että skenessä vuosista '68 ja '69 asti olleet AC Milanin ja internazionalen ultrat eivät ole tapelleet keskenään vuoden 1983 jälkeen. Sehän kuulostaa suorastaan uskomattomalta, kun ajattelee kuinka paljon 'antagonismoa', puhdasta vihaa seurojen välillä vallitsee. Ultrille väkivalta ei ole itseisarvo vaan kaiken seuraus. Seuraus pitkän vihan, joka ei ole keinotekoista vaan useinkin kumpuaa myös muista kuin urheilullisista asioista, kuten kapunkien historiallisesta vihasuhteesta [esim. Bergamolla & Brescialla yli 800 vuotta] tai politiikasta. Väkivalta on ikävä lieveilmiö, ongelma, mutta näyttäytyy todellisuudessa kuitenkin melko harvoin.
Älkää sekoittako ultria huligaaneihin. Monilla suomalaisilla ryhmillä kuitenkin tuntuu olevan jonkinlainen identiteettiongelma sen suhteen, mitä skeneä halutaankaan edustaa. Lahti-Klubi-U19 järjestetyt myllyt lumisella tekonurmella ovat hyvin kaukana niistä ultras-liikkeen ideaaleista, jotka itse tunnen. Mikäli ollaan ultria, niin ei olla huligaaneja - muuten menee pahasti larppaamisen puolelle, siitä on helppo olla samaa mieltä. Mitä skeneä Sinikaarti edustaa? Entäpä Osasto? Ultria, ollako vai eikö olla? Mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin odottaisin näkemyksiä myös täältä. Kaikki ryhmät, jotka itsensä ultriksi identifioivat, muistakaa tärkein asia: kunnioittakaa mentaliteettia, yli seura- mutta myös lajirajojen.
LIBERTÀ PER GLI ULTRAS!!
Olen kuullut, että Ilveksen värejä kantaa nykyään myös orastava miniryhmä
'Ultras Tampere', joka ei ainakaan nimenä jätä epäselvyyttä siitä, mitä liikettä he edustavat tai ainakin pyrkivät edustamaan. Ilmeisen paljon kyseinen ryhmä on kuullakseni saanut paskaa niskaansa, vaikka juuri osuutta väkivaltaiseen toimintaan ei ole ollut. Ilmeisesti sana “ultras” aiheuttaa automaattisesti negatiivisen konnotaation verenhimoisista larppaajista, mutta käsitykseni mukaan heidän isoin aiheuttama ongelmansa on ollut heilutusliput jäähallin sisällä. Ilmeisesti jonkinlainen toivoton usko siihen, ettei Suomessa kukaan voi ultras-mentaliteettia edustaa, saa ajattelemaan maassamme ultriksi itseään nimittävät automaattisesti säälittäviksi runkkareiksi.
Jos joku on sitä mieltä, ettei otteluun saa tuoda lippua näkyvyyshaitan takia, niin on varmasti syytä kysyä, miksi ylipäätään osallistut tapahtumaan paikan päälle, jos et kestä sitä, että joku yrittää luoda tapahtumaan tunnelmaa? Sinua varten on sivukatsomo, sinua varten on televisio. On täysin turhaa toivoa Suomeen mitään parempaa tunnelmaa, jos on automaattisesti valmis torppaamaan uudet virtaukset. Väkivallan ja muun lain rikkomisen vastustaminen ja sellaisen toiminnan kritisoiminen on totta kai perusteltua, mutta säädyllisempää olisi, ettei kuitenkaan valiteta niistä asioista, joista ei vittuakaan tiedetä.
Ultras Tampere non mollare!