Haluan kirjoitella vähän tästä koko aiheesta. Ensinnäkin, reissu oli ihan saatanan hieno kokemus ja kiitos siitä kuuluu ihan jokaiselle mukana olleelle ja erityisesti sitä järjestäneille tahoille. Täällä hirveesti puhutaan kuinka tämä oli ainutlaatuista ja kenelläkään muulla ei ole mitään vastaavaa, se on ihan totta. Tätä samaa herkkua olisi tarjolla myös joka ikisessä kotimatsissa jos ihmiset ymmärtäisivät, että se tunnelma lähtee meistä itsestämme eikä aina jostain erillisestä ryhmittymästä, kuten Osastosta. Se, että avaa suunsa, taputtaa käsillään, nousee seisomaan, hyppii ja yleisesti näyttää tunteitaan ei ole urheilutapahtumassa kiellettyä vaan ennemminkin haluttua toimintaa. Joukkue saa siitä energiaa, kaikki ympärillä olevat ihmiset saavat siitä energiaa ja kaikkien viihtyvyyden taso nousee jos ihmiset uskaltavat olla enemmän omia itsejään myös tuntemattomien ympäröimänä. Nytkin kun 2000 suomalaista oli juonut alkoholia saatiin koko pääty hyppimään, tuollaista menoa on harvalla ruotsalaisellakaan joukkueella lätkässä, ihan oikeasti. Eikä tämä kannattamishomma vaadi alkoholia vaan se tarvii sitä "ultras mentalitaa", se vaatii sitä munaa, että uskaltaa olla oma itsensä ja näyttää niitä tunteita sen joukkueen ja seuran puolesta.
Eli pointti oli se, että tulkaa sinne seisomakatsomoon ja jos olette istumakatsomossa niin käyttäkää ääntä, käyttäkää käsiä ja tuulettakaa niitä maaleja ihan niin kuin se olisi se mestaruuden ratkaissut maali. Sitä kautta saadaan ihmiset tajuamaan se, että siinä sekoilussa katsomon puolella ei ole mitään noloa. Kun Ipa pelaa, niin kaikkien pitäisi olla hulluja, matsin jälkeen voi sitten palata takaisin siihen tylsään ja asialliseen tavallisen suomalaisen rooliin. Moni minut tunteva ihmettelee esim. uravalintaani, koska katsomossa olen aina sekaisin ja eläin, se on vain paikka missä arkisuus laitetaan pois päältä ja hulluus pistetään päälle, siellä voi olla ihan mitä vaan ihminen haluaa olla ja mitään ei tarvitse hävetä. Tätä asennetta kaipaisin kaikilta. Hyvänä esimerkkinä oli vuokranantajani tietyssä Italian kaupungissa, jossa hän oli tavallinen perheenisä arkisin, mutta aina kun paikallinen joukkue pelasi futista, niin hän lähti matsiin ja huusi äänensä käheäksi. Eikä hän ollut missään ultraporukassa, ihan tavallinen taittopenkin lihatäyte, vai mikä se termi nyt olikaan
Avautumisella haluan teille ajatuksia päähänne ja kulttuurin muutosta äänekkäämpään kannattamiseen.