Hyvä on fiilis, eikä vähiten sen takia että tätä herkkua sai maistaa runkosarjan puolella viimeksi tammikuussa 2017.
Oli taas niitä pelejä, joita paikallisen pitää ollakin: enemmän mentiin tunteella kuin järjellä, tiukkaa vääntöä, katsomossa hyvä tunnelma ja tupa ei ihan mutta kuitenkin ihan hyvin täynnä.
Monta hyvää asiaa tänään: voittomaali Dogille, jolla on ollut niin kovin vaikeaa, oma pää tilkittiin tiiviisti eikä Tappara maalipaikoilla herkutellut, Leimun syöttö avausmaaliin, tuuria vai taitoa: pelimies ei kerro. Viisikko puolusti nöyrästi ja tiiviinä ja Helge poimi loput ja lopussa ei Ilves-paniiikista tietoakaan. Ilves oli hyvin pelin sisällä ihan koko ajan vaikka mietin että varmaan 3. erässä Tappara luistelee jalat alta, nimittäin sen verran oli vauhtia jo kahdessa ekassa erässä jätkillä että mietti että tuleeko sieltä taas se sama tyly 3. erän maalaus lopussa.
Jos nyt jotain negatiivista niin Tapparan 1-0 ja etenkin se, että se tuli Järvisen naurettavan makoilun tuloksena ja Leimun jäähy minuuttia ennen loppua. Noita tuli viime kaudella muutama liikaa, noihin vain ei ole varaa vaikka olisi kuinka hyvä av-miehitys.
Pelistä on nostettu esiin jo Dogi, Rautsi ja Helge mutta nostaisin vielä Vainion erityisesti framilla. Todella varmaa ja virheetöntä peliä ja kun oli kentällä niin oli peli hyvin kiekkovarmaa. Noin kun jatkaa niin vaikeaa on Ilvekselle yli 2-3 maalia pelissä tehdä.