Itse olin valmistautunut henkisesti siihen, että jossain vaiheessa se paikallispelitappio tulee taas väistämättä. Tappio harmittaa tietysti aina, mutta tänään jäi kuitenkin vituttamaan tapa, millä hävittiin. Peri-ilvesläinen tapa hävitä, kun takista aukesi napit avauserässä tulleen 3–0-johdon jälkeen. Varsinkin kun johto tuli hieman liian helposti, niin luulisi ammattilaisten ymmärtävän, että peli ei todellakaan ole vielä ohi ensimmäisen kympin jälkeen Tapparan kaltaista joukkuetta vastaan.
Peli ei tietenkään ratkennut 3–1-maaliin, mutta kyllä siinä silti kylvettiin tappion siemenet. Varsinkin kun pukukoppimaalista ei opittu mitään ja toisessa erässä alkoi peruuttelu. Hyvinhän se toimi aikansa, mutta sitten kuitenkin onnistuttiin hölmöilemään vastustaja tasoihin. Avauserän parhaiden hetkien flow'sta ei ollut tietoakaan sekä omat etsikkoajat ylivoimalla tuhlattiin tehottomaan kiekonsiirtelyyn.
Hyvää on se, että tällaista sulamista ei olekaan hetkeen nähty ja tässä vaiheessa kautta siitä on mahdollista ottaa vielä opiksi. Tosin niin olisi päättyneessä ottelussakin ollut mahdollisuus ottaa opiksi Tapparan peliin mukaan nostaneesta pukukoppimaalista tai maalin päähän nostaneesta rankkarimaalista.
Toivottavasti oppimiseen on kauden mittakaavassa vähän enemmän nöyryyttä kuin tänään oli. Harmittavinta on tietysti, että kaikista mahdollisista otteluista oppirahoja piti maksaa kärkiotteluna toimineessa paikallispelissä oman kotiyleisön edessä loppuunmyydyssä areenassa.
Ilmeisesti pari iloisemmissa merkeissä päättynyttä kotiottelua olikin liikaa, kun piti taas juottaa omille kannattajille tällaista kalkkia. On panostettu rekkalastillinen euroja sarjan kärkipään yksilöihin, urheilullisuuteen jne, mutta silti liian usein peli menee edelleen voitolla leikittelyksi ja aivan turhien riskien ottamiseksi, joista varoitetaan jo junnuja. Onko pelaajat väistämättä tuomittuja sortumaan seuran yllä olevan valtavan menestysnälän aiheuttamien paineiden alla vai mistä hemmetistä tämä toistuva kaava oikein johtuu?
