Pelaajan tie "ykköskoriin"

[KeijärvenIlves]

Huhuketjussa, scouttausketjussa ja ensi kauden joukkueen ketjuissa spekuloidaan eri pelaajien hankinnoilla. Pitäisi löytää niitä ykköskorin miehiä. Olen miettinyt, että mikä on ykköskorin mies ja miten kaveri on siihen asemaan ajautunut ja ennen kaikkea mitä tapahtuu kun hankinta hetkellä ykköskorin mies ei olekkaan se ykköskorin mies.

Tarinoita on monia siitä miten juniorista tai vähän pitempään kaukaloita kiertäneestä pelaajasta on kasvanut liigapelaaja. Tänään ilves.comissa julkaistu juttu Ville Kolppasesta innoitti avaamaan tämän ketjun. Kolppanenhan kasvoi aikalailla Aittokallion varjossa. Molemmat kovan luokan lahjakkuuksia, mutta toinen oli valokeilassa. Muuan Pekka Rinteen alkutaival oli hieman vastaava. Rinne on tullut "takavasemmalta" maailman ykköstorjujaksi. Tietenkään näitä kahta ei voi mitenkään vertailla, kun Rinne löi läpi vasta ison veden tuolla puolen eikä kotoisessa liigassa. Villellä on vielä muutama askel otettavana maailman eliittiin, mutta kehityskäyrä näyttää hyvältä.

Ilves-pelaajien kohdalla trendi näyttää olevan se, että juniorivuosien jälkeen kehitytään vielä muutama vuosi Mestiksessä. Tällä kaudella loistava esimerkki on Jarkko Näppilä, joka on kasvanut muutaman Mestis-vuoden aikana loistavasti sisään miesten peleihin. Myös Höllistä ja Rajalasta odotetaan vastaavaa. Tosin kaikkien kolmen kohdalla vielä ehjä liigakausi huipputasolla on pelaamatta. Ässien suomenmestari Veli-Matti Savinainen aloitti miesten pelit Mestiksessä. Savinainen pelasi Mestiksen jälkeen neljä suhteellisen vaatimatonta kautta Ässissä, mutta nyt kahdella viime kaudella jyvä on löytynyt.

Viime kaudella myöskin Ässissä viihdyttänyt Tomas Zaborsky harjoitteli Ässissä kaksi kautta ennenkuin alkoi todella napsumaan. Aiemmat ECHL ja AHL tehot eivät mairittele, vaikka mies juniorina olikin lahjakkuus. Pelicansiin hankitun Angelo Espositon kanssa ei käynyt yhtä hyvin. Mies vetelikin loppukauden Italian liigassa.

Millaisia tarinoita teillä muilla on mielessä siitä kuinka joku tietty pelaaja on noussut parrasvaloihin?
Millaisia piirteitä näillä nousseilla pelaajilla on ollut ja miten näitä piirteitä voidaan tunnistaa?

 

[SaulBrother]

Vs: Pelaajan tie "ykköskoriin"

Hyvä aihe!

Olen sitä mieltä, että Ilves voi olla ensi kaudella tämän kauden Porin Ässät.
Kuvitelkaa jos Kolppasesta tulee yhtä hyvä kuin Raannasta, Rajalasta Filppula, Keräsestä Haataja, Kantolasta Armia jne.
Ykköskoriin pääsy vaatii paljon työtä ja kärsivällisyyttä.

Anttila on hyvä esimerkki. Lähti "huonona" miehenä Turkuun, veti eka kohtuullisen hyvän kauden ja sitten teki todellisen läpimurron ykköskoriin.

 

[Cream]

Vs: Pelaajan tie "ykköskoriin"

Tuleeko Asplundista kans vaikka Azevedo?

 

[Hermis]

Vs: Pelaajan tie "ykköskoriin"

Hyvä ketjunavaus. Omasta mielestä siihen huipulle tarvitaan aina jokin ominaisuus, millä pelaaja erottuu. Toki monilla niitä ominaisuksia on useita. Nopeus, koko, kädet ja tietysti pää. Itseluottamus ja oikea rooli. Joku nousee sinne vaivihkaa ja jotkut käy siellä huipulla pyörähtämässä.

Päättyneen kauden pelaajista mielestäni Kantola oli lähellä läpimurtoa ennen loukkaantumistaan. Liike, itseluottamus ja tehot alkoivat olla kohdillaan. Loukkaantuminen ja myöhemmin tullut pitkä pelikielto torpedoivat nousun tällä kaudella. Toivottavasti ensi kaudella natsaa.

Sointu taas tekipisteiden valossa jonkinlaisen esiintulon, mutta en itse näe hänessä mitään sellaista, jolla nousisi astetta korkeammalle. Pisteitä tuli, mutta jokin silti omaan silmään jäi puttumaan. Heikohko laukaus ja pieneen kokoon nähden melko vaatimaton voima seka liike.

Puolustuksesta alkukauden Jokipakka oli tulossa, mutta jostain syystä vaipui muun joukkueen mukana varjoihin. Toivottavasti löytää potentiaalinsa AHL:ssä.

Menneiden vuosien Ilveksistä Klassisen nousun ovat tehneet tietysti Ville Leino kerhossa ja Jokereissa ja myöhemmin vielä NHL:ssä. Tosin nyt hieman hiipunut kalliilla sopimuksellaan.

Toinen on Jonas Andersson, joka löysi Kärpissä itseluottamuksen. Huikea nopeus oli olemassa jo täällä pelatessaan, mutta peliin löytyi se maltti ja luistelusuunta kohti maalia. Oli Kärpissä huikeassa vedossa. Ura lähti siitäkin vielä nousuun ja teki myös paluun hetkeksi NHL-kaukaloonkin.

 

[Dirty deed]

Vs: Pelaajan tie "ykköskoriin"

Osana ykköskoriin nousemisessa näen oikean valmennuksen, sopivan pelitavan ja natsaavat ketjukaverit. Toki lahjakkuuspotentiaali ja armoton työnteko ovat kanssa avainasemassa. Ei ole varmaan yhtä oikeaa reittiä ykköskoriin.

Ne pelaajat jotka tällä kaudella ovat nousseet muualla ykköskoriin eivät sitä välttämättä olisi tämän kauden Ilveksessä tehneet. Ei olisi ollut oikein kasvupohjaa. Olisiko Juha Metsola ollut Ilveksessä samanlainen muuri kuin Tapparassa. Tuskin.

Toivottavasti ensi kauden Ilveksessä nämä osaset loksahtavat Tuokkolan johdolla uomiinsa ja Keränen, Kantola, Jekimovs, Rajala ja muut ottavat harppaukset kohti ykköskoria.

 

[Hondo]

Vs: Pelaajan tie "ykköskoriin"

Oikein hyvä keskustelun avaus!

Tämä aihehan liittyy läheisesti myös junnuputkeen eli millaisia pelaajia junnuputki tuottaa. Ilveksen junnuputken suurimmat heikkoudet ovat olleet ehdottomasti siinä, että se ei ole tuottanut urheilijoita. Näin on jatkunut pitkään ja esimerkkejä on paljon. Vaatimustaso ei ole ollut riittävä. Junnuputken tuotteet ovat useimmiten liian pehmeitä - heiltä puuttuu se henkinen kovuus, joka vaaditaan ihan välttämättä, jos mielii huippu-urheilijaksi. Lisäksi siellä ei ole ikäluokissa C–>A kiinnitetty ollenkaan riittävästi huomiota pelaajien heikkouksien parantamiseen.

Väitän, että jos esim. Ville Koistisesta olisi jo junnuputkessa koulittu kova-asenteinen urheilija, niin hän pelaisi 3-4 miljoonan taalan palkalla NHL:ssä. Kaikki lahjat siihen olisivat olleet. Hiukan sama koskee Perttu Lindgreniä, jolta on jäänyt ottamatta se askel, jolla hän olisi noussut maailman huippupelaajien joukkoon. Väitän, että jos Lindgrenin luistelua olisi määrätietoisesti junnuputkessa kehitetetty räjähtävämmäksi ja henkista kovuutta tiukalla vaatimustasolla kasvatettu, niin Perttu pelaisi NHL:n ykkösketjussa.

Joka tapauksessa tärkein ominaisuus pelaajan kehityksessä ovat pelaajan oma palava halu ja kunnianhimo kehittyä. Liian monelle riittää se, että mahtuu SM-liigajoukkueeseen, vaikka lahjakkuus veisi selvästi pidemmälle ja isompaan rooliin. Valmentajien yksi tehtävä on motivoida ja kasvattaa pelaajan omaa halua ja kunnianhimoa. Ja tämän pitäisi tapahtua jo junnuputken aikana.

Oma tahto, kunnianhimo ja riittävä henkinen kovuus ovat perusedellytyksiä, että pelaajasta kehittyy todellinen urheilija, mikä taas on vaatimus sille, että nuori pelaaja kannattaa ottaa liigajoukkueeseen kehittymään edelleen. Eikä se ruoho useinkaan ole sen vihreämpää aidan toisella puolellakaan eli toisessa liigajoukkueessa.

Olen jutellut näistä asioista paljonkin kovien asiantuntijoiden kanssa vuosien varrella ja tuossa on tiivistettynä näiden kovien kiekkomiesten näkemyksiä.

Heitänpä minäkin tähän yhden pelaajasta, jolla olivat tietyt perusedellytykset kunnossa, mutta joka vasta henkisen kovuuden vahvistuttua puhkesi todelliseen kukkaan. Hän on Janne Pesonen, joka ei ollut mikään junnutähti ja haki junnuvuosien jälkeen vauhtia Mestiksestä. Kun henkinen kantti vahvistui, niin mies teki todellisen läpimurron 24-vuotiaana.

 

[Tarinankertoja]

Vs: Pelaajan tie "ykköskoriin"

Oma tahto, kunnianhimo ja riittävä henkinen kovuus ovat perusedellytyksiä, että pelaajasta kehittyy todellinen urheilija, mikä taas on vaatimus sille, että nuori pelaaja kannattaa ottaa liigajoukkueeseen kehittymään edelleen.

tartun tähän, vaikka ei Hondon viestin sisältöön muuten kuulukkaaan…

Suomessa on henkisen valmennusta aliarvostettu ihan viimevuosiin asti.. ja jääkiekossa edelleen. Käytä sanaa ”kovuutta” ja se tyypillisesti suomessa yhdistetään johonkin tiukkaan kuriin, käskyttämiseen ja piiskaamiseen.. jota se ei siis pitäisi missään nimessä olla. Henkinen valmennus on nimenomaan hienovaraista psykologista työtä, jossa kohotetaan pelaajan itsetuntoa, keskittymiskykyä ja ajatusten fokusoimista tekemisiin. Ikävän usein edelleen näkee, kuinka tätä ”kovuutta” pyritään luomaan rankaisemalla, vähättelemällä jne. ”perseelle potkimisella” joka ei ole tehokas tapa, koska se osuu itseluottamukseen.

Ruotsissa urheilijoiden henkinen valmennus on ollut agendalla huomattavasti pitempään, ja tästä IMO on osoituksena ruotsalaisurheilijoiden kyky tehdä parhaat tuloksensa arvokisoissa.

Toki tämä nivoutuu yhteiskuntaan ylipäätään, meillä kun on tämä asenne eteenpäin pyrkiviä ja itsevarmoja ihmisiä kohtaan, jotta ”mikä sääkin luulet olevasi”. Se heijastuu myös nuorten kasvatukseen. Kouluissa tästä ollaan pääsemässä eroon (tässäkin kuitenkin vaatimukset kovasta kurista lyövät laineita heti, kun julkisuuteen tulee joku opettaja /oppilas kiistatapaus), samoin yksilölajeissa on oman näkemyksen mukaan pääsemässä tästä eroon.
. . mutta joukkueurheilussa on monesti edelleen vallalla tämä ”ota nyt itseäsi niskasta kiinni, pelle” asenne, joka siis ei ole omiaan kehittämän sitä urheilijan uralla eteenpäin vievää henkistä kovuutta, ainoastaan himmaamaan itsetuntoa, joka kuitenkin on sen kehittymisen ja onnistumisen kannalta se tärkein ominaisuus. Usko omiin kykyihin, siihen että Minä voin olla Paras.

 

[Hondo]

Vs: Pelaajan tie "ykköskoriin"

En todellakaan tarkoittanut kovalla vaatimustasolla ruoskan kanssa valmentamista enkä päämäärätöntä peräsuoli pitkällä koohottamista. Tietenkin fyysisen harjoittelun pitää olla kovaa, mutta se on suunniteltava tarkasti kuormituksineen ja lepoineen. Erityisesti kuitenkin tarkoitin valmennuksen laatua. Kaikki pitää tehdä kunnolla eikä lipsumista sallita - olipa harjoituksen tavoite mikä tahansa. Kun laadukkaalla harjoittelulla myös pelaaja itse huomaa jatkuvasti kehittyvänsä, niin tämä yleensä ruokkii motivaatiota ja omaa tahtoa kehittymiseen. Pelaaja haluaa katsoa rajansa ja pyrkii etenemään uusille askelmille. Kokonaisuuteen liittyvät ihan oleellisena asiana myös vapaa-aika ja ravinto, joiden on oltava urheilijalle edellytettävässä kuosissa. Onneksi nyt on alkanut Ilveksessäkin näkyä merkkejä, että laatu junnuputkessa voisi parantua.

 

[Tarinankertoja]

Vs: Pelaajan tie "ykköskoriin"

En todellakaan tarkoittanut kovalla vaatimustasolla ruoskan kanssa valmentamista enkä päämäärätöntä peräsuoli pitkällä koohottamista.

Yritin kärkeen vitata juuri että ei viestisi siällön takia, vaan assosiaationa käytetystä sanasta...

Mutta siis jotta se pelaaja haluaa katsoa rajansa, on hänen ensimmäinen ominaisuusvahvuutensa oltava itseluottamus. Eteenpäin pyrkiminen ja halu syntyy uskosta omiin mahdollisuuksiin. Itseluottamuksen tukemiseksi on välitavotteiden ja verrokkien oltava saavutettavissa, jolloin tavoitteen saavuttaminen luo uskoa omiin kykyihinsä ja se lisää sitä motivaatiota pyrkiä seuraavalle tasolle.

Harmillisesti nuorimpien ja aloittelevien junnujen valmennus on oto hommia, jolloin tietotaito tähän katsontaan puuttuu (koska yhteiskunta ja yleinen asenneilmapiiri ei sitä riittävästi tue). Siinämielessä kiakkoliitto on oikeilla jäljillä, että rahaa kaadetaan junnuvalmentajien koulutukseen. Seurataan näin länsinaapurin esimerkkiä.

Ilveksessä on imo oltu pitkään aika valveutuneita itsetunnon motivaatiomerkityksestä. Kirjottelen noin yleisellä tasolla.