Muutin 5 vuotta sitten Tampereelle ja puolison kautta pääsin (=jouduin) seuraamaan Ilveksen pelejä. Tuolloin tutustuin seuraan, joka oli valtaisan myllerryksen keskellä. Kannattajien keskellä vallitsi kyyninen pessimismi. Ei me kuitenkaan voiteta. Rahat loppuu milloin tahansa. Ilves tippuu liigasta. Meitä sorretaan, kun aina hävitään jonkun tuomarivirheen vuoksi niukasti. Kärpät ja Tappara pelaa omilla säännöillään, ei meillä ole osaa eikä arpaa.
Ensimmäinen Ilves-otteluni oli 24.9.2016 Kalpaa vastaan. Ilves nousi kolmannessa erässä 2-3 tappioasemasta 4-3 johtoon, mutta hävisi lopulta varsinaisella peliajalla 4-6. Tutustuin Ilves-paniikkiin. Tämä oli kuulemma aivan normaalia. Seisomakatsomossa kukaan ei vaikuttanut erityisen pettyneeltä vaan kannustus jatkui ottelun loppuun saakka. Sandell hajosi pian tämän jälkeen. Paha menetys, mutta tähänkin oltiin kuulemma totuttu, mikäs tässä.
Jotain todella outoa oli ilmassa. Osa 30 vuotta mestaruutta odottaneista kannattajista oli kyynisyytensä lisäksi utopistisen toiveikkaita. Ne ajat palaavat vielä. Mustavalkofilmien rinnalle saadaan HD-laatuisia mestaruusvideoita. Ilves nousee. Tämä kaikki samalla, kun seura kamppaili henkitoreissaan kymmenien vuosien huonon johtamisen, hyväveli-verkostojen ja heikon urheilullisen menestyksen vuoksi. Ihmettelin, mistä tässä kaikessa on kyse. Aiemmin erään toisen liigaseuraan tutustuneena ymmärsin, että tässä on kyse jostain suuremmasta. Ilves yhdisti ja pitkät perinteet kantoivat sukupolvien yli, vaikka oli pupellettu jo pitkään.
Ensimmäinen Ilves-kauteni päättyi maagisesti. Syntymästään Ilvestä kannattanut puolisoni -käytännössä siis pelkkää rämpimistä todistaneena - sanoi naurahtaen kauden päätteeksi, että tulin sitten kuorimaan kermat kakun päältä. Se hymy minkä näin tuolloin niin puolisoni, kuin lukuisten muiden kannattajien kasvoilla tuon kauden päätteeksi oli jotain minkä muistan pitkään!
Pikkuhiljaa pomput ovat alkaneet kääntyä. Pitkiä putkia on katkaistu - Hippoksella voi todistetusti voittaa, Kärpät ja Tappara on todettu nekin kuolevaisiksi. Tapparan pitkään jatkunut urheilullinen yksinvaltius on muserrettu ja Ilves on noussut potentiaalisesta haastajasta Tapparan kryptoniitiksi, jonka vuoksi naapurin fanit maalailevat ennen paikallispeliä kyynisiä kuvia varmoista tappioista. Velat on todettu nekin vain numeroiksi paperilla. On todettu, että joukkueen takana seisoo iso joukko ihmisiä, jotka kaikki haluavat sille vain parasta.
Ja niin ollaan tultu tähän päivään. Matkalle on mahtunut ylä- ja alamäkiä, mutta trendi on ollut nouseva. Ilves on nyt Joukkue, uskottava sellainen. Karri Kiveä mukaillen, on ollut hienoa nähdä että Ilveksen kannattajat saavat kantaa nyt paitojaan entistä ylpeämpänä. Ilveksessä on ollut jotain tulos-urheilun ylittävää ilmeisesti aina, sillä en tunne kovinkaan montaa joka olisi paitaansa hävennyt pahimpien laaksojenkaan aikana.
Ilveksestä on tullut se ärsyttävä joukkue, jota pidetään tuomareiden suosikkina. Ilveksellä on niitä ärsyttävän hyviä pelaajia, jotka kääntävät ottelut vaikka väkisin. Ilves on se ärsyttävä huippujoukkue joka surkean alun jälkeen nousee tasoihin ja ohi. Ilves on se joukkue, jonka vuoksi vastustajan valmentajat itkevät hylätyistä maaleista ja pienistä marginaaleista. Ilves on se joukkue, joka kamppailee uskottavasti Liigan kärkisijoista. Ilves on se joukkue, jonka fanit itkevät keskustelupalstoilla menetettyä pistettä vain viisi vuotta sen jälkeen, kun koko seuran olemassaolo oli vaakalaudalla. Ilves on se joukkue, jonka kannattajilla on vihdoin tavanomaisia ongelmia oluen hinnan ja yksittäisten virheiden ruotimisen kanssa. Ilves on ennen kaikkea se joukkue, jonka ei tarvitse enää jossitella yksittäisiä pelejä, koska tulos on pääsääntöisesti duurivoittoista.
Kun katsomme puolisoni kanssa pelejä, hänelle iskee edelleen loppuvaiheessa vanha kunnon Ilves-kyynisyys päälle. "Varmasti hävitään kuitenkin". Mutta niin vaan monta peliä on käännetty voitoksi ja saan iloisesti muistuttaa vailla traumaattista Ilves-taakkaa, että yritä nyt muistaa mikä joukkue tässä nyt pelaa.
Tästä kaikesta voin olla erittäin iloinen, koska Ilves-perhe jos kuka on tämän ansainnut. Olen nähnyt lyhyen Ilves-urani aikana valtaisan kehityskaaren ja välillä tuntuu, että katson Ilvestä täysin erilaisten silmälasien läpi kuin moni muu pidempään Ilvestä kannattanut. Useassa kritiikissä paistaa edelleen pelko siitä, että kyllä me vielä tiputaan, joka johtaa kyyniseen pessimismiin, omien totaaliseen haukkumiseen ja kaiken manaamiseen etukäteen. Ei pidä sortua liialliseen toiveajatteluun, koska työtä on edelleen tehtävänä, mutta kyllä Ilves-kannattaja saa myös nauttia menestyksestä. Meillä on loistava joukkue ja sen taustalla mahtava yhteisö. Näillä ajatuksilla positiivisempaa Ilvestä kohti!