En muista, milloin Ilveksen peli olisi ollut noin suvereenia pyöritystä paikoitellen. Pitkiä pätkiä erittäin hyvää ja liukasta peliä, suorastaan synkroniaa. Pakitkin ovat saaneet luvan laukoa ja nousta, ja samalla hyökkääjät automaattisesti paikkaavat puolustussuuntaan.
Oli jotenkin todella hyvä fiilis koko illan. Tällaista Ilvestä minä haluan nähdä, enkä puhu nyt edes lopputuloksesta. Pelillinen ilo näkyi pitkälle. Toki kaikki on helpompaa, kun asiat menevät hyvin. Sekä pelaaminen yksittäisen pelin sisällä että esimerkiksi keskinäinen kunnioitus kaukalon ulkopuolella. Todellinen joukkueen tila punnitaan sitten, kun on enemmän vastoinkäymisiä ja esimerkiksi tappioputkea alla. Niitä kuitenkin väistämättä tulee. Siinä tuo jatkuvan kehittymisen filosofian onnistunut istutus ajattelumaailmaan korostuu, kun asioita ei niinkään tarkastella lopputuloksen kautta, vaan toivottavasti pystytään helpommin vain luottamaan omaan peliin.