Roope Riski on kokenut urallaan useita ylä- ja alamäkiä. Ilveksen hyökkääjähankinta teki viisi vuotta sitten päätöksen, jonka jälkeen hän on tuntenut olevansa uusi ihminen.
www.aamulehti.fi
Äärimmäisen mielenkiintoinen juttu tämä. Okei, joku voisi saada tästä myös ikäviä "Konna viboja", mutta mä näen tässä ennen kaikkea ison kasvutarinan.
Joitain lainauksia Aamulehden jutusta:
"KUN Roope Riski puhuu nuoruudestaan, hän tuntuu jonkin verran hämmentyneeltä. Mutta ei siksi, että tarinat niiltä ajoilta olisivat poikkeuksellisia.
”Tuntuu kuin joku muu olisi elänyt ne vuodet. Ihminen, joka olen nyt, on ihan eri tyyppi. Se on välillä vaikeaa, kiusallista tai noloakin. On vaikea ymmärtää enää, miksi olen tehnyt joitain asioita”, Riski sanoo.
” Ei elämässä tarvitse olla mitään aallonpohjaa tai isoa onnettomuutta, joka johtaa tällaiseen päätökseen. Voit lopettaa ihan vain itsesi vuoksi”, Riski painottaa.
”Halusin tietää, miltä kipu tai sydänsuru tuntuu. Ei sitä voi sisäistää täysin, jos on jonkin aineen vaikutuksen alaisena. Ei, vaikka muistot olisivat hyviäkin. Jos dokaa sydänsurunsa pois, mitä siitä oppii verrattuna siihen, jos juttelee kaverin kanssa asiat läpi. Haluan uskaltaa ottaa iskut vastaan ja tuntea ne tunteet. Silloin myös hyvät tunteet tuntuvat paremmilta”, hän kertoo.
"EIKÄ siinä vielä kaikki.
Samassa vuonna 2019 tapahtuneessa elämänmuutoksessa Riskin älypuhelin lensi nurkkaan. Hän poisti kaikki sometilinsä.
Ilveksen mies käyttää uudella mutta askeettisella Nokia-puhelimellaan pikaviestipalveluista ainoastaan WhatsAppia, sitäkin vain kommunikoidakseen työasioitaan."
Kun some ei enää kuormita eikä viina rasita seuraavana aamuna, Riski kokee olevansa myös parempi pelaaja kuin aikaisemmin. Hän myös todella näytti sen HJK:ssa tykittämällä joukkueen mestaruuksiin ja euromenestykseen ennen kuin kärsi epäonnekseen loukkaantumisista."
”Oli Roope, joka dokasi. Ja nyt se, joka ei dokaa. Heistä vain nykyinen on elossa. Olen enemmän sinut itseni kanssa ja koen viime vuosina olleeni ensimmäistä kertaa kunnolla ammattilainen. Kun on pakko hyväksyä asiat ja käsitellä ne, se kasvattaa ihmisenä.”