Minua ihmetyttää se, että onko nämä meidän omat kasvatit jotain poikkeuksellisen herkkiä lumihiutaleita jotka ei koskaan aio eikä halua miettiä asioita seuran puolelta vaan ovat sitä mieltä että seuran tulee vaan aina joustaa ja mukautua seuran tarpeisiin.
- Tillu ilmoittaa Emil Järventielle että taso ei riitä liigaan. Tästä sitten koko perhe vetää valtavat herneet nenäänsä ja mielenosoituksellisesti lähdetään Tapparaan ja ilmoitetaan että Ilvekseen päin ei tästä perheestä enää kustakaan Ilvekseen päin. No, kolme vuotta tästä Emil pelailee edelleen Tapparan A-junnuissa yli-ikäisenä eikä läpimurto liigaan ole lähelläkään.
- Laaksonen vaatii Tillua ulos kun puolustuksen ollessa täynnä ei ottanut tätä aikanaan pelaamaan parin kuukauden stunttia NHL:n ollessa korona-sulkujen vuoksi kiinni. Kun ei tuolla parin kuukauden stuntilla ollut mitään muuta tarkoitusta kuin pitää pelituntumaa yllä.
- Ja Rajalako nyt pohtii tosissaan paluuta Tapparaan kun on suivaantunut siitä että Jokipakalle ei tarjottu pitkää sopimusta tämän vedettyä isolla palkalla totaalisen välikauden Ilveksessä?
Kai sitä nyt Ilvekselläkin joku velvollisuus on omien kasvattienkin kohdalla miettiä vastaako se rahallinen panos sitä mitä kentällä saadaan eikä pelkällä sukunimellä ja nostalgialla mitään kestävää rakenneta. Nostalgia on kivaa mutta ei se sovi joukkueen rakennuksen periaatteeksi. Sitä on yritetty Ilveksessä, JYP:ssa ja Kärpissä ja tuorein esimerkki lienee tämä Herra Hartikainen. Ei ole luotu mestaruusjoukkueita tällä.
Ja on välirikkoja tapahtunut muuallakin mutta silti asiat on voitu sopia ja puhua ne halki: Peltonen, Vahalahti, Nieminen. Mutta Ilveksen kohdallako tämä johtaa vain vuosien välirikkoihin ja mykkäkouluihin?
