Tilastot saa aina näyttämään siltä, miltä itse haluaa;
Viimeiseen kahteen kauteen ollaan voitettu yksi playoff-sarja.
On hyvä muistaa myös, että ennen mestaruutta pitää finaaleissa hävitä vähintään kahdesti. Kyllä tässä vielä vettä ehtii Kokemäenjoessa virtaamaan ennen torijuhlia.
Suuria pettymyksiä tuloksellisesti, jos vertaa millaisella rosterilla on päästy varsinkin tänä vuonna operoimaan, versus vastustajaan.
Mutta asiat ei kuitenkaan ole niin yksioikoisia. Tänä vuonna nähtiin selvästi, ettei se aina ole kiinni nimestä selässä, vaan kyseessä on joukkuepeli.
Kyl se suurin syyllinen näihin kaikkiin on koko joukkueen suorittaminen ja valmennuksen kykemättömyys reagoida asioihin. Myrrän kohdalla yhden ketjun TPS kyykytti, Pendon kohdalla ensin Pelicans (ei suoraan pelillisesti, enemmän tunne- ja tahtopuolella) ja tänä vuonna Kalpa niin pelillisesti, kuin tunne- ja tahtopuolella.
Kun ne pienet voittamisen asiat saadaan loksahtamaan paikalleen, niin finaalissa ollaan.
Se mikä nyt vituttaa on juuri tuo, kun katsoo jokaisen välieräjoukkueen taistelutahtoa, niin sitä ei tänä vuonna näkynyt Kalpaa vastaan oikeastaan ollenkaan meidän "tähtipelaajilla". Stransky, Kodytek ja Malek sekä meidän 4.kenttä Virtasen kanssa oli ainoat, jotka sitä näytti. Suomi toki myös, sillä varmaan pelasi aika kipeänä.
Sitä pitäisi kuitenkin ihan jokaisen näyttää. Sitä tahtoa ja tunnetta. Penkiltä kentälle ja toisinpäin.