Kopiointi ei ole sääntöjen mukaista, mutta pienen referaatin voin heittää.
Noora Takamäen kirjoittamassa jutussa kerrataan ensin Lepauksen pitkä tie Lusternaun ja Savonlinnan kautta liigapelaajaksi.
Sitten kerrotaan, että Lepaus haluaa pelata kiekolla mahdollisimman paljon ja hallita peliä. Kesänsä Lepaus vietti salilla Myrrän opastuksessa voimaharjoitteluun ja nopeuteen panostaen. Lepaus kertoo, että nykyisin tulee mietittyä enemmän loukkaantumisriskejä: "Tykkään pelata rullakiekkoa tosi paljon, mutta viime kaudella aloin miettiä, miten paljon hallaa tekee omalle jääkiekkouralle, jos siellä loukkaantuu." Varasuunnitelmaa Lepauksella ei kuitenkaan loukkaantumisen varalta ole, sillä hän ei ole koskaan ottanut jääkiekkoilusta paineita.
Lepaus ei tähyä ulkomaille, vaan aikoo pelata Liigassa vuosia.
Kiekkofilosofiaansa Lepaus kuvailee niin, että pelaajan pitää taistella omasta pelipaikasta ja olla itsekäs, muttei liian itsekäs: "Yksilöinä mennään, mutta joukkueena nähdään tulos."
Eipä siinä sitten kummempaa. Sen Lepaus paljastaa, että Sandell otti kuntoutuksen aikana harrastukseksi kitaransoiton.
Vähän kiinnostavampi on Ville Niemisen haastattelu. Hän on huolissaan siitä, kuinka pelaajien keskuudessa yhteisöllisyys, me-henki, ei enää ole pääasia. Yhteiskunta ja siinä sivussa jääkiekkokin ovat muuttuneet yksilövetoisempaan suuntaan: "Yksilöllä on tänä päivänä niin suuret ennakkokäsitykset siitä, miten hän jääkiekosta hyötyy."
Tämä kieltämättä näkyy näiden uuden sukupolven suomalaisten pelaajalahjakkuuksien ajattelutavassa.