Itse tulin pojan treeneistä jälkijunassa kun kello oli jo Suomen aikaa yhdeksän ja vaimo meni hölmönä lipsauttamaan, että hänen ja kahden kaverin Whatsappin ryhmä-chatissa joku HIFK-kannattaja päivittää jatkuvasti tilannetta. Tämän perusteella luulin että se on joku nollakuus, koska tietääkseni näiden kolmen kaveruksen kanaryhmässä ei jääkiekosta keskustella tasan ikinä yhtään, eli jotain spessua, kuten Hifkin maalijuhla, varmaan tapahtunut.
Jäi lopulta vähän epäselväksi miksi tämä tyyppi päivitteli sinne tulosta ekaa kertaa koko kaudella, mutta 2-2 se kuulemma silloin oli kun vaimo vahingossa asiasta puhui.
No kuitenkin, Hifkin 0-1-maali ei siis paljoa ihmetyttänyt ja lopussakin odotin sitä Hifkin tasoitusta koko ajan. Sikälikin ihan mukava tulos ja kyllä siinä rupesi sitä pronssiakin lopulta toivomaan ja jännittämään ihan kunnolla.
Kaikesta huolimatta, tämä oli oman kannattajaurani neljäs pronssi (1989, 2001, 2022 aiemmat) ja vaikka ihan hyvältä tuntuu, niin ei vedä vertoja millekään aiemmalle pronssille. Toki aikuisin silmin ei ehkä sitä 1989 pronssia niin olisi juhlinut, vaikka 10-3 Tappara murskattiin, kun tavoite oli silloin molemmilla Tamperelaisilla korkeammalla ja varsinkin 5. ottelussa finaalipaikan hävinnyttä Tapparaa ei hallitsevana triplamestarina kiinnostanut paskaakaan, Ilvestä kahden peräkkäisen kotiedulla hävityn välieräsarjan jälkeen sen verran enemmän, että leipoi murskanumerot tauluun. Lapsena olin kuitenkin ihan onnessani tuosta murskavoitosta. Ja nämä myöhemmät pronssit sitten tietenkin selviä tapauksia, eka konkurssin partaalla kaikkien odotusten vastainen ja viimekeväinen tietysti 21 vuoden tauon jälkeen.
Odotan, että mahdolliset pronssit tulevat laimenemaan jatkossa entisestään, koska Ilves on toivottavasti pysyvästi huipulla ja välieristä ulos jäämiset anomalioita.
Taas saatiin liuta uusia Ilves-mitalisteja pronssisin kirjaimin Ilves-historiaan ja osa tuplasi saldonsa. Kiitos kaudesta Ilves, ihan hyvin meni, mutta isointa karkkia ei vielä saatu. Toivotaan, että pian saadaan.