Vs: TO 6.10.16 | Ilves - HPK
HPK-peli kertoi aika paljon Ilveksen tämänhetkisestä pelillisestä tilasta. Vieraskiertueen jälkeen matsi hämeenlinnalaisia vastaan oli sellainen, jota kotijoukkueen olisi lähtökohtaisesti pitänyt dominoida alusta alkaen. Jos niin olisi käynyt, olisi ollut helppo tulkita Mikkelin esitys - yhdeksän laukausta kohti maalia - nerokkaaksi taktiseksi ratkaisuksi, jossa passiivisella pelillä riisuttiin pirteästi kauden aloittanut nousijajoukkue aseista. Kun nyt tiedämme, ettei Ilves kyennyt dominoimaan HPK:ta vastaan, esitys Jukureita vastaan näyttäytyykin siinä valossa, että Mestis-tason joukkuekin onnistui pistämään tupsukorvat todella ahtaalle.
Toki Ilveksen peli on mennyt eteenpäin, kuten tietenkin asiaan kuuluukin. Esimerkiksi karvauspeli ja keskialueen puolustuspeli toimivat huomattavasti paremmin kuin alkukaudesta. Janne Lahti käveli kerran läpi - kiitos Suomen kehnon luistelun ja voimattomuuden -, mutta muuten vierasjoukkue ei saanut aikaan ylivoimahyökkäyksiä. Toki nimen omaan nuorilla laitureilla Suomella ja Meskasella on vielä paljon parannettavaa; kaksikon sentteri Laakso toki tekee kovasti töitä puolustussuuntaan, mutta pelinluku ei ole koskaan ollut Laakson vahvimpia osa-alueita, minkä vuoksi hänellekin tulee arviointi- ja sijoittumisvirheitä ja sitä kautta paljon takaiskumaaleja ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin puolustavaksi keskushyökkääjäksi profiloitunut pelaaja.
Ylivoimapeli alkaa olla hyvässä kuosissa, kun pelataan yhdellä takamiehellä. Nähtäväksi toki jää, miten Sandellin poissaolo vaikuttaa jatkossa. Kahden miehen ylivoima tyrehtyi, kuten toisaalla kirjoitin, Meskasen puutteelliseen pelinlukuun.
Maalivahtipeli on edelleen kysymysmerkki. Antti Lehtonen ei ilmeisesti kykene pelaamaan kovin montaa peliä peräkkäin korkealla tasolla. Hannu Toivonen on aloittanut hyvin, mutta HPK:ta vastaan lipsahti taas pari kaukaa tullutta vetoa sisään. Muuten Toivonen peitti hyvin laukauksia ja loi rauhallisuudellaan selvästi itseluottamusta puolustajiin. Pärjätäkseen Ilves vaatii kuitenkin tasaisempia suorituksia veskareiltaan.
Suurimmat ongelmat liittyvät hyökkäyspeliin. Pelifilosofisestihan muutos Tuokkolan aikaan on suurempi kuin miltä kentällä näyttää. Siinä, missä Tuokkolan tiimi lähti aina pelaamaan omaa peliään vastustajasta riippumatta, Kiven joukkueet ovat pyrkineet pelaamaan monipuolisesti pelitilanteen mukaan. Tämä asettaa pelaajille tietenkin paljon suurempia haasteita niin hyökkäys- kuin puolustuspelissäkin verrattuna Tuokkolan systeemeihin. Kun tilanteisiin pitäisi reagoida nopeasti yksilötasolla, mutta samalla pitää viisikko tiiviinä ja oikea-aikaisesti liikkuvana, ei ole ihme, jos pelaajat eivät aina huomaa, mitä toinen on tekemässä.
Kivi haluaa, että Ilves on ennen kaikkea hyvin luisteleva joukkue. Luisteluvoima onkin ehdoton edellytys, kun pyritään nopeaan reagointikiekkoon. Paha vain, että Ilveksen materiaali ei tässä suhteessa eroa mitenkään edukseen muista Liigan joukkueista, jotka nekin haluavat nykytrendin mukaisesti olla hyvin luistelevia. Erityisen ongelmalliselta vaikuttaa se, että niin puolustajat kuin keskushyökkääjätkin ovat melko verkkaisia, osin jopa hitaita. Kiven Ilves pyrkii nopeasti ylöspäin, vaikkei koko viisikko vielä olisikaan valmiina. HPK-pelissä keskushyökkääjistä Sointu haki kiekkoa kaikkein alempaa, mutta hänenkin ensimmäinen syöttönsä suuntautui kovin kaukana keskiviivan tuntumassa olevalle laiturille. Tällainen hyökkäys merkitsi sitä, että rintamahyökkäyksistä oli turha haaveilla. Myöskään puolustajat eivät ehtineet mukaan, kaikkein vähiten ne kaksi, joilla olisi hyökkäyspeliin eniten annettavaa eli Aalto ja Laatikainen. Ihannetilanne nykyjääkiekossa olisi tietenkin se, että edettäisiin hyvin tiiviinä pakettina niin, että ketju luo rintamahyökkäyksen ja paineettoman puolen pakki nousisi voimakkaasti mukaan, parhaassa tapauksessa jopa neljäntenä hyökkääjänä. Tämän päivän Ilves voi vain haaveilla sellaisesta tilanteesta.
Ottaen huomioon Ilveksen puolustaja- ja sentteritilanteen herää väistämättä kysymys, pitäisikö takkuturkkien pelata enemmän viivelähdöillä. Tämän kauden Ilveksellä on kuitenkin puolustajia, joilla on kokemusta, peliälyä ja malttia antaa lyhyitä, peliä edistäviä syöttöjä. Silloin joukkue saattaisi saada paremmin aikaan täsmällisesti porrastettuja rintamahyökkäyksiä. Lisäksi yksilöiden reagoiminen pelitilanteisiin olisi helpomaa, kun viisikon pelaamisella olisi selkeämpi rakenne. Vaatimattomammallakin yksilötaidolla varustetut hyökkääjät pystyvät etenemään lyhyin syötöin, mutta alivoimaisena hyökkääminen ja pitkien syöttöjen vastaanottaminen vaatii paljon enemmän taitoa.
Alivoimapeli on ollut koko kauden käsittämättömän huonoa. On jo todella huolestuttavaa, jos Laaksonkin kaltainen pelaaja sijoittuu täysin päin honkia. Aivan kuin Ilves lähtisi pelaamaan alivoimaa kokonaan fiilispohjalta, vaikka kaikista nykyjääkiekon osa-alueista juuri av on se, jota pelataan kaikkein vähiten tunteella ja eniten tieteellä. HPK-pelissä kaiken huppu oli Miiko Hintzin käsittämätön haahuilu: näytti siltä kuin pojalla ei olisi ollut pienintäkään käsitystä siitä, miten alivoimaa pitää pelata, miten pitäisi sijoittua, miten paineistaa vastustajaa ja miten reagoida neliön liikkeisiin.
