Tien päällä on aikaa naputella, joten viimeistellääs päivän mielenterveystrilogia eksymällä Odenin ja Lindgrenin lisäks vielä Mesen ketjuunkin. Meskasen erityisvoimana pidetään luonnollisesti hyvää laukausta, mutta harvoin tullaan ehkä ajatelleeksi haastatteluista välittyvän luonnonlapsen mahtavan asenteen muodostavan leijonanosan tyypin onnistumisista.
Sälli ei paljon ressaa. Ja väitän, että siinä on yksi tekijä minkä takia Mese on tehnyt tulosta junnuissa, Liigassa, AHL:ssä, runkosarjassa, pudotuspeleissä - seurasta riippumatta. Nyt on useampana keväänä nähty, kun osa joukkueesta menee tosipeleissä kipsiin. Kunhan Meskanen saa liikkeen kuntoon, hänen pelihuumorillaan tuskin tarvitsee pelätä samaa. Tällaiset tyypit ovat parhaimmillaan niitä tarvittavia ÄKS FAKTOREITA, jotka heittää vertauskuvallisesti sen ilmaveivin välierissä vastustajan häkkiin kun kukaan ei sellaista odota.
Viime pelejä kun katselee, niin on tietysti aivan helvetin pitkä matka nykyisestä tuskaisesta menosta maalailemaani romantisoituun kevään ratkaisurooliin. Olin paikan päällä nakkikattilassa kun Mese painoi uransa toisessa liigamatsissa kypärätempun ja mulla on lapsenomaista uskoa, että hänen poikkeukselliselle erityislahjalle tulee käyttöä myös tulevana mestaruuskeväänä.
