Ilves on rakentanut organisaatiotaan vahvasti sisäisten suhteiden ja tuttavuuksien ympärille. Tämä näkyy erityisesti siinä, että liigajoukkueesta junioripuolelle asti samoja/samanmielisiä ihmisiä kierrätetään tehtävästä toiseen. Valmentajat, scoutit ja muu johto tuntevat toisensa hyvin, mikä voi parhaimmillaan tuoda jatkuvuutta, mutta pahimmillaan synnyttää suljetun piirin kulttuurin.
Kritiikkiä on herättää erityisesti se, että organisaatiossa samanmielisyys näyttää menevän avoimen kilpailun ja uusien ajatusten edelle. Kun valmennus ja scouting toimivat liian tiiviinä “kaveriverkostona”, riskinä on, että pelaajia arvioidaan ennakkoluulojen eikä todellisen potentiaalin perusteella. Tämä on mielestäni johtanut siihen, että lupaavia nuoria pelaajia on menetetty muihin seuroihin, joissa heidän kehitykselleen on nähty enemmän mahdollisuuksia(Rautiainen).
Useiden junioripelaajien ympärillä on puhuttu myös negatiivisesta ilmapiiristä. Kun scoutit ja valmentajat keskustelevat jatkuvasti keskenään samoista pelaajista ja näkemykset alkavat ruokkia toisiaan, syntyy negatiivinen kierre. Yhden ihmisen kriittinen arvio muuttuu helposti koko organisaation näkemykseksi, jolloin nuoren pelaajan on vaikea päästä irti leimasta tai saada uutta mahdollisuutta näyttää osaamistaan.
Tällaisessa ympäristössä suurin häviäjä on usein pelaajakehitys. Nuoret lupaukset tarvitsevat avoimuutta, rehellistä kilpailua ja erilaisia näkemyksiä ympärilleen. Jos organisaation sisällä pyörii liian pieni piiri samoja ihmisiä ja ajatuksia, kehitys voi pysähtyä — sekä pelaajilla että koko seuralla.
Monet toivookin, että organisaatio uskaltaisi tulevaisuudessa avata toimintakulttuuriaan enemmän ulkopuolisille näkemyksille, tuoda uusia valmentajia ja rakentaa ympäristön, jossa pelaajien potentiaali nähdään aidosti eikä vanhojen suhteiden tai mielikuvien kautta.
