Vertaa Tapparan hankintoja tälle kaudelle Ilveksen vastaaviin. Miten noin samoilla resursseilla operoiva Ilves voi hävitä 100-0 kamppailun pelaajista. Pelkästään Björkqvistissä, Nättisessä, Najmanin ja Pavlatissa on niin kamalat hillot kiinni ettei henkeä saa. Miten voi olla, että naapuri onnistuu haalimaan nuo EHT-kundit liigan sisältä ja Ilves joutuu ottamaan loukkaantuneita, urallaan vahvasti laskusuunnassa olevia ja kaiken päälle nämä varmasti isolla rahalla hankitut täysin sivurooliin jääneet Tsekit.
Pelaajan kannalta on aina miellyttävämpää hypätä valmiiseen menestysjunaan kuin lähteä itse sitä rakentamaan. Siinä on kova neuvotteluvaltti Tapparalle. Vaikka Mattilasta oltaisiin se 50 000 enemmän lyöty pöytään, olisi se voinut silti Tapparaan päätyä. Björkqvist oli hankintana aika outo, muuten en usko että olisi naapurissakaan verkkareita revitty jos sinne olisi päätynyt hyvillä tehoilla kotimaassaan operoinut Najman, kovemmissa liigoissa vetänyt Nättinen ja EHT:lla loistanut Pavlat.
Nyt mitataan ripaa ja hallitusta.
Nimenomaan. Tosin en usko että Seppä ja Ripa nyt niin urpoja on että soittaa Tillulle ja sanoo: "Kuuleppas Tillu, tilanne on nyt se että foorumilla vaaditaan sulle nyt sellaisella voimalla potkuja että meillä ei oo nyt tässä tilanteessa vaihtoehtoja. Pakkaa kamas! On tää kamala tilanne meillekin mutta kyllähän meidän pitää noille foorumin nimettömille paremmintietäjille mieliksi olla."
Samaan aikaan joka kauden jälkeen joukkueen urheilullinen pupellus kaadetaan valmentajan päälle. Niemelän kohdalla näin ei sitten muuten tehdä. Kyllä vahva hyväveliverkosto tuoksuu yläkerrassa. Joka kauden jälkeen todetaan, että vika oli siinä kaverissa, joka jätti organisaation, muut teki erinomaista duunia. Kuinka paljon toiminta on sitten kehittynyt tällä metodilla, sitä voidaan kaikki nyt ihailla tuolla jäällä. Pitkäjänteisyyttä.
Tosin Niemelä itsekin totesi että tietää kyllä tilanteen. Voitot on aina joukkueen voittoja ja tappiot pitää valmentajan ottaa nimiinsä. Tämän organisaation lähihistoriassa tulee oikeastaan kaksi tapausta mieleen kun on vaihtamalla parantunut: omistajanvaihdos ja Kiven vaihto Myrrään. Muutos on aina mahdollisuus parempaan, ei sen tae.
Organisaatio on aina niin vahva kuin sen heikoin lenkki, ja joku on valitettavasti nyt aina kolmena keväänä pettänyt. Pelicans- sarjassa tosin tein sen oivalluksen kuinka vahvana heidän pelaamisensa pysyi tilanteesta riippumatta, että siellä oli selvästi selkäytimeen taottu että pelaamisesta ei muuteta mitään, oltiin sitten voitolla eli tappiolla. Silloin ymmärsin että noinhan meidänkin pitää pelata jos joskus halutaan kannusta tapella eikä tuijottaa liikaa yksittäisiä pelaajia tai jonkun pelin tulosta. Senkin tajusin että tuollainen varmuus ei tule luonnostaan tai kivuttomasti, vaan se vaatii aikaa. Sitä tässä pitkäjänteisyydellä haetaan.
Aikanaan kun Myrrän vaihtoa Pennaseen ja siitä seurannutta huonoa jaksoa kommentoin, minulle vastattiin että olet sinä aika urpo, ei näillä syksyn peleillä ole MITÄÄN merkitystä. Onkohan ne samat tyypit nyt painamassa paniikkinappulaa?
