Fogetti
Vakiokokoonpanossa
- Viestejä
- 135
En ainakaan löytänyt vastaavanlaista ketjua, kun mieleeni juolahti peli nuoruudesta, josta ajattelin jakaa muutaman sanasen. Huomaa asian olevan jopa jokseenkin arkaluontonen, koska tässä alko ihan jännittämään. Oli miten oli, olis myös mielenkiintoista kuulla muilta vastaavanlaisia tarinoita. Mikä on just sun ikimuistoisimpia Ilves kokemuksia? Ehkä joku videokin asiaan liittyen?
Olin paikanpäällä katsomassa erästä Ilves-Kärpät kohtaamista Hakametsässä vuonna 2004-2005 (josta lopussa myös youtube video) parin kaverin kanssa ja taisi olla ensimmäinen kerta, kun ulkoilutin ylpeänä ensimmäistä Ilveksen fanipaitaani. Paidan koon puolesta lähestulkoon hukuin paidan sisälle, mutta sillä ei ollut merkitystä. Selässä luki #41 Helminen.
Edelleen, kun mietin tuota peliä niin nousee ihokarvat pystyyn. Puhumattakaan kokonaisuudessaan meidän joukkueesta vuonna 2004. Olen sitä mieltä, että se oli ainakin omalla elinkaarellani ylivoimaisesti kovin Ilves nippu, mutta silti meillä ei riittänyt mestaruuteen. Silloin myös opin varmasti ensimmäisen kerran tulosurheilun karun totuuden ja kuinka mielettömän pettymyksen kautta voi silti olla tosi ylpee jengistä. Kausi jätti pikkupoikaan valtavan jäljen niin hyvässä kuin pahassa. Päällimmäisenä kuitenkin karvas maku suuhun vielä pitkiks ajoiks, koska sen jälkeen ei ollu oikeastaan kokenu mitään vastaavaa vaikka ei silloin edes mitään voitettu. Usko on silti aina ollut kova, mutta loppujen lopuks aina saanut jäädä nuolemaan näppejään. Samalla joutunu väkisinkin seuraamaan vierestä naapurin menestystä. Oikeastaan vasta viime vuosina unelma siitä, että Ilves olis oikeasti vakavasti otettava organisaatio ja alkais pärjäämään on nostanut päätään.
Käänteen tekevää oli varmasti vuosi 2017. Aloin tosissani elättelemään toivoa vakavasti otettavasta jengistä, kun saatiin Vincent Manngard pois kuvioista. En voinu olla fantasioimatta, että olisko nyt vihdoin Ilveksen uuden tulemisen aika? Ehkä nyt on lupa alkaa odottamaan enemmän? Silti hieman epäröiden... Mutta toivoa, sitä oli aidosti eniten pitkään aikaan mitä osasin ainakaan muistaa. Siitä se sitten lähtikin nousuun tää meidän rakas seura. Ja nyt hyvät kanssalukijat ollaan oltu tovin siinä pisteessä, mitä ollaan niin kauan saatu odottaa. Vakavasti otettava organisaatio.
- Jotkut muakin kauemmin, nimimerkillä 1994 syntynyt.
Mennään kuitenkin vielä tuohon peliin, joka vie meidät vuoteen 2004-2005. Olin seisomakatsomossa "nykyisellään osasto 41" takana huutamassa sydämmeni kyllyydestä Ilvestä voittoon. Tähän päivään saakka on vain ollut märkä päiväuni kokea jotain vastaavanlaista, mitä erityisesti tuo pelipäivä ja nippu koko kauden otannalla sai meikäläisessä tuntemaan.
Kiitos, että jaksoit lukea. Nauttikaa videosta näillä saatetekstein.
ps. Itseasiassa toissa kaudella Petri Kontiola onnistui saamaan samoja pitkään piilossa olevia tuntemuksia esiin ja sattumoisin sekin peli oli kärppiä vastaan..
Tiedätte varmasti mistä pelistä ja maalista on kyse.
Olin paikanpäällä katsomassa erästä Ilves-Kärpät kohtaamista Hakametsässä vuonna 2004-2005 (josta lopussa myös youtube video) parin kaverin kanssa ja taisi olla ensimmäinen kerta, kun ulkoilutin ylpeänä ensimmäistä Ilveksen fanipaitaani. Paidan koon puolesta lähestulkoon hukuin paidan sisälle, mutta sillä ei ollut merkitystä. Selässä luki #41 Helminen.
Edelleen, kun mietin tuota peliä niin nousee ihokarvat pystyyn. Puhumattakaan kokonaisuudessaan meidän joukkueesta vuonna 2004. Olen sitä mieltä, että se oli ainakin omalla elinkaarellani ylivoimaisesti kovin Ilves nippu, mutta silti meillä ei riittänyt mestaruuteen. Silloin myös opin varmasti ensimmäisen kerran tulosurheilun karun totuuden ja kuinka mielettömän pettymyksen kautta voi silti olla tosi ylpee jengistä. Kausi jätti pikkupoikaan valtavan jäljen niin hyvässä kuin pahassa. Päällimmäisenä kuitenkin karvas maku suuhun vielä pitkiks ajoiks, koska sen jälkeen ei ollu oikeastaan kokenu mitään vastaavaa vaikka ei silloin edes mitään voitettu. Usko on silti aina ollut kova, mutta loppujen lopuks aina saanut jäädä nuolemaan näppejään. Samalla joutunu väkisinkin seuraamaan vierestä naapurin menestystä. Oikeastaan vasta viime vuosina unelma siitä, että Ilves olis oikeasti vakavasti otettava organisaatio ja alkais pärjäämään on nostanut päätään.
Käänteen tekevää oli varmasti vuosi 2017. Aloin tosissani elättelemään toivoa vakavasti otettavasta jengistä, kun saatiin Vincent Manngard pois kuvioista. En voinu olla fantasioimatta, että olisko nyt vihdoin Ilveksen uuden tulemisen aika? Ehkä nyt on lupa alkaa odottamaan enemmän? Silti hieman epäröiden... Mutta toivoa, sitä oli aidosti eniten pitkään aikaan mitä osasin ainakaan muistaa. Siitä se sitten lähtikin nousuun tää meidän rakas seura. Ja nyt hyvät kanssalukijat ollaan oltu tovin siinä pisteessä, mitä ollaan niin kauan saatu odottaa. Vakavasti otettava organisaatio.
- Jotkut muakin kauemmin, nimimerkillä 1994 syntynyt.
Mennään kuitenkin vielä tuohon peliin, joka vie meidät vuoteen 2004-2005. Olin seisomakatsomossa "nykyisellään osasto 41" takana huutamassa sydämmeni kyllyydestä Ilvestä voittoon. Tähän päivään saakka on vain ollut märkä päiväuni kokea jotain vastaavanlaista, mitä erityisesti tuo pelipäivä ja nippu koko kauden otannalla sai meikäläisessä tuntemaan.
Kiitos, että jaksoit lukea. Nauttikaa videosta näillä saatetekstein.
ps. Itseasiassa toissa kaudella Petri Kontiola onnistui saamaan samoja pitkään piilossa olevia tuntemuksia esiin ja sattumoisin sekin peli oli kärppiä vastaan..
Tiedätte varmasti mistä pelistä ja maalista on kyse.
Viimeksi muokattu:
