Tapparassa on kyllä ollut aika paljon liikennettä, mutta kun kuuntelee hallipuheita ja siirtojen ajankohtia, niin vaikuttaa siltä, että hommaa tehdään aika suunnitelmallisesti. Etenkin nuoremmissa ikäluokissa ja yhteistyöseurojen kanssa. Tai oikeastaan ei kalastella vaan seurataan pelaajia ja heidän olosuhteitaan kasvattajaseurassa. Samalla viestitään sinne, että pelaaja on tutkassa ja ei ole kiire isolle kirkolle.
Esimerkiksi HC Nokian kanssa niillä on ollut jo muutaman vuoden ajan diili, jossa on sovittu, että pelaajasiirrot tapahtuu vasta siinä vaiheessa, kun aletaan pelaamaan SM-mitaleista – eli U16-vaiheessa. Tämä järjestely mahdollistaa sen, että yläasteikäiset voi käydä koulua rauhassa, kun treenit on kotihallissa eikä tarvi rampata pitkin Tamperetta. Toki se on pakottanut Nokian panostamaan omaan toimintaan, ettei pelaajia lähde pois sen takia, että toiminnan laatu ei riitä. Ja siltä se näyttääkin, treenisaliin ja valmennukseen on ainakin panostettu. Ja pienemmässä seurassa on helpompi antaa lupaaville junnuille vastuuta isommissa rooleissa. Ei ole heti katsomon vanhempien osasto raatelemassa valmennuspäällikköä, että miksi näin tapahtuu.
Tän soppariketjun esimerkkejä on mm. Maxim Korpimäki (2004, nyt Kärpissä), Oiva Keskinen (2004), Patrik Juhola (meni Ässiin), Timi Teuho-Markkola (2005), Joonas Rajala (2007), Roni Teuho-Markkola (2007), Aleksi Leinonen (2009), Tomas Koivu (2009). Ja varmasti muitakin, jotka ei nyt tuu mieleen.
Kun homma tehdään fiksusti eikä liian aikaisin, niin pelaajat pysyy paremmin mukana. Siirtymisiä alkaa tulla vasta sitten, kun aletaan puhua oikeista sopimuksista. Silloin haetaan pelipaikkaa ehkä vähän heikommasta jengistä, jos sieltä saa isompaa roolia ja sen pahvin kylkeen.