Myrrä saa näistä tappioista ottaa paljon omaan piikkiinsä. Kun voittoja tuli, hän antoi kurittomuuden kasvaa. Ja lopulta se kasvoi liian suureksi.
Kurittomuus näkyy tällä hetkellä pelissä niin monella tasolla, ettei oikein edes tiedä mistä listauksen aloittaisi.
Tärkeimpänä lienee PAPP ja etenkin oman maalin edessä hääriminen. Esimerkiksi SaiPan kolmannessa maalissa Ilves-pakki oli näennäisesti paikalla, mutta niin sai Kaksonen rauhassa ohjata kiekon tyhjään maaliin. Vastaavia tilanteita tuli Lappeenrannassa lähes solkenaan. Oman maalin edessä ei voi olla vastustajalla hetkenkään rauhaa.
Seuraava asia on sitten huolellisuus kiekolla. Ilveksen kiekollinen pelaaminen on suorastaan tuskastuttavaa seurattavaa huonolaatuisine syöttöineen, ylimielisine neppailuineen, toivottomine harhautusyriryksineen, alivoimaisena umpikujaan pusekemisineen ja väärinajoitetuine päätykiekkoineen. Nuo väärät kiekolliset ratkaisut toistavat itseään omassa päässä, keskialueella sekä hyökkäysalueella.
Hyvänä kolmosena on asenne kaksinkamppailuissa: takamatkalta ei lähdetä polkemaan vastustajaa hampaat irvessä kiinni, vaan kuvitellaan pelikaverin hoitavan 1-1 -tilanteen, taklauksia ei jaeta edes silloin, kun se ei hidastaisi omaa peliä suhteessa vastustajaan, irtokiekoista ei kamppailla tosissaan, vaan laskelmoidaan, että otetaan se kiekko mieluummin riiston kautta takaisin - joskaan siihen riistoon ei sitten lähdetäkään sata lasissa. Lisäksi kiekollista pelikaveria ei auteta, vaan kiekolliselta pelaajalta puuttuu tuki. Tämäkin vaikuttaisi johtuvan siitä, että mieluummin tyydytään odottelemaan etäämmällä kiekollisen pelikaverin syöttöä. Siellä paineettomalla puolella on kuitenkin niin paljon helpompaa ja sieltä on sitten mukava pistaa Urheiluruutu-maali tai namusyöttö takatolpalle, kun on aikaa ja tilaa.
Nyt olisi Myrrän ja kumppaneiden syytä muistutella, että jääkiekossa palkinto tulee vasta työnteon seurauksena - kuten millä tahansa muullakin elämän osa-alueella.