Ilveksen pelitavasta on vaikea sanoa mitään varmaa, koska ei tiedä, mihin Ilves-valmennus pyrkii.
Ensin arvelin, että Myrrä pyrkii korjaamaan kurssia palaamalla perusasioiden ääreen; ennen kaikkea painottamaan puolustuspeliä ja yksittäisten pelaajien henkilökohtaista vastuuta. Tästä ei kuitenkaan ole näkynyt merkkejä.
Sitten arvelin, että jatkossa pyritään tunnistamaan paremmin tilanteet, milloin voidaan lähteä nopeasti ylös ja milloin taas kannattaa pelata hitaammiin. No, viime aikoina Ilvekseltä ei ole nähty kovinkaan paljon nopeita hyökkäyksiä, siis sellaisia, joissa neljä pelaajaa singahtaa ylös neljältä kaistalta heti, kun joukkue saa kiekon haltuun omalla alueella. On kuitenkin vaikea sanoa, onko tämä varsinainen pelitavallinen päätös, vai johtuuko se yksinkertaisesti siitä, ettei joukkue saa aikaan sellaisia nopeita hyökkäyksiä, vaikka niihin pyrittäisiinkin. Ilveksen puolustuksessa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi kiekollista taitoa, jotta pakki saisi kiekon ensin jalalla paineen alta pois ja sen jälkeen pystyisi antamaan nopean ja tarkan pitkän syötön.
Sivumennen sanoen: nykyään Liigassa nähdään aika vähän viivelähtöjä juuri siksi, että pääsääntöisesti kaikki joukkueet paineistavat ylhäältä. On kuitenkin eroa siinä, millä tavalla paineen alta tullaan pois. Meidän peli, jossa on selkeät rakenteet ja toimintamallit, tarjoaa siihen paremmat keinot kuin pystysuunnan jääkiekko, jossa kiekollinen pelaaja määrää muiden pelaajien liikkeet.
Parhaat tilanteet Ilves saa luotua keskialueen ja hyökkäysalueen kiekonriistoista, mutta sama pätee kaikkiin liigajoukkueisiin.
Toisaalta Ilveksen pelissä ei juurikaan näy Meidän pelin elementtejä.
Itse asiassa tupsukorvilta puuttuu kokonaan sellainen pelitavallinen identiteetti, johon pelaajat voisivat tukeutua. Viisikkopelissä ei ole rakennetta, raameja, toisteisuutta, rytmiä eikä valmiita ratkaisumalleja.
Jopa Sportilla on oma pelitavallinen identiteettinsä: oman alueen puolustuspeli perustuu miesvartiointiin ja hyökkäyspeli kaksinkamppailuihin laitojen lähellä. Mutta se on kuitenkin selkeä oma pelitapa, joka sopii taidollisesti rajalliselle miehistölle.
Ilveksen nykyinen pelitavallinen sekamelska johtuu siis joko siitä, että yritetään yhä pelata pystysuunnan lätkää, muttei kyetä sitä toteuttamaan, tai sitten on yritetty palata Meidän peliin, mutta korjausliike on, kuten odotettua näin nopealla aikataululla, pahasti vaiheessa. Tai sitten on yritetty yhdistellä elementtejä näistä kahdesta tyylistä.
Koheltaminen oman alueen puolustuspelissä (yritetään saada peliväline mahdollisimman nopeasti omalle joukkueelle, jotta päästään tuoreilla jaloilla hyökkäämään) ja tuo epäjärjestelmällinen karvaaminen kielivät siitä, että yritetään yhä pitää kiinni pystysuunnan kiekosta.
Kyseenalaistin pystysuunnan kiekon jo ennen runkosarjan alkua ja arvostelin sitä myös syksyn voittoputken aikana. Liigassa ei yksinkertaisesti ole varaa antaa näin merkittävää tasoitusta kaikkein tärkeimmässä asiassa. Se, mikä toimii Pohjois-Amerikassa, jossa kaikki pelaavat samalla tavalla pienessä kaukalossa, ei toimi isossa eurooppalaisessa kaukalossa eikä varsinkaan Liigassa, jossa valmennuksellinen ja taktinen osaaminen on maailman parasta.
Ilvekselle on käynyt juuri niin kuin ei ollut tarkoitus käydä. Tätä Ilveksen toimintatapaa, jossa operatiivinen johto kokoaa joukkueen, on perusteltu juuri sillä, että seuralla on oma pelifilosofia ja pelitapa, jotka eivät muutu, vaikka valmentaja vaihtuisikin.
Nyt on kuitenkin käynyt niin, että kun materiaali ei sovi halutun pelitavan toteuttamiseen, joukkueen pelaaminen on täydellistä sekasotkua. Itse asiassa Ilveksen tapa koota joukkue vaatisi juuri tuollaista RD-maista pragmaattista ja opportunistista lähestymistapaa: valmentaja katsoo, millaisen pakan saa käsiinsä ja rakentaa sitten sille parhaiten sopivan pelitavan.
Ilveksen toimintamallia on puolusteltu myös sillä, että kun valmentajat eivät kokoa joukkuetta, heillä ei ole omia suosikkipelaajia. Lienee kuitenkin itsestään selvää, että koirankoppiin joutuminen on sitä todennäköisempää, mitä enemmän valmentaja saa käyttöönsä sellaisia pelaajia, joita ei ole halunnut. Itse valitsemilleen pelaajille valmentaja on varmasti valmiimpi antamaan enemmän tilaisuuksia osoittaa kykynsä.
Ilveksen pelitapa selittynee osaksi Koskelan NHL-taustalla, mutta vieläkin enemmän seuran pelaajastrategialla: ajatellaan, että pelaamalla pystysuunnan "raikasta" lätkää on helpompi houkutella nuoria talentteja, jotka jo täällä haluavat totutella pohjoisamerikkalaiseen pelityyliin.
Vaikken olekaan yhtään vakuuttunut Myrrän taidoista, on vaikea nähdä, miten Jalo ja Koskela voisivat antaa hänelle potkut ilman, että he itsekin jättäisivät paikkansa, sillä valmennuksen kädet ovat kuitenkin aika sidotut.