Monesti kuullut tuon sanan peli-identiteetti. Tuolla aikaisemmassa tekstissäni yritin miettiä, että mikä se on.
Ehtiskö joku avaamaan mitä se käytännössä tarkoittaa.
Kiitos
En väitä olevani mikään asiantuntija, mutta koitan raapia ihan omin ajatuksin, että mitä peli-identiteetti itselleni tarkoittaa, tai miten sen miellän.
Ilvesläinen kiekkoyleisö tietää sloganit "Veijareita & Virtuooseja" ja "Taitokiekkoa vuodesta 1931", nämähän ovat vain hienoja lauseita mainoskuvissa, mutta sisältävät mielestäni hieman sitä Ilvesläisyyttä mitä kaukalossa halutaan nähdä. Vauhtia, juonikkuutta, oveluutta. Ilvesläisiä legendoja myös hehkutetaan aina, eikä suotta, vaikka osa onkin sellaisia, etten nähnyt pelaavan, mutta kuulopuheiden perusteella olivat ylikylän miehiä kaukalossa.
Ilvekselle tyypillistä (osin pakon sanelemana) on ollut nuoret eturivin pelaajat, jotka ovat kasvaneet isoihin saappaisiin. Nämä pelaajat ovat mielestäni edustaneet sitä vauhtia ja veijarimeininkiä. Ilvesläinen kiekko on ison yleisön silmiin viihdyttävää,
hyökkäysvoittoista peliä, joissa sattuu ja tapahtuu. Eikä ehkä niin laskelmoivaa, "kurinalaista" ja toisteista. Tästä hyvänä esimerkkinä Myrrän aikana kaudella 21-22 kun Ilves teki eniten maaleja, mutta myös päästi kärkijoukkueista aivan ylivoimaisesti eniten maaleja (191-168), verrokkina naapuri (188-120).
Noista peleistä harvemmin kukaan lähti pois sanoen, että olipa tylsä ottelu. Se on eräänlainen Ilves-identiteetti ainakin itselleni, että kentällä sattuu, tapahtuu ja sattumalla on oma sijansa. Tuomas Tuokkola -Karri Kivi mielestäni aloitti tätä putkea, vaikka olivat enemmän "Meidän pelin" miehiä, mutta jos noita pelitapoja vertasi vaikka naapuriin, oli pelissä iso ero hyökkäysvoittoiseen suuntaan, mikä varmasti meidän nuoria pelaajia isosti kehittikin ja vei eteenpäin. Pelissä oli vauhtia ja luistelua, mutta kuitenkin raameja myös puolustussuuntaan.
Pitää nyt myös toki muistaa, että melkoinen kasa valmentajia ja pelaajia tässä on vuosien saatossa nähty ja valmentajat aina tuovat oman mausteensa kehiin, mutta se Ilvesläinen identiteetti pitäisi
urheilujohdon myötä säilyä silti kentällä.
Taito, pelisilmä, juonikkuus.
Listaan tähän alle vielä pelaajia jotka itselleni edustavat Ilvesläistä peli-identiteettiä, jos se helpottaa hahmottamaan, että mitä tarkoitan. Enemmän Ilveksestä on näitä juonikkaita hyökkääjiä noussut, kuin vaikka tasaisia rymistelijöitä.
Jesse Niinimäki | Otto Koivula | Toni Rajala | Michael Keränen | Sami Sandell | Vojtech Polak | Roope Hintz|
Teemu Rautiainen | Ville Meskanen | Eemeli Suomi | Teemu Lepaus | Arttu Ruotsalainen | Joona Ikonen | Joose Antonen | Oskari Laaksonen | Juuso Välimäki | Matias Maccelli | Les Lancaster| Raimo Helminen |
Muitakin voisin tietysti mainita, mutta tästä saanee kiinni siitä, mitä tarkoitan, kaikkia yhdistää juonikkuus ja taitokiekko, rohkeus pelata kiekolla.
Laajemmin jos peli-identiteettiä ajatellaan, niin naapuria varmasti se Trap-pelaaminen on leimannut pitkään, sitä tosin pelaa kaikki. Ilveskin aiemmin ja varmasti myös jatkossa. Sille on paikkansa. Identiteetistä jos puhutaan niin Tapparassa on pitkä pohja kiekkokontrolli -pelaamiseen, Rautakorpi-Tapola -parivaljakon ajan ollut. Pelaamisessa on näkynyt vahvasti toisteisuus, tietyt raamit ja kurinalaisuus. Mihin viittasi myös laittamani lukemat maalimääristä omiin. Tuo on se heidän identiteetti, siihen päälle "kova työnteko ja kulttuuri voittamisesta". Naapurin pelejä usein kuvailtiinkin "tylsäksi, mutta voittavaksi". Nyt ovat rakentamassa ja tekemässä uutta peli-identiteettiä. Tosin pitää sanoa, että Tapola muokkasi kyllä pelitapaa ja identiteettiä aktiivisempaan suuntaan aika selvästi jo omana aikanaan. Mutta runkopelaajat olivat pitkään samat naapurissa, he olivat tottuneet pelaamaan sitä Rautakorpi-Tapolan lätkää. Osa tuli myös kierrokseltaan takaisin ja peli oli suht samaa.
Muita tunnistettavia, ovat ehkä Kalpan kova luistelumäärä, työnteko, sekä Ässien "revi, raasta, runno" - meininki, jota myös pelaajat tukevat, eli peli-identiteettiin koitetaan hankkia "rymisteleviä" pelaajia, kärjistetysti. IFK oli joskus se "iso paha" "edari" "brändikiekko", siitä ei ole enää mitään jäljellä. Joskus Nordiksella oli kova syke, mutta ei enää. Kärpät myös pitkään Marjamäki-Manner -kaksikon myötä edustivat sitä kiekkokontrollilätkää, jota Manner sitten aktivoitti, mutta identiteettiä jos miettii niin Oulussa on aina ollut iso määrä omia kasvatteja ja se on ollut myös mielestäni osa
identiteettiä.
Summasummarum; Itselleni peli-identiteetti ja pelitapa, eivät ole ihan täysin sama asia, mutta kulkevat isosti käsi kädessä. Pelaajiston pitää sopia molempiin "muotteihin". Valmentajat toki tuovat omat vivahteensa aina ja muokkaavat peliä oman maun suuntaisesti, mutta urheilujohdon mielestäni pitäisi näissä keskusteluissa olla mukana vaalimassa sitä Ilvesläisyyttä, ellei aleta rakentaa jotain ihan uutta. Alkuperäiseen viestiin, jossa puhuttiin valmentajavaihdoksista ja muista niin tähän viittasinkin, että nyt se pakka räjäytettiin
käytännössä yhden kauden takia ihan uusiksi. Tuokkola-Kivi-Myrrä oli tietyllä tapaa jatkumoa, joka rikottiin. Tästä annan myös kritiikin siinä mielessä johdolle, mutta jälkikäteen tämä tietysti on helppoa.
Runkosarjassa toki voitettiinkin paljon pelejä ja rikottiin ennätyksiä osin, mutta peli-identiteetti ei ollut Ilvesläistä kiekkoa. Pennasella on oma sapluunansa ja kuten Jalo sanoi, haluttiin voittaa pelejä, sitähän runkosarjassa tehtiinkin. Olisiko kuitenkin tuolla pelaajarungolla ollut helpompi jatkaa sitä MyrräPendo -hybridiä myös viime kausi? Kuka tietää. Mutta se on selvä että iso vaikutus oli pelitavan vaihdoksella näihin meidän pelaajiin, jotka osa ovat sieltä jopa Kiven ajoilta ollut mukana, mutta Myrrän ajoilta varsinkin. Tässä viittaan nyt taas siihen, että naapurissa se peli-identiteetti oli pitkään sama ja sitä ei lähdetty musertamaan yhden kauden takia, vaan nyt rakentavat uutta pitkäjänteisesti, totta kai tietysti vielä mestaruuden jälkeen. Mutta sielläkin oli isohkoa vastarintaa kauden mittaan juuri sieltä kokeneesta runkopelaajaosastosta. Niemelä aloittaa tietyllä tapaa taas uutta, ja tuo omia juttujaan, mutta toivon, että on katsonut läpi tarkasti kahden edelliskauden finaalipelit ja aktivoittaa omaa pelikirjaansa napsun enemmän. Muuten aika taattua Vierumäkeä se hänenkin pelikirja on, mutta pienellä jalostuksella siitäkin saisi oikein mukavasti omaan silmään Ilveksen identiteettiin sopivamman.
Pitää toki muistaa, että tämä meidän rakas seura oli melkoisen pitkään isosti tuuliajolla, silloin ne harvat ilon aiheet olivat juuri nuo luettelemani pelaajat, jotka edustivat sitä Ilvesläisyyttä. Identiteettiä oli myös melko vaikea rakentaa, kun ei tiedetty pelataanko enää ensi kaudella ollenkaan. Tulevasta ei kukaan tiedä, mutta toivon, että pitkäjänteisyys säilyy tai palaa
urheilulliseen tekemiseen ja Ilvesläisyyttä, eli taitoa ja juonikkuutta vaalitaan jatkossakin. Oli toimistolla, penkin takana tai kaukalossa sitten ketä hyvänsä.
Tässä mentiin jo varmaan aiheen ohi ja ympäri moneenkin kertaan, mutta omat hajamieliset ajatukseni aiheesta.