Tätä on myös mielenkiintoista pohtia Ilveksen tälle kaudelle lanseeraamaa mainoslausetta vasten: "koe ilmiö, josta puhutaan vielä pitkään". Mutta hetkinen, mikä ihmeen ilmiö? Miksi siitä puhutaan? Voidaanko me pokkana väittää, että siitä puhuttaisiin vielä pitkään. Sehän on rohkea väite, sillä mistä jääkiekkomaailmassa ylipäätään puhutaan pitkään. Mitä sellaista meillä on koskaan ollut, positiivisessa mielessä, josta puhutaan pitkään? Risto Jalo ja 85. Voidaanko nyt väittää, että taas on tarjolla jotain, josta puhutaan vielä pitkään? Onko ilmiö siis synonyymi mestaruudelle? Epäilemättä ei, ei ainakaan pelkästään. Olen ensi hetkestä ollut vakuuttunut, että "ilmiö" ei ole pelkkä sana tuulentupien päällä vaan se on todella harkittu ja täynnä merkitystä.
Twiitissä käytettävät sanat avaavat aiemman brändilauseen filosofisia perusteita: "Ilmiöt syntyvät tarinasta ja toivosta, jota kannatellaan ylpeänä.". Tarina ja toivo, jota kannatellaan ylpeänä. Toden totta, meillä on tarina, ainutlaatuinen suomen jääkiekkohistoriassa. Se on tälle sukupolvelle kärsimysten tie, jota ei ole muilla ja jota eivät muut täysin edes ymmärrä. Ei ulkopuolelta, tämä tarina on täytynyt kokea ihan itse. Monella joukkueella 12 -vuotiaan ja 42 -vuotiaan kannattajan kokemat tarinat ovat aivan erilaisia, mutta meillä mitään oleellista eroa ei ole vaan koko yhteisö kantaa, halusi tai ei, hyvin yhtenevää kokemusta siitä, mitä me ollaan ja miten tähän on tultu.
Toivo, lupa haaveilla paremmasta, ei ole myöskään mitään vastasyntynyttä, se on ollut himmeänä kytynä Ilves yhteisössä aina. Synkimmänkin korpivaelluksen aikana väki kävi hallilla. Tietämättä ehkä aina miksi, mutta kokien sen tärkeäksi. Jokin liikutti jalkoja. Aina oli joku, joka matkasi räntäsateessa Lappeenrantaan. Ehkä se oli vain velvollisuus ja tapa, mutta toivokin oli siellä jossain lähes tiedostamattomassa syvyydessä.
Toivo näyttäytyykin tässä takavuosien himmeässä valossaan aivan naurettavalle. Ilvesläisen toivo on vitsi.
Jos jotakin, niin meiltä on aina haluttu riistää oikeus toivoa ja haaveilla. Naapuri on aina lyönyt vyön alle ja koittanut mitätöidä toivon jo ennalta: ei siitä mitään tule, tänäkään vuonna. Parhaimpinakin aikoina sanotaan: Ilves sulaa keväällä. Toivominen tässä tilanteessa on ollut melkeinpä noloa. Oletko kiinni todellisuudessa ollenkaan. Siis mitä sinä toivoitkaan, ettäkö Ilves...?
Tätä tarinaa ja toivoa voidaan nyt kantaa ylpeänä. Se on suorastaan radikaali muutos. Ilmiö nousee siitä. Ilmiö merkitysrakentuu ja saa latauksensa tarinasta ja toivosta mutta...kun ilmiö kerää massaansa, on tietysti olemassa kriittinen massa ja piste, jossa ilmiöstä tulee se, josta "puhutaan vielä pitkään". Sellaisesta ilmiöstähän meille on puhuttu. Nykyisestä huumastakin jo yksistään puhuttaisiin pitkään, jos se loppuisi nyt. Mestaruus?
Ja niin Ilveksen tenhoavan mahtipontinen brandilause kulkee tänä tammikuisena päivänä Tampereen katuja lumimyrskyssä. Peli ei ole uomissaan vielä, ja Tappara on suurin mestarisuosikki. Ilvesläisen resepti on sama ja se on alkanut toimia: kannetaan ylpeänä väriä, yhdessä kuljettua matkaa ja toivoa.
Ilveksen markkinoima ilmiö on totta, se on nousussa ja sähköistää ilmapiiriä, siitä vihjaavat Liigan suurin yleisökeskiarvo, kuukautta ennen ottelua loppuunmyyty halli.