Tämä on nimenomaan itsellänikin se iso juttu koskien Myrrää, ja sitä miksi luotan Jokkeen, laajennettuna toki koskemaan koko rosteria. Ihan selväähän se on että pelitapa puolustuspäähän perustuu hyvään maalivahtiin jos siellä on liigan paras veskari uunissa. Mielestäni tämä on vain hyvän valmennuksen merkki, että pelataan joukkueen vahvuuksilla. Alkukauden pelitapa viime kaudella oli ehkä vähän ”sekava” pystysuunnan kiekkoon ja bändi ei hitaita soita meininkiin perustuva. Totta kai se johtui rosterista. Ilveksen alkukauden joukkue oli sellainen jolla oli varaa toteuttaa sellaista pelitapaa. Are, Juige, Supi yms. tarjosivat niin paljon vaihtoehtoja ylöspäin että pelitapa pystyi olemaan hyökkäävä. Juige, Dosty, Parikka tarjosivat taas alaspäin niin isoa varmuutta että oli varaa pelata pienellä riskillä ja ottaa omiin maalipaikkoja, sillä ne hoidettiin. Selkeästihän Myrrä muutti pelitapaa loppukaudesta ja lopulta sai isolla vaihtuvuudella vetäneen heikomman joukkueen luotsattua hyvään vireeseen jossa pistekeskiarvo nousi taas suht ylös ja voitettiin perjantaina Tappara ja lauantaina mestari-Lukko. Sitten tuli kahden viikon karanteeni ja hommat menivät päälaelleen. Lisäksi kauden 2019-20 Myrrän Ilves pelasi ihan eri kiekkoa kuin 2020-21 alkukauden Ilves, tai 2020-21 loppukauden Ilves. Myrrä on siis osoittanut pystyvänsä muokkaamaan pelitapaa rosterin mukaan. Toki osa on tehnyt jo päätöksen, että ei reagoi koska muutamassa minuutissa jossa penkkiä kuvataan ei huuda ja riehu tarpeeksi. Tähän mielipiteen perustaminen kertoo enemmän juuri palstavalmentajista kuin Myrrästä
Syksyllä myös vastustajien pelitapa oli vielä hakusessa ja monilla etenkin puolustuspeli sekaisin. Tällöin kuumassa vireessä olevilla yksilöillä voitetaan pelejä pelkän hyökkäyksenkin varassa. Toki asiaa helpotti se, että Ruotsalainen tuntui iskevän maalin melkein jokaisesta ylivoimasta, vaikka kuvio tiedettiinkin.
Kakkosketju yski kuitenkin koko ajan, eikä Romanista ja Meskasesta saatu oikein mitään irti. Kunnon tukeva tulosyksikkö saatiin vasta Koppasen myötä, kun tämän sekä Miehon yhteispeli löysi heti uomansa. Näiden rinnalla Antonen vapautui sniperin rooliin ilman puolustusvelvoitteita ja tulosta syntyi.
Kun vastustajat saivat pelitapansa hiottua kuntoon ja samaan aikaan Ilves tyhjeni huippuyksilöistä, alkoi joukkueen todellinen taktinen taso näkymään karusti. Oikeastaan tämä näkyi osin jo ennen näiden lähtöä, mutta hyvä erikoistilannepelaaminen piilotti todellisia ongelmia. Muutamat syksyllä hyvien yksilöiden vanavedessä hyökkäyspäässä onnistuneet pelaajat katosivat kuvasta kokonaan ja pistetahti hyytyi kuin seinään.
Ilveksen joukkuepuolustus oli koko sarjan heikoimpiin kuuluvaa ja tätä lähdettiin korjaamaan. Maalivahdit saivat kuraa niskaansa aiheesta, mutta osin myös aiheetta, kun tukea ei tullut. Puolustuspeli saatiin jonkinlaiseen kuntoon vasta juuri ennen siirtorajaa ja maalivahditkin alkoivat tämän myötä vaikuttamaan jopa hyviltä.
Iso kysymys on, että miksei tällaista perusasiaa hiottu kuntoon silloin, kun siihen oli hyvä mahdollisuus? Oliko valmennukselle tärkeämpää miellyttää pelaajia vai oliko jonkinlainen vauhtisokeus päällä ja uskottiin saman trendin jatkuvan ilman mitään taktisia muutoksia sarjan kärkitasoon kuuluneiden yksilöiden poistuessakin?