Saattaa olla, että pelaajat ovat myös väsyneitä, minkä vuoksi luistin ei kulje yhtä vilkkaasti kuin alkukaudesta, mutta näkisin silti suurimpana pelillisenä ongelmana sen, että vastustajat ovat oppineet ottamaan tupsukorvien vahvuudet pois: ne osaavat varautua nopeisiin kääntöihin ja ylempiin viivelähtöihin. Nyt pitäisi palata Meidän pelin perusasioihin, kuten alempiin viivelähtöihin, mutta nyt korostuvat karulla tavalla puolustajien heikko kiekollinen osaaminen ja peliä rytmittävän keskushyökkääjän puuttuminen. Arttu Ruotsalainen täytti maajoukkuetaukoon asti ykkössentterin luistimet, mutta hän ei ole kuitenkaan Sandellin tyyppinen pelaaja, joka pystyy rakentamaan ja rytmittämään peliä keskialueen väännöissä ja mailaviidakossa. Olen jo pitkään painottanut hyvin liikkuvien kiekollisten puolustajien tärkeyttä nykyjääkiekossa; ideaalitilanteessa joukkue ei tarvitse ollenkaan muunlaisia puolustajia, mutta Ilves taas on tilanteessa, jossa sillä on vain yksi kiekollinen pakki, hänkin vasta 19-vuotias ja viettää pitkän tovin nuorten maajoukkueen mukana juuri kauden kriittisessä vaiheessa.
Kuten monituisen monessa viestissä on jo tällä(kin) foorumilla todettu, joukkueen pelaajistossa on iso valuvika. Alkukauden lentokelillä joukkuetta veivät eteenpäin nuoret pelaajat, joukossa Lepauksen ja Antosen kaltaisia yllättäjiä, mutta kun nämä ovat hiipuneet, kokeneilla pelaajilla ei ole mitään rahkeita ottaa ryhmää reppuselkään. Leimu, Ahtola, Generous, Flood, Savilahti ja Halmo ovat silkkoja pelkkiä täytepelaajia, osa suorastaan perässävedettäviä. Tässä suhteessa syyttävä sormi osoittaa Ilveksen operatiivista johtoa, sillä yksikään näistä pelaajista ei ole sellainen, joka Ilveksen olisi ollut pakko hankkia.
Maalivahtipeli oli iso kysymysmerkki ennen kauden alkua. Alkusyksyllä Helenius ei päästänyt selkänsä taakse sektorin ulkopuolelta lähteneitä laukauksia, mikä oli suuri parannus viime vuosiin verrattuna, mutta toisaalta oli kuitenkin selvää, ettei Ilveksellä tälläkään kaudella ole Liigan kärkipään kassaritandemia. Viime viikkoina vastustajat ovat kovalla prosentilla onnistuneet hyödyntämään Heleniuksen ja Lehtosen heikkouksia. Vaikuttaa myös siltä, että Heleniuksella alkaa taas olla ongelmia itseluottamuksensa kanssa.
Erityisen suurena ongelmana näen sen, että pelaajien tekeminen ei ole enää yhtä kurinalaista ja keskittynyttä kuin alkukaudella. Esimerkiksi Lepaus ja Antonen ovat valuneet takaisin omalle mukavuusalueelleen: toinen neppailee ja toinen näpertelee ja velttoilee. Omalla alueella tulee taas paljon syöttöhasseja sekä pelinluku- ja merkkausvirheitä. Hyökkääjät eivät takakarvaa, ja osasyy heikkoihin syöttöihin on riittävien tukitoimien puute.