Olen jo joitakin vuosia kirjoittanut meidän aikamme individualistisen ajattelutavan tunkeutumisesta jääkiekkoon, siitä, kuinka joukkuepeleissäkin monet pelaajat näyttävät ajattelevan joukkueen olevan olemassa sitä varten, että voit toteuttaa omia arvojasi ja tavoitteitasi. Ei niin, että sinä olisit olemassa joukkuetta varten. Jo pitemmän aikaa on ollut havaittavissa joitakin lieveilmiöitä, kun nuoret pelaajat pyrkivät vaikuttamaan joukkueen pelitapaan. Pelaajien mielestä pelitavan pitäisi olla sellainen, että se tukee heidän polkuaan NHL-pelaajaksi.
Hieman yllättäen Urheilulehti, tuo selkäydinjääkiekon äänekkäin puolestapuhuja, on nostanut tämän kysymyksen syksyn liigaliitteensä johtavaksi teemaksi. Lehti nostaa keskusteluun kysymyksen siitä, kykenevätkö valmentajat säilyttämään pelin keskiössä suomalaisen jääkiekkoilun suurimman pääoman, joukkuepelaamisen, vai tuhoavatko uusien sukupolvien yhä vahvistuva individualismi ja yksilökeskeisyys sen.
Urheilulehti kirjoittaa: "Viime aikoina kaukaloiden laidoilta, sekä edustus- että junioritason valmentajien suusta, on alkanut kantautua huolestuttavia viestejä: uuden sukupolven keskuudessa on voimistunut ajatus, jonka mukaan joukkueiden pitäisi palvella nimen omaan pelaajien yksilöllisiä,yksilöurheiluun viittaavia tavoitteita ... Jos touhu jossain seurassa ei miellytä nuorta, edessä on usein pikainen siirtyminen muualle. Kilpailussa huippupelaajista vahvoilla ovat seurat, jotka lupaavat antaa tilaa yksilökeskeisille vaatimuksille."
Lehden jutussa suunvuoron saavat mm. Jukka Jalonen, Marjamäki, Matikainen, Nieminen ja Kerttula.
Miten tämä liittyy Ilvekseen?
Siten, että tämän kauden Ilveksessä on poikkeuksellisen paljon nuoria lupaavia pelaajia, joiden tavoitteena on pelata isossa roolissa NHL:ssä.
Iso kysymys on se, miten Ilveksen valmentajat onnistuvat yhdistämään nämä kaksi asiaa, menestyksellisen joukkuepelin ja pelaajien yksilölähtöisen valmentamisen ja tavoitteellisuuden.