Yhdistät tässä MeidänPelin Rautakorpeen himan yksioikoisesti. Rautakorpi oli MeidänPeliä ajamassa, koska oli Liiton hommissa ja toki yhdessä päättämässä strategiasta. Mutta valmentajan oleellinen ero MedänPelin parhaisiin valkkuihin on ollut, ja on näemmä yhä edelleen, se, että mies edelleen uskoo aika orjallisesti prosenttikiekon lainalaisuuksiin. Ja tämä taas tarkoittaa sitä, että pelaajien luovuutta kahlitaan. Eli omien pelin lukemiseen perustuvien ratkaisujen tekeminen ei ole suotavaa.
Kun vaikka J.Jalonen opettaa lukemaan peliä ja reagoimaan tilanteeseen ja tehdä tämä luovasti pelaajan omien kykyjen kautta Rautakorpi opettaa kyllä tilanteen lukua, mutta malli reagoida siihen on Rautakorven, ei pelaajan.
Näin hyvin yksinkertaistettuna.
Mutta siis Rautakroven joukkueissa ei ole niin paljon tilaa luovuudelle. Ja jos taas pelikirja antaa tilaa luovuudelle, pelaa pelaajat paremmalla mielihyvällä ja sitä kautta intensiteetillä ja sitoutuneemmin. Ei Rautakorpi mitenkään sattumalta ole valmentanut joukkueita hopealle. Ne on tilanteita (finaalit), jossa pelaajamateriaali ja taktinen osaaminen ovat tasapainossa joukkueiden välillä, ero syntyy pikkujutuista, ja yksi on kuinka vapautunut ja ”iloinen” se pelaajamateriaali on. J.Jalosen sanoin, ”menkää ja nauttikaa siitä pelaamisesta” vs. Rautakorven ”älkää tehkö virheitä’” (kärjistys, mutta varmaan ymmärrät pointin).
Tässä pelistä nauttimisesta Jalosen molemmat miesten MM:t ja varsinkin nuorten MM olivat hyvä osoitus.
siksi Rautakorpi ja hengenheimolaiset on munkin mielestä ”jääkiekon syöpä” ja nimenomaan näin katsojan näkökulmasta. Luovuus ja pelaajien henkilökohtaiset oivallukset ovat niitä yllättäviä ja katsojaa viihdyttäviä tilanteita kiakossa. Mannerin joukkueessa niitä esiintyy kentällä enemmän kuin Rautakorven joukkueissa.
