KooKoo- sarjaa on käyty läpi ja yllättävän moni tuntuu olevan sitä mieltä että Ilves meni sarjasta jatkoon vain paremman tuurin (vaikkei mikään maali nyt varsinaisesti tuuri ollut) ja paremman maalivahdin vuoksi (mieluummin menen jatkoon maalivahdin vuoksi kuin maalivahdista huolimatta) ja ehkä jopa sitä mieltä että olisi ollut parempi kun olisi lähdetty KooKoon lailla moraalisina voittajina lomille.
Jos muistellaan hallitsevan Suomen mestarin eli Kerhon matkaa mestaruuteen, niin olisi huomioitava, ettei sekään mitään paraatimarssia torille ollut. Kerho oli monta kertaa kuilun partaalla, taipui ja taipui muttei katkennut ja osasi olla tehokas ja kova juuri oikeilla hetkillä. Demoralisoitunut TPS ei ollut Kerholle nyt kovinkaan kummoinen vastustaja. Mutta Tappara-sarjassa Tappara meni ensin 2-1 johtoon, mutta Kerho tasoitti sarjan Leinon jatkoaikamaalilla Hämeenlinnassa. Sarjan viides peli oli hyvin pitkälti samanlainen kuin perjantainen. Jasu teki kahdessa minuutissa 1-0 ja sen jälkeen Kerho kiskaisi 1-3 johdon viidessä minuutissa. Koko jäljellä olleet 52 minuuttia Tappara jahtasi pelkästään Kerhon johtoa mutta ei onnistunut pääsemään kuin maalin päähän. Vaikka oli tuossa pelissä selkeästi parempi ja aggressiivisempi ja Kerho puolusti johtoaan passiivisesti ja sai pelitapahtumien vastaisesti vietyä sarjan katkolle. Kuudennessa pelissä Kerholla oli katkaisun paikka: Heti aluksi Kerho meni 2-0 johtoon, Tappara tasoihin, Kerho taas johtoon ja Zaborsky tasoitti. Heti 3-3 maalin jälkeen Lucenius sai 2 minuutin jäähyn, Kerho kesti ja Lucenius pääsi heti jäähyltä 2-1 hyökkäykseen josta iski Kerhon finaaleihin vieneen maalin. Jos Tappara olisi tuosta ylivoimasta iskenyt 3-4, Kerho tuskin olisi enää koko sarjaa kääntänyt.
Finaaleissa Kerho onnistui tekemään kuudennessa pelissä vain yhden maalin, mutta puolusti organisoidusti ja huolella johtoaan ja antoi Larmille mahdollisuuden nollapeliin. 7. pelissä taas onnistuivat tasoittamaan pelin ja sitten jatkoajalla saivat vähän onnea mukaan kun tuomari luki tilanteen väärin eikä nähnyt että Frimanin silmään osui tämän oma eikä Heponiemen maila.
Mutta se mikä teki Kerhosta mestarin oli, se että se ei miettinyt pätkääkään sitä, kuuluisiko heidän voittaa, ovatko pelillisesti parempia tai kumpi olisi moraalisesti voittajia. Kerho onnistui juuri siinä paikoissa, kun se oli välttämätöntä. Niin voi sanoa että Ilveskin onnistui KooKoo sarjassa silloin kun piti. 1. ottelun 1. erässä ja 2. ottelun kolmannessa erässä. Ja jos tämä onnistuu Lukkoakin vastaan, niin vahvoilla ollaan. Siksi kannattaa yrittää pitää pelejä mahdollisimman tasaisena ja hakea niitä 1-2 tai 1-0 voittoja. Se antaa mahdollisuuden olla juuri riittävän hyvä oikeilla hetkillä. Ja etenkin: niin kauan kuin on toivoa, ei pidä luovuttaa. Kannattajienkaan.