Tällä 40-vuotiaalla historialla mieleen tulee se p-sana, jota kirosin viime vuonna. Paineet. Joukkue on eri ja pelaajat on eri. Mutta yhteisö on sama. Ja nyt kun yhteisö on nostettu keskiöön, niin mulle hiipii sellainen pelko puseroon, että miten saadaan se mentaalipuoli valmiiksi pleijareihin. Pelillisesti ja kokoonpanolla ei pitäisi olla hätää neljän voiton sarjassa. Nälkäisiä ja kokeneita pelaajia on paljon, eikä kellään varmaan ole kiire kesälomille. Ja silti. Miten yhteisön vuosikymmenten odotus saadaan pois harteilta pleijareihin. Todella toivon, että siihen on Hölön tiimillä eväät.
Samoja fiiliksiä. Ennen kautta itsellä ei ollut mitään odotuksia tästä kaudesta. Joukkue vaikutti vähän tasapaksulta paperilla ja aattelin, että noh kai tässä pleijareihin päästään.
Mutta onko ne paineet meillä isommat, kuin esim joukkueella, joka ei ole ikinä voittanut? Voisiko tämä työmiehistä koottu duunarijoukkue olla se, joka tämän kurjuuden vihdoin päättää?
Kaudella 22-23 pleijarit kun alkoi, päähuomio oli konnan "last dancessa", ja joukkue tuntui elävän ja hengittävän myös kyseisen äijän päivän mielialaa. Jos sujui, niin kaikilla sujui, ja sama toisinpäin. Se joukkue suli kuin lumiukko keväällä, kun pelsut sai hengen päälle.
Viime kauden joukkue oli riippuvainen avausmaalista, ja ei osoittanut puoliakaan tälläisestä sitkeydestä, kuin tämän kauden joukkue. Myös ylivoima ei toiminut pleijareissa yhtään. Päävalmentajasta paljastui todellinen pellehermanni, kelle ME ei merkinnyt mitään vaan minä ja oma napa.
Tylsä todeta, että pleijarit on eri pelejä, kuin runkkari ja itsellä maltilliset odotukset, koska taas se pettymys on todennäköisempää. Mutta joku pieni lapsenusko sisällä sanoo, että tämän kauden joukkue näyttää keskisormea näille paineille ja pitkälle mennään Hölön johdolla. Luulisi jo todennäköisyyksienkin puuttuvan peliin. Ei tässä auta, kuin se tuki tulla antamaan ja katsomaan mimmoinen tarina tästä 2024-2025 kaudesta meidän osalta kasvaa, vai kasvaako. Minuakin pelottaa.