Kyllä lepopulssi on edelleen jossain 120 tienoilla ja miettii vain mitä äsken koki.
Areenalle täynnä taistelutahtoa ja varmuutta että kyllä tää meille kääntyy. Sitten Kärppien vaarattoman näköisestä hyökkäyksestä 0-1 ja mieleen hiipii epävarmuus. Karsee alku ottelulle, juuri sellainen mitä ei pitänyt tulla. Ja heti perään Ilveksen jäähy. Kestettiin. Sen perään ylivoima. Se oli vaarallista mutta ei saatu palkintoa. Ikonen tyhjästä maalista ohi. Ahdistus alkaa kasvaa kurkunpäässä. Taasko meille kuitenkin käy näin? Erätauolle. Siinä yrittää luoda uskoa. "Se on vasta 0-1, ei se ole mahdoton" niin lähellä, mutta kun tietää kuinka hyvin Kärpät puolustaa niin helpompi olisi olla KooKoota vastaan 0-3 tappiolla.
Toisessa erässä Ilves vaan painaa. Painaa ja painaa ja vyöryttää. Kärppien viisikko ei aukea eikä Blomqvist horju. Ilves on täysin ylivoimainen kaikessa paitsi maalinteossa. Mielessä käy jo kuinka Kärppäkatsomo tuulettaa ja Marjamäki kiittelee hyvästä sarjasta. Epäusko alkaa näkyä jo pelaajissakin. Eikö mistään? Kunnes Mäenalanen rynnii maalille ja leikkaa törkeästi. Sebök tuli pahasti alas ja lähtee koppiin. Koko sarjan suurin pelle kehtaa vielä näytellä sukeltamista. Yläkertaan vaimea rukous "Rakas kiekkojumala: jos tässä maailmassa jotain oikeutta on, sen pitää tulla nyt! Koko sarjan ainut ääliö ansaitsee sen että joutuu antisankariksi." Suomi laukoo, yleisö kohahtaa. Haapala tökkää Blomqvistin selän takana ja valot vilkkuu. Tuuletus on maltillinen. Ei olla vielä saavutettu mitään. Nyt peli vasta alkaa alusta. Mutta virtaa Ilves saa, luonnollisesti.
Kolmas erä. Ei oikein osaa pysyä paikallaan. Kumpikin hakee paikkaa, mutta mitään erityisen vaarallista ei saada. Kontiola vetää yläristikkoon. Ajattelen että onko niitä paikkoja joita sitten huomenna saa jossitella. Ilves hakee paikkaa ja saa hyviä pyörityksiä. Kaikesta näkee että Kärpillä on bensa loppu ja enää vain roikkuvat pelissä mukana ja me ollaan parempia. Mutta riittääkö se? Vai tuleeko jostain tuuripompusta tai vaarattomasta vastahyökkäyksestä ratkaisu, taas ja huonompi voittaa. Kärpilla on kokeneet ketut ja sen tietävät. Ei tule ratkaisua. Mennään jatkoerään.
Mietin että menenkö käytävälle katsomaan? Uskallanko katsoa? Niin paljon on pelissä. Taivaan ja Helvetin raja ei voisi olla pienempi. Yksi tilanne ja kaikki voi olla ohi. Mietin vaan että jos se on Kärpät niin sitten on, mutta kaikki on annettu. Ei ketään voi lynkata jos häviää näin pienellä marginaalilla, Myrrääkään. Taululta näkee pelin huonosti ja menen sittenkin paikalleni. Ja voi helvetti mitä saa seurata: Pitkiä pyörityksiä ja puolittaisia maalipaikkoja tulee Kärppien maalille, Blomqvist kestää. Sitten Kärppien vastahyökkäys ja Langhamer ei saa kiekkoa haltuun. Junttila laukoo mutta patjaan ja Elorinne rauhoittaa. Sebök järjestää huipputontin, ei uppoa. Suomi ajaa maalille, ei saa survottua ja sitten on Lancasterilla tyhjä maali edessä. Jotenkin Blomqvist saa senkin kauhottua räpsään. Levittelen käsiä ja alan olla varma että huomenna saa näitä kelailla ja jossitella.
Kärpät lähtee nostamaan hyökkäystä laiskasti. Ilves pysäyttää sen keskialueelle niin kuin lähes kaikki Kärppien hyökkäykset. Sitten Nalli karvaa kiekon ja lyö eteenpäin. Ja se menee Kontiolalle joka on vasta laskemassa puolustukseen. Nopee käännös. KONNA ON LÄPI. Sekunnin ehdin toivoa että NYTKÖ? NYTKÖ!!!!!! Verkko heilahtaa Blomqvistin takana. Areena räjähtää. Huudan. Huudan kovempaa ja raivokkaammin kuin mitään maalia elämässäni. Kurkusta purkautuu vain eläimellistä karjuntaa ja siinä purkautuu kaikki mitä 20 vuoden on sisälle kerännyt. SE ON OHI. Siinä purkautuu kaikki. Viime hetken tappiot, Tapparan nöyryytykset paikallispeleissä, keväät jotka katsoit parhaat pelit sohvalta ja mietit kuinka hienoa olisi olla tuolla, Juupen painimatsit, Manngardin "I'm the biggest Ilves-fan ever" - lätinät, keväät jolloin Ilves-paidat laittoi mieluummin kaappiin ja takin alle, kiekkoreissut, joilla palasit kotiin pimeässä yössä räntäsateessa ja tuntuva tappio niskassa. Kaikki on nyt pois pyyhitty. Olipa mitä tahansa Ilveksen puolesta kärsinyt, nyt se on kuitattu. Ei enää tarvitse pyöritellä sitä Bruunin ja-maalia HIFK:n verkkoon, meillä on nyt uusia sankareita. Huutoitken ja halaan jokaisen vieressäistujan.
Kun tunteet tasaantuu, niin huomaa kuinka loppu on. Ei ole saanut syötyä tai juotua. Töistä ei ole tullut mitään, nukkuminen koiran unta. Eikä tänä yönäkään varmaan nukuta. Olo on vieläkin epätodellinen. Voittiko Ilves tosiaan? Varmaan n. 50 kertaa pitää tuo Konnan maali kelata että uskoo. Oli monta vuotta kun tuli itkettyä itsensä uneen Ilveksen aiheuttaman pahan olon vuoksi. Miksi juuri meillä on näin huono porukka, miksei me päästä koskaan osalliseksi siitä hyvästä mitä muut saa kokea? Ne kysymykset pyöri päässä. Mutta tänä yönä ei harmita valvoa Ilveksen vuoksi. Tänään se on etuoikeus.