Mutta kyllä noinakin aikoina, kavereiden vittuilua kuunnellessa, oli aina ajatus se että on Ilves jotain erityistä ja muut ei vaan sitä ymmärrä.
Aamen. Tavallaan se on urheilun hienoutta, että kannattaa yhtä ja ainutta joukkuetta vaikka se olisikin sarjan surkein lammaslauma vuodesta toiseen. Ihminen joka ei todella kannata jotakin joukkuetta menettää mielestäni hyvin paljon, mutta samalla säästyy paljolta. Mitä tällaiset ihmiset tekevät syksystä kevääseen? Mistä he murehtivat tai iloitsevat? Ei pysty käsittämään.
Olen tuntenut myös jollain tapaa ylpeyttä Ilveksen kannattamisesta heikkoina aikoina, en hävennyt. Minusta se on hienoa ja osoittaa, että on todellinen kannattaja. En voisi kuvitellakaan, että hyppäisi jonkun joukkueen mukaan vasta silloin, kun menestystä alkaa tulemaan. Urheilu on minulle todella paljon muutakin, kuin pelkästään tulokset ja menestys. Tämä on ehkä vähän erikoinen vertaus, mutta se oikeasti menee ikään kuin uskonnosta - se on aivan samalla tapaa tunnetta kuuluvansa johonkin itseään suurempaan kokonaisuuteen ja yhteisöön. Vaikea sitä on sanoiksi pukea, mutta sanotaan nyt kliseisesti, että ei se määränpää, vaan se matka.
Vähän menee jo ohi aiheen, mutta kyllähän tämäkin on positiivista. Yleensä.